Lue keskustelun säännöt.
Kotona vai töissä kun lapset kasvavat?
17.11.2009 |
Meneillään on juuri ketju äidistä, jolla on yksi ala-asteikäinen lapsi, ja äiti on kotona. Itselläni tilanne on vähän toisenlainen. Lapsia on neljä, kaksi ala-asteikäisiä, kaksi alle kouluikäistä. Nuorin on kolmevuotias. Miehellä on hyvä työpaikka. Tulemme toimeen miehen palkalla, joskaan mihinkään ylellisyyksiin siitä ei jää. Minulla ei juuri tuloja ole.
Mitä mieltä olette mammat, pitäisikö minun mennä töihin, ja jos ei vielä, niin missä vaiheessa? Mielelläni olisin lasten kanssa kotona. Tämän katraan kanssa tuntuu nytkin välillä aika rankalta, mutta uskon, että töihin meno ei sitä ainakaan helpottaisi. Pyydän teitä siis tarkastelemaan kokonaisuutta - lapsia, rahatilannetta, miestä perheen elättäjänä jne. Kertokaa mielipiteenne! Ai niin, kaupallinen keskiasteen koulutus löytyy, työkokemusta ei minulla juuri ole. Olen ollut lasten kanssa kotona esikoisen syntymästä asti. Varsinaisesti mikään kaupan kassa -työ ei kiinnosta, mutta tarpeen tullen olen valmis tekemään vaikka toimistosiivousta. Koulutuskaan ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta lieneekö siitä vastaavaa hyötyä...?
Kommentit (14)
Sehän on teidän perheen oma päätös. Yleensä töihin palataan, kun koetaan se järkevimmäksi ratkaisuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3 alle kouluikäistä meillä ja kotona olen, toistaiseksi.
Kyllä pärjää, jos haluaa pärjätä.
Meillä tilanne on se että lapset ovat kolme alle kouluikäisiä ja yksi ala-asteella.
Itselläni on useampikin tutkinto ja hyvät mahdollisuudet mielekkääseen työhön.
Me olemme kuitenkin valinneet niin että olen kotona lasten kanssa. Koen että he tarvitsevat minua nyt enemmän ja ehdin tienata mainetta ja mammonaa sitten myöhemmin kun lapset ovat niin isoja että eivät tarvitse läsnäoloani.
Meiltä ei putu mitään. Emme tosin reissaa monta kertaa vuodessa etelään tai käy kaikkia huvipuistoja läpi joka kesä. Emme tekisi niin vaikka olisimme rikkaampiakin.
Kaikkea on riittävästi ja olemme onnellisia.
Pääasia on mielestäni se että päättääpä tehdä elämällään mitä tahansa, tekee sen siksi että se on oikein ja tuntuu hyvältä itsensä, puolinson ja lasten kannalta. Ei siksi että joku sanoo niin.
Olen aika paljon samoilla linjoilla vitosten kanssa. Halusin vain saada asioihin laajempaa näkökantaa kuin vain omani.
Mietin toisaalta sitäkin, miltä töihin meno sitten joskus tuntuisi. Olisiko kuinka vaikea saada töitä, ja kuinka vaikea olisi mennä töihin. Toisaalta en kyllä edes haluaisi mennä töihin kenenkään alaisuuteen, jos on mahdollisuus valita. Mielummin työllistäisin itseni yrittäjänä. Vaikkapa jonkin nettikaupan kautta. Erityisesti siinä tapauksessa, että minun tuloillani ei ole perheessä se suurin merkitys, tämä houkuttaisi. Eli jos ei olisi kovin suuret tulot, niin se ei silti kovasti haittaisi.
ap
En tarkoita, ap, kohdallasi välttämättä kokopäivätyötä, mutta suosittelen osa-aikaista tai tuota yrittäjyyttä (no yrittäjyydessä on kyllä risksinsäkin).
Ajattelisin omaa tulevaisuuttanikin, eli nyt sinulla ei kerry minkäänlaista eläkettä, ja lapset aikanaan kasvavat aikuisiksi. On hyvä olla jotain muutakin kuin vain ne lapset.
Ja työssäkäynti sopivassa määrin on kyllä piristävää. Meillä ainakin koko perhe toimii nyt paremmin, kun minäkin käyn töissä (en kuitenkaan tee kokopäivää, enkä aio kokopäiväisesti toimia vielä pitkään aikaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lasten kanssa. Elämä vaan meni niin ja olen kolmen alle kouluikäisen kanssa kotona. Töihin haluan ehdottomasti, mutta kunhan nyt nuorin vähän kasvaa (vastasyntynyt). Valmiiksi jo pelottaa tulevaisuus miten sovittaa perhe-elämä ja työ, mutta sitä sitten pohditaan vasta jonkin ajan kuluttua....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kanssa ajattelisin kahta eri näkökulmaa. Eläkettä ja vanhuudenturvaa olisi saatava säästöön tavalla tai toisella. Jos siis päätät, että et mene töihin, niin sitten teidän pitää säästää sinulle muuten eläkettä vaikka sijoittamalla osakkeisiin. Ja niin, että se on sinulle korvamerkittyä. Ja eläkettä olisi saatava säästöön vähintään niin paljon kuin tienaisit omaa eläkettäsi töitä tekemällä.
Jos satut jäämään leskeksi, niin ei ole kiva elellä kovin pienillä tuloilla. Varsinkin jos teillä nyt menee pääosa rahoista elämiseen.
