Lue keskustelun säännöt.
Mistä noita heikolla itsetunnolla varustettuja kollegoita oikein tulee?
19.11.2009 |
Minulla on mielestäni terve itsetunto. Tiedän mitä osaan, tiedostan myös mitä en osaa, minun ei tarvitse tuoda jatkuvasti esiin itseäni.
Olen oppinut sen, että jos sinulla ei ole mitään rakentavaa / kehittävää / uutta ideaa, ei palaveriaikaa kannata tuhlata joutavaan itsestään selvien asioiden toisteluun.
TAAS samat henkilöt ovat koko ajan äänessä, toistellen samoja jo sovittuja asioita, vain kertoakseen että ymmärtävät asian. Siis teatteria muille. Tyhjät purkit kolisee kovimmin.
Yksikin nainen puhuu ja puhuu ja puhuu, ei anna suunvuoroa muille, puhuu päälle. Minä en siihen leikkiin lähde. Puhukoon, olen sitten hiljaa. Mutta asiat ei etene, jos samaa ikivanhaa asiaa jauhetaan kokouksesta toiseen.
Olen nyt ns. uhka eräälle kollegalle ja hän dissaa minua koko ajan. Käyttäytyy kuin minua ei olisi, ei noteeraa että tulen samaan kokoukseen. Hän taitaa pelätä. Tuo itseään julki taukoamatta, korostaen joka toisessa lauseessa, kuinka tärkeä ja kaikenstapäättävä henkilö hän on. Suorastaan säälittävää.
Huoh. Kunpa uusi nimitykseni julkaistaisiin pian, loppuisi tuo iankaikkinen dissaaminen ja uhittelu. Näin. Vi*uttaa, siksi kirjoitin.
Kommentit (5)
ja joilla ei ole mitään mielipidettä mistään. Jos toimii asiantuntijana ja esimerkiksi palavereihin kutsutaan nimenomaan siksi, että saataisiin kyseisen yksikön kanta johonkin asiaan, niin henkilö ei uskalla sanoa juuta eikä jaata. Ja ei uskalla kysyä mitään. Jos ei ymmärrä mistä puhutaan, ei uskalla kysyä, mistä on kysymys. Jos vaikka sovittaisiin, että kyseinen henkilö tekee jotain ja hän itse ei ymmärrä asiaa, ei silti uskalla siinä palaverissa avata suutaan ja sanoa, että mitä tämä tarkoittaa tms. Ehkä palaverin jälkeen kollegalleen puhuu asiasta. Ja jos on ollut jossain palaverissa ja joku kysyy, mitä päätitte siitä ja siitä asiasta, henkilö ei osaa sanoa mitään. Huoh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kotoa saanut riittävästi kannustusta ja kehuja, mutta myös vastoinkäymisiä. Ja olen siitä kiitollinen vanhemmilleni.
On näytetty, että maailma ei ole pumpulia, ja kaikenlaista tulee eteen, niistä on vain selvittävä. Ja toisaalta kun olen onnistunut jossakin, minua on kehuttu ja kannustettu. Ja kerrottu että olen hyvä tällaisena.
Ja myös se, että käytöstavat pitää olla, toisia pitää kuunnella ja omat mielipiteet pitää uskaltaa tuoda julki. Mutta tietyissä tilanteissa viisas vaikenee. Eikä se ole tyhmyyden merkki. Toki on tyhmiäkin, jotka ovat hiljaa kun eivät osaa sanoa mitään, mutta se on toinen tarina.
Voi kunpa osaisin kasvattaa lapseni niin, että heillä olisi tasapainoinen olo itsensä kanssa. Olisi hyvä ja terve itsetunto. Ei liian hyvä eikä huono. Tasapainoinen. Silloin voi antaa itsestään muille myös enemmän.
ap
nämä ovat toinen kammottava ryhmä, palaverien seinäkoristeet ;)
ajattelepa, kun samaan palaveriin eksyy seinäkoristeet ja tyhjänjauhajat! :D
ap
Olen tuollaisen seinäruusun kollega ja itse haluaisin kehittyä koko ajan ja oppia uutta ja saada haastavampia tehtäviä ja tuntuu, että koska olemme samalla toimenkuvalla, tuo seinäruusu hidastaa minunkin kehitystä.
t. 3
itsetunon ihmisiä on paljon. tarve koostaa itseään koko ajan. meidän yhteiskuntamme on vain sellainen. Alkaa jo kotikasvatuksesta sanon minä!