Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Toisen lapsen yrittäminen vai sitten adoptio?
30.11.2009 |
Olemme 22/27v(jos sillä nyt on merkitystä...)Ja tosiaan meidän mahdollisuudet saada lisää lapsia on lähes0% Mutta jos tämän vatsassa olevan mönkiän jälkeen haluamme sisaruksen hänelle, on meillä kiire lähteä hoitoihin. Eniten tässä pelottaa se, ettei ehditä onnistua ja minkälaiset tunteen siitä epäonnistumisesta tulee. Vai tuleeko?
Mietin koko ajan kolmen vaihtoehdon kannalta, joko lähdemme yrittämään, olemme aina yksilapsinen perhe tai adoptio, mihin ryhtyisin sitten muutaman vuoden kuluttua kun voimat tästä kaikesta palautuneet...
Vaivoin saatiin tämä pieni ihme alkuun ja tuntuu, etten enempää voi toivoa, mutta nyt on ruvennut mietityttämään se jos tulevaisuudessa se alkaakin kalvaamaan... Kadunko suunnattomasti, etten silloin käyttänyt viimeistä mahdollisuuttani.
Menisitkö tilanteessani itse vielä yrittämään?
Kommentit (9)
niin ehdit kyllä yrittämään hoitojakin, jos sitä haluat. Siinä on kyllä pettymyksen vuoristoradassa.
Adoptioneuvonnan voi aloittaa vasta kun kummatkin ovat yli 25 ja sittenkin se on pitkä tie. Mutta 3 v ja tilanne voi olla parempi kuin nyt.
Nyt keskityt raskauteen, sitten vauvaan ja sitten mietit sitä toista.
Meillä on 1 lapsi, 5 v yritetty, nyt 4 v. Toista ei tuu, ja kyllä se vielä joskus kaivelee. Ehkä ei kuitenkaan loppuikää? Adoptioon ei menty, kun jonot on pitkät ja ollaan nyt jo välillä 35-40 v. Sinuna yrittäisin kyllä, kun on mahdollisuus iän puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä ei todellakaan ole iän puolesta aikaa rauhassa miettiä..Ei siis myöskään hoitojen kannalta aikaa. Sehän siinä juuri onkin...
Kun on sellainen "toimenpide" mikä lopullisesti poistaa mahdollisuutemme n1.5v päästä.
ap
maailmaan, ja katsoa, mihin voimat riittää. Liian moni perhe särkyy sen takia, että aikuiset on liian väsyneitä hoitamaan parisuhdetta.
Adoptio ei myöskään saisi olla teille mikään viimeinen oljenkorsi hankkia tietty määrä lapsia perheeseen. Adoptiolapsi ansaitsee vanhemmat, jotka haluavat juuri hänet, hänen itsensä takia. Ei korvikkeeksi jollekin toiselle, joka ei tullutkaan!
meillä ei todellakaan ole iän puolesta aikaa rauhassa miettiä..Ei siis myöskään hoitojen kannalta aikaa. Sehän siinä juuri onkin...
Kun on sellainen "toimenpide" mikä lopullisesti poistaa mahdollisuutemme n1.5v päästä.
ap
Useinhan imetysajan jälkeen moni on hedelmällisimmillään. Hankkisin silloin heti hormooneja (jos ne auttaisivat) ja yrittäisin tiuhaan heti, kun esikoinen olisi sen ikäinen että imetyksen voisi lopettaa eli vuoden iässä. Toivottavasti tuota "toimenpidettä" voidaan lykätä edes vähän! Muuten tulee varmaan kiire, jos toisen synnytyksenkin pitäisi olla jo 1,5 vuoden päästä ja olet vielä ensimmäisestäkin raskaana...
Minulle kävi niin, ettei sitten sitä toista alkanut missään vaiheessa kaipaamaankaan. Tyydyimme yhteen ja olemme oikein onnellisia. Ei kannata ainakaan elää elämäänsä haikaillen jotain olematonta. Kannattaa olla tyytyväinen siihen mitä on ja toimia niin, että voi olla omiin valintoihinsa tyytyväinen myöhemminkin. Jos olisit vanhempi niin varmaan jo tuossakin vaiheessa tietäisit, onko toinen lapsi mahdollisesti toiveissa vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos tuut heti uudestaan raskaaksi ja oot raskaana 1,5 v päästä, poistuuko se toimenpide? Kohdunpoistoko se on?
Miten pitkällä olet nyt? Jos sulla on 2 lasta hyvin lyhyellä välillä, niin olet todellakin kovassa paikassa.
Koeta olla stressaamatta nyt. 1 lapsikin on enemmän kuin 0 lasta ja poistettu kohtu (tai mikä se onkaan).
On muitakin vaihtoehtoja, kun tilanteet on asettuneet, esim. sijaisäitiys.
meillä ei todellakaan ole iän puolesta aikaa rauhassa miettiä..Ei siis myöskään hoitojen kannalta aikaa. Sehän siinä juuri onkin...
Kun on sellainen "toimenpide" mikä lopullisesti poistaa mahdollisuutemme n1.5v päästä.
ap
niin pitää olla 25 v ennen kuin voi aloittaa edes neuvontaa. Siihen on 3 v. Jos se on heidän juttunsa, niin eiköhän tunteet oo selvinneet sitä ennen, että haluavat vai ei. Ja suru käsitelty johonkin säälliseen vaiheeseen, että siitä voi puhua.
Adoptiovanhemmuus ei ole millään lailla helppoa, eikä mikään korvike. Mutta olemme itsekin adoptoineet lapsettomuuden jälkeen enkä pidä sitä ongelmana.
maailmaan, ja katsoa, mihin voimat riittää. Liian moni perhe särkyy sen takia, että aikuiset on liian väsyneitä hoitamaan parisuhdetta.
Adoptio ei myöskään saisi olla teille mikään viimeinen oljenkorsi hankkia tietty määrä lapsia perheeseen. Adoptiolapsi ansaitsee vanhemmat, jotka haluavat juuri hänet, hänen itsensä takia. Ei korvikkeeksi jollekin toiselle, joka ei tullutkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
puolentoista vuoden päähän, ja en haluakkaan vaarantaa henkeäni. Sehän siinä onkin, kun lapsia voi ihan hyvin haluta 30toisella puolellakin, niin en voi vielä tietää mitä silloin haluan, ja tosiaan kahden pienen lapsen hoitaminen...huh;)
Ainoastaan pelkään sitä että kadun, etten käyttänyt viimestä "korttiani".
Olen kuitenkin maailman onnellisin ja helpottunein, kun sain tämän pienen kasvamaan vatsaani. Ja jos nyt sanoisin mielipiteeni, niin se olisi, että yksikin riittää vallan mainiosti.
Olen harkinnut adoptioon ryhtymistä muutenkin, kuin "jos ei saada" ajatuksella, ei olisi mitenkään varavaihtoehtona tietenkään. Mutta tähän pitkään projektiin haluan kyllä olla vähän vanhempi ja vahvempi. Tähän kun riittää se aikakin vielä. Kiitos, hyviä varteen otettavia mielipiteitä!
ap
Alue: Aihe vapaa
ehkä vain yrittäisin nauttia raskaudesta ja odottaisin vauvan syntymistä ja katsoisin miten vauva-arki lähtee sujumaan. Siinä sitten varmaan alkaa pikku hiljaa hahmottumaan mitä haluatte/toivotte ja mihin riittää voimavarat.
Ei ehkä kannata kauheasti ennakkoon pohtia tulevaa vaan yrittää keskittyä tähän hetkeen ja tulevaan vauvaan.