Miksi ihmiset ostaa noita maustettuja jogurtteja? Joo,
olen kyllä itsekin niitä lapsena syönyt (en muista että meillä paljon ois maustamatonta tarjottu), mutta nykyään tiedetään vähän enemmän näistä ravitsemusasioistakin. Vedin tuossa juuri maustamatonta jogurttia johon sekoitin banaaniviipaleita. Nam! Ei ollenkaan niin makeata, aito banaanin makukin mukana. Loputtomasti voi erilaisia marjoja ja hedelmiä yhdistää tuohon, ja aina maistuu. Eipä ole kovin iso vaiva pilkkoa banskua tai kaataa marjoja sekaan!
Kommentit (28)
Ihan kuin hyvän äidin kriteerinä olisi ostaako lapselleen maustettua vai maustamatonta jogurttia. Eiköhän se hyvä vanhemmuus synny jostain ihan muusta.
Meillä lapsi syö maustettua jogurttia melkein joka päivä enkä jaksa siitä kantaa syyllisyyttä. Kaiken kaikkiaan pyrimme suht terveelliseen ruokavalioon, mutta kyllä meillä herkutellaankin.
sun kaltaisia latistajia se harmittaakin. Sori, mutta mun makuun ei kauhean hyvältä maistu maustamaton jugurtti banaanipalasilla. On kitkerää. Syön banaanin mielummin erikseen.
kävin ihan finelistä katsomassa esim. maustamattoman ja maustetun jogurtin sokerieroja. Ja edelleen aika pienenä pahana näen vaikka söisi maustetun jogurtin päivittäin mikäli muuten on ravitsemusasiat kohdillaan. En ainakaan itse ole lapsiltakaan ryhtynyt jogurtteja rajoittamaan, vanukkaita sen sijaan ei juuri osteta. Mutta kukin tyylillään.
Ihmeellistä jos yövalipalojakin syödään ja vielä jogurttia...
No, jos pikkuinen vaan kiljuu ja pyörii yöllä ja ite tietää, että kun sille antaa vähän jotain syötävää, se rauhottuu nukkumaan, ni en minä ainakaan sen takia jätä syöttämättä, ku yöllä ei vaan syödä. Ja silloin on helpoin ku antaa jogurttia ja kaurahiutaleita. :) Tosin tuo 1,5v, joka on heräilly yöllä huutamaan nälkäänsä (iltapuurosta huolimatta) kelpuuttaa maustamattoman jogurtin, toisin kuin 2,5v, joka vaan yökkii maustamatonta...
Ostetaan kyllä maustettuja, mutta ite en tykkää kun ovat niin sokerisia. Jotenkin tuntuu ristiriitaiselta, että lapselle voidaan syöttää vähärasvainen sokeri- (tai aspartaami-)pommi ja sitten kauhistellaan, jos antaa rasvaista maustamatonta.. :) Mutta laitan noihin maustettuihin usein puolet maustamatonta, se vaan on niin kallista.. maustamaton.
vaikka siinä olisi kuinka loputtomasti banaaniviipaleita tai muita aitoja marjoja ja hedelmiä.
Parhaimmillaan maustettu jugurtti on edullisempaa kuin maito! Joka tapauksessa halvempaa kuin itse lisätä mössöjä. Minäkin joskus syön hunajalla, marjoilla tms, mutta liiaan kitkerää on, jos en mitenkään makeuta. Lapsille maustettu on tosi helppo välipala, en tosiaan anna niiden yksin täällä millään veitsillä banaaneja pilkkoa tms.
Itseäni ärsyttää enemmän se että sokria näennäisvähennetään mutta tuotteeseen halutaan kuitenkin yhtä makea maku jolloin tuikataan makeutusaineita. Lapsillekin suunnattuihin tuotteisiin.
Lisäaineet on paljon haitallisempia kuin se että syö sokeroidun jogurtin silloin tällöin.
On eri asia syödä vähän kuin syödä pelkästään jotain.