+++syyskuisten viikko 2+++
Vieläkös meitä täällä roikkuu....
Mulla piinaviikko aluillaan. Ovis siis 23.12...mahd. laskettua aikaa en edes uskalla laskea.
t. wilukisu yk3 kp25/24-26.
Kommentit (28)
Tervehdys!
Kiitos naulle vinkistä, en meinannut löytää sopivaa juttuseuraa ja aloittelin jo omaakin ketjua mutta liitynkin tänne, jos sopii.
Ollaan täältä pääkaupungin kehyskuntien alueelta oleva pariskunta ja vauva on ollut yrityksessä syyskuusta asti. Se olisi meidän perheen eka ja kovasti jo odotettu. Jännät paikat on menossa, kierto on vaihdellut 30 ja 34 päivän välillä ja nyt on menossa kp 29... Jaiks!
Vielä ei näy merkkejä hullun lehmän taudista, toivoa on, yritän kuitenkin ottaa rauhallisesti.
Mulla on yks alkumetreillä kesken mennyt takana, joten en uskalla hirveästi tuuletella vaikka huomenna (tai myöhemmin jos maltan odottaa) plussan saisinkin. Silloin kyllä näytti niin haaleeta viivaa, että oli minusta ennemminkin ehkä (eli sellainen jota tihrustellaan eri suunnista ja tarkistetaan onko silmälasit puhtaat).
Pidetään peukkuja!
Olen täällä lueskellut muutaman kuukauden ja päätin itsekin liittyä mukaan.
Vauva on ollut jonkinlaisessa yrityksessä viisi kuukautta, mutta aluksi yritettiin suhtautua rennosti - "tulee jos on tullakseen". Joulukuussa ostin sitten apteekin ovulaatiotestin ja reilu viikko sitten testasin oviksen - nyt on siis jännät paikat, alkaako menkat lähipäivinä vai ei. Pelkään kyllä että alkaa, koska mitään tavallisuudesta poikkeavia tuntemuksia ei oo ollut.
Ja ensimmäistä yritetään, minä 29 v. ja mies 31. Kova vauvakuume on ollut mulla jo pidemmän aikaa.
Joko Wilukissa testasit?
Mulla täti varmaan tulossa lähipäivinä, tiputtelee siihen malliin ja menkkakipuja on. :(
Moona yk5, kp25/25-27
...tätiä ei siis vielä ole kuulunut. Tänään 14pv oviksesta...eikös tädin pitäisi näillä main tulla? Taidan vielä käydä vähän googlaamassa...
Ei raskautumis -tuntemuksia, ainoastaan pari kertaa repäisykipuja ja nyt ei (normaalisti tädin tullessa ilmaantuvia) hormooni näppyjä oo ilmaantunut. Mutta nämä tod.näk. vaan toiveajattelua, joten en vielä uskalla edes toivoa. Pientä mensumaista mahatuntemusta on kyllä... en oikein tiedä milloin uskaltaisi testata.,.ei mulla kyllä testiä kotona kiusana ookkaan, joten sekin pitäisi hakea.
Voi että Moona, toivotaan nyt vielä kuitenkin, et täti pysyisi loitolla!
Tervetuloa Jennuli ja Mamako, joukkoon mahtuu kuumeilemaan.
Varpaat ja peukkut pystyssä Sofille!
Eiköhän meitä täällä enää muita olekaan?????????????????
wilukisu yk3 kp 26/24-26
aamulla siis tein r.testin ja negaa näytti. MUTTA menkat ei ole alkaneet, ei edes ruskeeta vuotoa tai normaalia selkä/mahakipua JA mulla on parin päivän ajan ollut aika huono olo. Aamulla ja illalla varsinkin n ensin kova nälkä ja vähän huono olo ja kun syö, niin sit vaan huono olo ja maha tuntuu oudolta, jotenkin painavalta. En tosiaan tiedä mitä tää on, oonko tulossa kipeeks, uusia menkkaoireita vai sitä mitä toivon... Ja pöksyihin kurkin ihan vainoharhaisesti että joko näkyy vuotoa. Pimeetä touhua ?:|
Tervetuloa uudet mukaan!
Mulla ei ainakaan ovulaation ja menkkojen väli ole mitenkään tietyn pituinen. Esim viime kierrossa ovis plussa kp12, kierron pituus 25. Nyt ovis plussa kp10 ja kierto jo edellistä pidempi.
Onhan tämä välillä vähän pimeetä touhua kun oireitaan kuullostelee ja toivoo ja vahtaa vuotoa, limoja ym. :D
En vielä toivoani menetä, mutta melko lailla varma olen että ne menkat mulla alkaa huomenna tai to.
Plussatuulia kaikille!
Moona yk5, kp25/25-27
eli ensimmäistä tässä yritellään.
Nyt toinen kierto menossa (vasta), mutta tuntuu jo silti aivan ikuisuudelta.
