Miten kukaan nainen voi käyttää tamponeja???
Nehän on suorassa kosketuksessa limakalvoihin paljon tiiviimmin kuin siteet. Yäk! Tiedä mitä kemikaaleja niiden materiaaleissa on...
Oletteko tästä kuulleet:
"Toksinen shokkioireyhtymä (TSS) eli tamponishokki on harvinainen, mutta vaarallinen tila, josta useimmissa tamponipakkauksissa varoitetaan. TSS aiheutuu myrkkyjä tuottavasta bakteerikannasta. Tätä bakteeria löytyy yleisesti ihmisiltä nenästä, kainaloista, nivusista ja emättimestä. Useimmat ihmiset ovat näiden bakteerien kantajia kärsimättä tilanteesta lainkaan. Osalle ihmisistä bakteeri voi kuitenkin aiheuttaa TSS:n puhkeamisen. Hoitamattomana TSS on vakava sairaus, joka lopulta voi tappaa siihen sairastuneen ihmisen. Oireita voi olla muun muassa kuume.
Shokin välttämiseksi tulee tamponia käyttää vain kuukautisten aikana (ei siis valkovuodon imemiseen) ja vuotoon nähden mahdollisimman pienellä imukyvyllä varustettua. Lisäksi samaa tamponia ei tule käyttää kuutta-kahdeksaa tuntia enempää. Suositeltu vaihtoväli onkin 4-8 tuntia."
Kommentit (26)
Ei ole kamalampaa kipua kuin kuukupin alipainekipu!! Siitä nämä kuppikuntalaiset eivät puhu. Meinasin KUOLLA siihen kipuun.
Kuukuppi on maailman paras keksintö!
että on VAIHTOEHTOJA?
Jos ei oltas menty etiäpäin ja edelleen olis käpy ainoana vaihtoehtona... :)
eli ei se kaikilla toimi niin kuin sinulla...
Ja käytän myös kuukuppia, se on paljon parempi kuin tamponi ja todella paljon parempi kuin siteet
käyttää mitään tuppoa/kuppia/tamponia kuukautisten aikana? Tai kärsiä vuodosta lainkaan, kun vuon saa niinkin helposti tyystin tyrehtymään, että hankkiutuu raskaaksi tai sitteb alkaa käyttä vain Nuvaringiä. Ehkäisyrengas lopettanut vuodot lähes tyystin. Enkä ole raskaana.
varmaan jotkut hehtaarivitut
Mutta kuljetteko sitten verkkareissa aina sen muutaman päivän kun käytätte siteitä? Itse en ainakaan omista yksiäkään "siistejä" housuja joista ei sitten "mummopöksyjen" rajat paistaisi läpi.
En käytä stringejä enkä tietääkseni mummopöksyjäkään. Ellei sitten hipsterit ole mummopöksyjä.
En kyllä käytä muita housuja juurikaan paitsi farkkuja, niiden alta en ole huomannut alushousujen "paistavan".
tamppooneja koska jos en käyttäs niin siteestä tulisi läpi, niin runsas vuoto on tai oli. Ei olis kiva kulkea verinen jälki perseessä kaupungilla :D
Käytän kuukuppia! Se on sata kertaa parempi kuin tamponi, ja tuhat kertaa parempi kuin side. :)
Ei kuivata limakalvoja eikä tarvitse vaihtaa noin usein. Mulla riittää yleensä tyhjennys aamulla ja illalla.
Niissä siteissähän bakteerit nimenoamaan muhii, kun ovat ilman kanssa kosketuksissa koko ajan, uhh :( Sitäpaitsi niitähän pitää olla yhtenään vaihtamassa, jos ei halua pöksyt kosteana kulkea, ei kiitos!
13?14?
TSS:sta meille kerrottiin jo yläasteen terveystiedon tunnilla ja jokaisesta tamponi-paketista löytyy samainen ohje.
En tajua miten joku voi kulkea monta päivää verinen rätti housuissa. YÖK! Se haiseekin niin pahalle, ja siinä ne mikrobit vasta pesivätkin.
Taidat olla vaan surkea provo.
Tämä on vastine tuolle "Miten kukaan nainen voi käyttää siteitä?" -ketjulle.
Itse en halua tampooneita käyttää. Epämiellyttäviä.
Mä en taas ymmärrä miten joku joka kuukausi haluaa haista verilöllykkä housuissa. *OKS*
Ei tunnu miltään. Eikä valu reisille tai aiheuta ihottumaan. Ei synny niin paljon jätettä.
Lueppas AP jostain kuinka harvinnainen tauti TSS on ja kuinka todennäköistä sen johtuminen tapppooneista on.
Hyvin pärjää samalla yönkin yli jos vaikka nukkuu 10 tuntia!
tamponia ja se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.
En vain pitänyt siitä.
Ei tarvitse joka kuukausi kulkea viikko joku verinen rätti housuissa, kun ehkäisy on hoitanut tämänkin ongelman miltei olemattomiin.
Ei haise, ei tunnu miltään, melkeenpä unohtaa että on koko menkat, niin vaivattomasti kaikki menee.
"miten joku voi tunkea mitään v****nsa"???? Hä????
eikö edes munaa, hä? tsiisus sentään taas....
en käytä niitä. Ei siteet haise, ne voi vaihtaa. Ja mieluummin pidän ja päästän pöpöt kropan ulkopuolelle, kuin pidän sisälläni. Tamponit ei oo ainakaan mun juttu.
käyttää mitään tuppoa/kuppia/tamponia kuukautisten aikana? Tai kärsiä vuodosta lainkaan, kun vuon saa niinkin helposti tyystin tyrehtymään, että hankkiutuu raskaaksi tai sitteb alkaa käyttä vain Nuvaringiä. Ehkäisyrengas lopettanut vuodot lähes tyystin. Enkä ole raskaana.
eli ei se kaikilla toimi niin kuin sinulla...
Ja käytän myös kuukuppia, se on paljon parempi kuin tamponi ja todella paljon parempi kuin siteet
käyttää mitään tuppoa/kuppia/tamponia kuukautisten aikana? Tai kärsiä vuodosta lainkaan, kun vuon saa niinkin helposti tyystin tyrehtymään, että hankkiutuu raskaaksi tai sitteb alkaa käyttä vain Nuvaringiä. Ehkäisyrengas lopettanut vuodot lähes tyystin. Enkä ole raskaana.
Tamponit, geishapallot, ehkäisyrengas, kuukuppi..mm nämä.