Pojat on poikia -keskusteluun liittyen:

mutta palkinto on suuremmoinen. Tytöt varmasti leikkii nätisti, mutta musta moni on tavattoman tylsä.

Rauhallinen lapsi ei ole kovin mielenkiintoinen.

Valitettavasti pojissa on enemmän huumoria, kuin tytöissä ja he ovat aina, niin intoa täynnä.

Eiköhän tämä ketju jo kerro, kuinka ylpeitä äidit ovat pojistaan.

he ovat usein kovaäänisiä riehujia. Hyppivät sohvilla ja sängyn päällä (vaikka on sata kertaa kielletty), juoksevat ympäri ja ympäri peräkanaa kiljuen, painivat ja muksivat toisian.



Itse olin aina kaikkia stereotypioita vastaan, mutta olen lieventänyt paljon mielipidettäni omien poikieni myötä. Ei ainakaan minua loukkaa poikien syyttely riehumisesta, sillä kyllä he riehuvat usein aivan hillittömästi, niin että heidät pitää laittaa ulos mäelle riehumaan.



Luonne-erot yksilöiden välillä ovat toki suuremmat kuin keskimääräiset sukupuolierot tyttöjen ja poikien välillä. Silti pojat ovat keskimääräisesti vilkkaampia kuin tytöt, ja pojat ovat myös keskimääräisesti kovaäänisempiä riehujia kuin tytöt.

Täällä tenavissa poika, tyttö, poika, tyttö. Ja kun niitä tuon verran jo on niin siitä jo huomaa että lapsissa on eroja ja niistä sukupuoli ei paljoa merkkaa. Meiltä löytyy lapsia joka ennakko-oletukselle.

jos lapsikatraassa on vain pelkkää yhtä sukupuolta kuin että molempia sukupuolia tasapainottamassa sukupuolten välisiä eroja. Näin ollen sellainen vanhempi jolla on molemman sukupuolen lapsia, ei voi tietää, millaista on, kun lapset ovat vain toista sukupuolta.

Esikoinen on aina ollut rauhallinen tarkkailija ja ennen toisen syntymää pääosin ärsyynnyin toisten poikien äiteihin kun oma poika jäi aina jotenkin toisten jalkoihin. Kuopus on nyt kuitenkin ihan erilainen perusluonteeltaan. sanotaanko vaikka että tuollanen peruspoika :) kuopuksen myötä myös esikoisesta on kuoriutunut esiin se mölisevä seikkailija.



Haluan vaan sanoa tällä, että poikiakin on erlaisia, mutta kyllä siellä jossain pohjalla on kuitenkin se pieni seikkailija, joka haluaa kokeilla kaikkea mahdollista. ja vielä tuohon ärsytykseen, mua ei enää ärsytä ollenkaan niin paljon se poikien kohellus kuin aikaisemmin. Mutta sisällä me ei yksinkertasesti voida olla yhtään kokonaista päivää, ellei lapset ole tosi kipeitä sillä poikien on ihan pakko päästä purkamaan energiaansa ulos.

minä olen opettanut meidän pojat kysymään lupaa. Tuossa tilanteessa he olisivat kysyneet, saako tätä liimaa käyttää.

Paperin käyttöä he eivät olisi kysyneet, koska sitä saa aina käyttää, mutta jos he olisivat halunneet askarrella jostain toisesta materiaalista kuin printtipaperista, he olisivat tulleet kysyneet, saako tätä leikata.

Näin he ovat toimineet "aina". Ja ennenkuin he oppivat kysymään, sitä ennen minä kävelin perässä.

että pojat on vilkkaita. Ja jotkut sitten lukevat sen niin, että pojat riehuvat. Vaikka vilkkaus ei tarkoita riehumista, vaan että pojat on touhukkaita. Mulla tän päivän esimerkki: Olin tekemässä ruokaa, ja pojat askartelivat pöydän ääressä. Niillä oli paperia ja sakset ja liimaa, ja hyvin viihtyivät hommassaan. Ja kun minä paistoin jauhelihaa, niin pojat siitä häipyivät. Itse työn touhussani vain ajattelin, että ne saivat askartelusta tarpeekseen. Mutta oikeesti pojat olivatkin hyvin touhukkaita. Olivat askarrelleet paperista ikkunan kehyksiä, jotka piti kipaista liimaamaan muiden huoneiden ikkunoihin. Ja minä siinä jauhelihan paistossani ja toisella kädellä marjapuuroa vatkatessani en todella lainkaan huomannut, että talon kaikki muut ikkunat oli koristeltu askarteluilla, jotka oli liimattu ikkunalasiin liimalla. Eli tuollaisia touhukkaita lapsia ei pysty niin tarkasti kyttäämään, etteivätkö ne jotain hullutuksia ehtisi saamaan päähänsä. Vilkkaat pojat ovat tuollaisia touhukkaita, mutta aika metsään menee, jos riehumisesta puhutaan.

Mutta kun se näki meidän pojat painimassa eli meidän kielellä tekemässä kasaa, niin sisko sanoi, ettei heillä ole koskaan ollut tuollaista.



Eli kun sillä ei oo kahta liki saman ikäistä poikaa, niin eipä vaan ollut kokemusta siitä, miten pojat leikkivät keskenään. Heillä kun on poika-tyttö-pareja, ja pojilla taas keskenään niin suuri ikäero, ettei heistä ole tasaveroisiksi painijoiksi. Meillä kaksi poikaa, ei tyttöjä.



Eli minäkin väittäisin, että jos on molempia sukupuolia lapsissa, niin siinä voi helposti käydä niin, etteivät ne poikamaisimmat leikit ja piirteet tulekaan niin vahvasti esille, kuin jos on pelkkiä poikia.

tykkäävät painia tosi paljon ja keskustelu (joka on heidän a ja o) käydään lähes huutamalla. Mutta eivät he tuollaisia täystuhoja ole koskaan olleet, kuten tuossa toisessa ketjussa. Kyse taitaa olla olla luonne-eroista...?

samoin sija sisaruskatraassa.



Meillä 2 poikaa ja pienin on tyttö, ja meillä tää tyttö on se joka on yrittänyt tehdä hyppyvoltin pää edellä sohvalta ja muuta yhtä "fiksua". Toinen poika tosi rauhallinen, toinen villimpi, mutta koska on keskimmäinen hakee huomiota sillä.



Kaikki kuitenkin fiksuja LAPSIA.