Menkat pitäis alkaa ma 12.1. ja aattelin vasta sen jälkee testailla jos ei niitä näy.
Ei mitään erikoisia tuntemuksia...viime kierrol oli rinnat tosi kipee ja jo ehdin luulla että ekast tärppäs, mutta vuoto alkoi sit viikon myöhässä.
Nyt testailin ovulaation ja siitä laskin tuon ens maanantain.
*jännittää niin vietävästi*
Hei minäkin tahtoisin vielä syyskuisiin mukaan...vaikka jo lokakuisiinkin änkesin ja vaikka mihin muuhunkin :) ihan jatkuvasti istun koneella lukemassa jos jonkinlaista vauva juttua ja kaikkia keskustelupalstoja yms. ovislaskuriinkin piti eksyä vaikka avokin kanssa päätettiin että aluksi nyt vaan tjottaillaan :) ja kaikki termitki tänne oon kohta opetellu :D
kauhee kuume päällä ja vasta eka yk menossa.. täti tekee tänään lähtöään ja jännittää aiva hulluna että josko sen oilin tulon osaisin sitten bongailla kun on tuloillaan :D
elikkäs jos heti tärppäis(mitä en kyllä usko jo sen takia että tädin vierailu vielä hyvinkin epäsäännöllinen)niin syyskuun vaavihan sieltä putkahtais...muuten saan pysyä siellä lokakuisissa ;)
Rosmariini yk1kp5/22-25...ehkä saattaa olla myös 28-31..
kuten mainitsin tosi epäsäännöllinen kierto...pillerit lopetin marraskuun lopussa..
tai sen sukulaisia, maltoin olla aamulla testaamatta kun eilen oli vielä nega. Yritän viikonloppuun asti malttaa, ellei tilanne tästä muutu. Saas nähdä maltanko...
Rosmariinille tervetuloa, sulla onkin näköjään termit heti paremmin hanskassa, mitä toi tjottailu oikein on? Jotain huoletonta ja spontaania heittelyä?
ja samalla hei hei syyskuisille. Täti tuli sitten eilen ihan ajallaan. Sitä ne mensumaiset tunnelmat mahassa tiesi.
Googlasin kyllä et täti tulee yleisimmin 12-16 dpo eli pitäisi olla jotakuinkin tuota luokkaa kaikilla naisilla ja mulla on kyllä pitänyt joka kierrossa paikkansa ihan tunnin tarkkuudella. Mulla täti tulee dpo 14. Tässä viime kierrossa ovis oli tosi myöhään illasta joten oli sitten odotettavaa et tätikin tuli vasta iltapäivästä eikä aamusta niinkuin useimmiten. Kuulostaa hassulle, mutta ihan tosi mun kierrosta voi melkein kellon tarkastaa ;) mutta lohdutuksena niille joilla kierto heittelee - ei ole minun tasainen kierto raskautumisessa auttanut.
Onnea tänne vielä jääville!!!!Meikä typy siirtyy lokakuisiin.
wilukisu yk4 kp2/24-26
Voi surku Wilukissa, kurja vieras se täti!!
Ja tervetuloa uusille!!
Jennuli: tjot tarkoittaa Tulee, Jos On Tullakseen.. Eli yritystä ilman sen kummempaa yritystä...=) Tai pupuilua ilman ehkäsyä, että jos tärppää niin sitte vauvalle tervetuloa...=)
Täällä mä hengailen syyskuisissa vielä, tosin ei tätiä vielä ole moneen päivään varmaan tulossakaan... Mutta oon malttanut olla vielä testailematta, perjantaina aattelin jos kokeilis...
Mulla on yhä edelleen tässä kierrossa outoja vihlaisuja tai sellasia repäisykipuja vähän vuoron perään kummallakin puolella alavatsaa.. Siitä on herännyt toiveet, että josko tästä kierrosta jo...;)
TErkuin Sofi kp 29/28-37 yk8
Suku on pahin. Kylään tuli niin täti kuin kaikki muutkin sukulaiset, eli huti tuli :(
Ei muuta kuin kärsitään alta pois ja sitten uutta yritystä...
Ja lokakuisiin siirryn minäkin.
Jennuli-81 yk5 kp1/30-34
onpas tullut tätejä teille. Itse täällä jännitän vielä, ja jännittääkin tosi paljon... Heti on odotukset korkeella kun testasin sen oviksen ekaa kertaa tässä kuussa. Vähän on kyllä menkkatuntemusta jo vatsassa. Päivät matelee...
Voiskohan kukaan valaista mitä tuo dpo tarkottaa?
Ja nyt mennään siis yk5 kp 29/30-31
hyvien uutisten kera, testi näyttää plussaa! Vähän epäuskoinen olo, koska menossa oli kuitenkin "jo" yk6, kierrot heitelleet miten sattuu ja sekin vaihtis mielessä, että mitä jos en enää onnistukaan tulemaan raskaaksi.