Toinen näkökulma on se, että naisella pitää olla jotain muuta elämää ja roolia kuin äiti ja vaimo. Sitä mukaa kun lapsesi kasvavat ja itsenäistyvät, jäät helposti aika tyhjän päälle. Moni ei sitä usko, mutta vähän päästäkin täällä on katkeria tilityksiä kun anoppi tai äiti on liikaa kiinni lastensa elämässä.
Suomi on kyllä ihmeellisen työorientoitunut maa. Ymmärrän kyllä sen historiallisen taustan, miksi näin on mutta onko ihmisten vaikeaa ymmärtää, että me olemme erilaisia. Joillekin ei työ ole se, joka määrittää identiteettiä. Tai ainakaan välttämättä palkkatyö. Itseään voi toteuttaa monella eri tavalla, kuten olemalla mukana järjestöissä, yhdistyksissä, vapaaehtoistyössä jne.
Eli, jos perheellä on varaa niin, että toinen on kotona, miksi sitä muiden ihmetellä ja erityisesti naisten?? Luuletteko, että jos nainen on kotona, hän on jotenkin alistettu ja huonossa asemassa?
Itse olen siis kotona vaikka lapset ovat koululaisia. Ja tekemistä riittää ja naapureilla riittää ihmettelemistä :) Keneltä se on pois, jos minä olen kotona ilman, että perhe saa mitään tukia? Ja mies maksaa veroja kahdeksan kertaa saman verran, kun keskipalkkainen suomalainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen jäämässä kotiin 7- ja 5-vuotiaiden kanssa.
Vanhin lapsista on ekalla luokalla.
Olen päättänyt palata töihin osa-aikaisesti vuoden-puolentoista kuluttua, jolloin nuorinkin lapsista on yli 3 v.
Muistin miten itsekäs olin itse lapsena-nuorena. Äitini työskenteli kotoa käsin ja hoiti meidät kotona työnsä ohessa. Muistan miten äiti olisi halunnut meidän lasten osallistuvan enemmän kodinhoitoon ja arjen pyöritykseen, mutta sitähän me emme tehneet! Äiti teki, koska ei voinut jättää työpaikkaansa mihin tahansa kuntoon!
En halua, että vanhin lapsistani, jolla selvästikin on samanlainen asenne kuin minulla oli, saa käsityksen, että voi luistaa tylsistä jutuista. Ei, minä teen hauskaa työtäni kodin ulkopuolella ja lapset joutuvat tekemään osansa kotihommista! Jos olisin koko päivän kotona, minulle kävisi niin, että tekisin kaiken itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos luet kirjoituksen tarkkaan, niin huomaat, että en puhunut työstä. Se oli oma tulkintasi. Tarkoitan vain, että ihmisellä on yleensä hyväksi, jos on muuta kiinnostusta kuin koti ja lapset. Se muu rooli voi olla sitten vaikka vapaaehtoistyö tai harrastus. Mutta muiden ihmisten pariin olisi syytä päästä.
Useimmille on tärkeää saada tuntea olevansa hyödyksi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä vähemmän tuota tarvetta saa tyydytettyä heistä. Siksi olisi hyvä keksiä joku toinenkin tapa, jolla on osallisena yhteiskunnassa.
10
toimeentuloa esim. erotapauksessa ja myös eläkkeen kertymistä, työmahdollisuuksia myöhemmässä vaiheessa. Tuttavapiirissä eräs äiti ajatteli tismalleen kuten sinä, ja kuinka kävikään? Ero tuli, ja nainen on nyt peruspäivärahalla töitä haeskelemassa, eipä ole toistaiseksi tärpännyt :(
Suomi on kyllä ihmeellisen työorientoitunut maa. Ymmärrän kyllä sen historiallisen taustan, miksi näin on mutta onko ihmisten vaikeaa ymmärtää, että me olemme erilaisia. Joillekin ei työ ole se, joka määrittää identiteettiä. Tai ainakaan välttämättä palkkatyö. Itseään voi toteuttaa monella eri tavalla, kuten olemalla mukana järjestöissä, yhdistyksissä, vapaaehtoistyössä jne. Eli, jos perheellä on varaa niin, että toinen on kotona, miksi sitä muiden ihmetellä ja erityisesti naisten?? Luuletteko, että jos nainen on kotona, hän on jotenkin alistettu ja huonossa asemassa? Itse olen siis kotona vaikka lapset ovat koululaisia. Ja tekemistä riittää ja naapureilla riittää ihmettelemistä :) Keneltä se on pois, jos minä olen kotona ilman, että perhe saa mitään tukia? Ja mies maksaa veroja kahdeksan kertaa saman verran, kun keskipalkkainen suomalainen?
Itse olen töissä ja nuorin on eskarissa, keksimmäinen ekalla ja vanhin ysillä. Itse tykkään siitä, että tilillä on aina rahaa, elämä on paljon varmempaa niin. Mulla on lyhyt työmatka, joten aikaa ei mene kulkemisiin ja kun mies vie nuorimmaisen aamulla hoitoon ja minä haen, niin ollaan saatu hoitopäivät pysymään lapsilla sopivan mittaisina.
Meillä on se tilanne, että olisin voinut jäädä ns. kotirouvaksi ja mies on tätä ehdottanutkin, mutta itse en ole halunnut. En halua jäädä työelämästä pois, koska sinne palaaminen voi olla yllättävän vaikeaa myöhemmin.