Lopetin imetyksen keskiviikkona. Rinnat yhä ihan piukeana maidosta.
Kommentit (4)
Imetystä ei kannata lopettaa nopeasti vaan vähentää ensin. Vuoden ikäiseltä oli helppo lopettaa imetys, kun ähensi ensin koska lapsi söi jo paljon ruokaa ja jogurttia sekä silloin aloin sitten antamaan tavallista maitoa.
Vähän reilun vuoden ikäisenä lapsi söi tissiä enää kerran päivässä ja sitten yksi päivä vaan päätin, että nyt on viimeinen kerta. Kertaakaan en joutunut lopettamisen jälkeen pumppailemaan eikä tissejä alkanut kiristää.
Lapsi on jo 1v8kk. Meillä ei ole auttanut tuo vähitellen lopettaminen. Viime aikoina poika on kinunut tissiä jatkuvasti, joten katsoin parhaaksi lopettaa kokonaan. Kinuaminen ja muutenkin kiukuttelu on vähentynyt jo huomattavasti=)
Kuukautiset minulla on ollut jo melkein vuoden.
tyhjennellä niitä rintoja, jotta ei tule tulehduksia. Uskoisin, että se siitä alkaa helpottamaan pikku hiljaa, kun lapsi ei enää "tilaa" maitoa.
missä vaiheessa sen imetyksen lopettaa. Minkä verran aikaa synnytyksestä, kuinka usein imetti, onko kk-kierto jo alkanut jne.
Pahimpia piukkuuksia kannattaa hieman lämpimän suihkun avulla valutella pois ettei tule rintatulehdusta.