Ekan kerran testasin kp23 mammaksi.fi:n herkällä testillä, viiden minuutin päästä tikussa näkyi tosi haalea plus-viiva. Kp28 testasin uudelleen ja silloin tikkun pamahti saman tien selvät viivat. Ovista tikuttavia saattaa ehkä kiinnostaa, että tässä tärppikierrossa ei mammaksi.fi:n ovistikkujen mukaan mulla ollut ovista ollenkaan. Eli ihan täysillä ovistesteihin ei ehkä voi luottaa.
Jaksamista kaikille sitä tarvitseville & tärppionnea!
Kookosnougat
Parempaa onnea kaikille meille lokakuisiin pudonneille seuraavaan kiertoon...
Moona yk6 kp1/25-27
Tosi hieno juttu, on nuo plussat sen verran harvinaista herkkua ollut viime kk-pinoissa!!
Ja samaan hengenvetoon pahoittelut tädin riivaamille!
Mamako: dpo tarkoittaa day past ovulation! Raskaushan voi näkyä 10 päivää ovulaatiosta ja täti tulee yleensä sen 14 päivää ovulaatiosta... Eli toi dpo on oikeastaan luteaalivaihe...=)
Aamulla testataan mielenkiinnosta! Noi vihlaisut on sen verran herätellyt toiveita...=)
Sofi kp 29/28-37 yk 8 (muistinkohan päivät päin mettään...)
Tosiaan, onnea plussan saaneille!
Itellä alkaa jo ihan pää olla sekasin kaikesta tästä ihmettelystä.
Ei siis minkäänlaisia tuntemuksia menkkojen tai raskauden suuntaan. Sikäli oon toiveikas, että yleensä ennen menkkoja jo täs vaihees melko tulessa.
Saas näkee miten käy, maanantain aattelin testin siis tehdä ja vaaveli syntyis sit 19.9.
Mut nyt kuitenki sellain olo, että tuonne lokakuulle tipun...
Onnea kookosnougat, mahtavaa! (Ja olikos joku muukin plussannut - sori, en vielä muista nimimerkkejä, onnea joka tapauksessa kaikille plussaneille.)
Kiitos selvennyksestä tuon dpo:n suhteen. Ja seuraavaksi tekis mieleni kysyä että mikäs se luteaalivaihe on... Mutta ehkä alan googlata näitä etten vaivaa teitä koko ajan. Oon vielä pihalla näistä termeistä. Testasin oviksen kp 19 ja kierto on n. 30-31, ja vuosia oon ollut tuntevinani oviksen vasta n. 10 päivää ennen menkkojen alkua. Eli näemmä on varsin myöhäinen ovis mulla.
Itelläni sama tilanne kun kuin miina81:lla. En oo vielä päättänyt millon testaan jos menkat ei ala. Tänään ei oo ollut tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Huih, aivan huikea ajatus, jos vaikka niitä menkkoja ei tuliskaan... Jännittää jännittää!
yk 5 kp 30/30-31
Tunnen itseni jo luulosairaaksi, kun sitä on tuntevinaan raskausoireita ja sitte ei mitään...=( Henkisesti valmistaudun jo tädin tuloon, taas kerran...=(
Mamako: luteaalivaihe on se aika oviksesta menkkojen alkuun, se on yleensä sen 14 päivää (tai 12-16) ja sen verran munasolu vaatii heldelmöittymiseen ja kiinnittymiseen...
Eikä yhtään haittaa, ettei kaikki termit oo vielä tuttuja, sitähän varten me täällä ollaan, että saa kysellä...=) Ei ne itsellekään alkuun ollut niin tuttuja käsitteitä...
Tätiä odotellen Sofi kp31/28-37 yk8 ja nyt on kiertopäivät oikein...
Hei kaikille!
Kopsaan tuolta pidempään yrittäneiden pinosta oman tekstin, ei jaksa naputella uudestaan... Laiska...;)
Nyt on ollut ihme vihlontaa, juilintaa ja nippailua satunnaisesti alavatsalla muutaman päivän!! Toiveet nousee...=) Mutta kun nuo tuntemukset menevät ohi, iskee epätoivo ja epäuskomus siihen, että miksi nyt kun ei muillakaan kerroilla...=/ Varsinainen piinaviikko alkamassa siis!!
Nyt pitäis kierronkin olla lyhyempi kun tuo oviskin oli pari päivää etuajassa, olettaisin että 32 päivää... Tekis ihan hirveästi mieli testailla jo nyt viikolla, testikin olis kaapis...=) Laskin, että keskiviikkona olis about dpo 11, että kutkuttaa tuo testailu...=)
LA olsi muuten 19.syyskuuta oulun laskurin mukaan... Voikun oliskin...=)
TErveisin Sofi kp27/28-37 yk8