Äitini laittoi minut hoitoon kun olin 3kk

mies näkee painajaisia hylätyksi tulemisesta. muutenkin suhde äitiinsä on vaikea. nyt kun olisi lapsenlapsiakin, ei anoppi koe itseään mummoksi. mieheni on hänelle enemmän kuin joku random sukulainen, kolleega tms. ei oma poika, joten eivät ole lapsemmekaan hälle lapsenlapsia :(

T: sama "vika"

kolmonen komppaa ap:ta.



Mulla ei ole mitään tuollaisia traumoja kuin kakkonen kertoo.

Ei sillon 70-luvulla näin pitkiä vapaita äidille/vanhemille ollu. Isät tuskin koskaan hoiti lapsia kotona niin että äiti olisi käynyt töissä.



Itse olin 10kk kun minut vietiin päiväkotiin 70-luvun lopussa.

Olen nähnyt unia hylätyksitulemisesta ja se edelleen pahin pelkoni. Vaikkei ole mitään traumaa. Temperementtikysymys

Minut on laitettu hoitoon 5kk iässä ja olen vuosimallia -77.



En näe painajaisia, äitisuhde on kunnossa ja olen mielestäni aika normaali. Mutta minulla kävi hyvä tuuri. Mulla oli aivan ihana perhepäivähoitaja.



Omani hoidan kotona kolmevuotiaiksi. Ihan vain koska haluan niin tehdä.



Ennen ole ennen ja nyt on nyt. Ihmisillä on eri tilanteita ja jokainen tekee valinnat parhaansa mukaan! Minä lopetan mielelläni ulkomaan reissut muutamaksi vuodeksi ja elän vähän tiukemmalla, koska meillä on niin pirun kivaa kotona lasten kanssa.

kuin nykyisin on se, että valtio tukee lasten kotihoitoa voimakkaasti ensimmäisen vajaan vuoden (vanhempainvapaat) ja edelleen kohtalaisella volyymillä reilut 2 seuraavaa vuotta (kotihoidontuki). Ei voi verrata siis suoraan.



Mitäpä olet mieltä, onko tähän kehitykseen ollut joitain perusteluita olemassa? Kenties lapsen etu, josta ei vielä 60-70-luvuilla perustettu?



Totta kai vanhemmilla on OIKEUS tyrkätä lapsensa yhteiskunnan hoidettaviksi alle vuoden ikäisenä. Tämä ei ole VELVOLLISUUS. Mutta pitäisikö miettiä myös sitä, millainen OIKEUS lapsella on saada olla kotona ja lähteä omaan työhönsä (sitähän päivähoito lapselle on, raskaita pitkiä päiviä erossa omasta perheestä) vasta vähän vanhempana ja valmiimpana?

Niin otatteko vastuun siitä että hänestä tulee kunnon ihminen aikuisena kun teistäkin tuli?

Minä en nimttäin ota silloin vastuuta. Se on teidän vastuulla!

Isäni isä kuoli kun isäni oli vasta lapsi.



Isäni on yksi vahvimmista ja pärjäävimmistä ihmisistä, jolla aina monta rautaa tulessa. Tasapainoinen ja lapset ovat olleet hänelle aina kaikkein tärkein asia. Pärjännyt elämässään erittäin hyvin.

kuin hoitoonvienti. Vaahdotkaa siitä.

Ei mulle siit mitää kauheita traumoja tullu. Tosin nyt en itse halua viedä omia lapsia alle 2 vuotiaana hoitoon. Äidilläni ei ollu vaihtoehtoja, mut mun ei onneks oo pakko laittaa omia hoitoon noin pienenä.

eiköhän jokainen ota vastuun niistä omista päätöksistään, oli ne mitä oli. teepä sinäkin niin, äläkä mesoa täällä.

Niin otatteko vastuun siitä että hänestä tulee kunnon ihminen aikuisena kun teistäkin tuli? Minä en nimttäin ota silloin vastuuta. Se on teidän vastuulla!

En usko että muuta merkitystä kuin sillä että lapsella ja äidilläkin olisi mukavempaa kotona.



Tiedän kotihoidetun joka ei ole kiintynyt äitiinsä ja useita hoidossa olleita, joilla vahva kiintymyssuhde.

perhe-elämää ja hänen sisarensa teki itsemurhan teini-iässä. Kaveri on ihan normaali, erittäin ihana ihminen. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että on ihan ok lasten kasvaa väkivaltaista perhe-elämää? :O

Ei kannata odottaa että 3 vuotta kotonahoidetut olisivat aikuisena sen tasapainoisempia, voi olla yhtä hyvin toisinpäin. Tai että olisivat sen onnellisempia. Elämä kun monen asian summa. Tuttavapiiriä katsellessani olen huomannut, että ankean lapsuuden eläneet nauttivat nyt elämästään ja ovat äärimmäisen onnellisia. Joillekin taas ei mikään tunnu miltään :/. Ei elämä ole mustavalkoista. Itse en tuomitsisi ketään tai mitään.

perhe-elämää ja hänen sisarensa teki itsemurhan teini-iässä. Kaveri on ihan normaali, erittäin ihana ihminen. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että on ihan ok lasten kasvaa väkivaltaista perhe-elämää? :O

voi kokea olevansa ok. Mitähän oikein kuvittelette?



Kuitenkaan tällaisella käytöksellä ei tueta lapsen kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Joku lapsi voi saada vaikeita kiintymyssuhdeongelmia tällaisesta, ja tuskinpa se tukee kenenkään lapsen kiintymyssuhdetta kovinkaan mieltäylentävällä tavalla. Oireet eivät välttämättä tietenkään kohdistu suhteessa äitiin myöhemmällä iällä, vaan se voi näkyä ongelmina osoittaa itse tarvittavaa kiintymystä omia lapsiaan tai puolisoaan kohtaan. Ihminen saattaa kiintyä ns. välttelevästi, jolloin ei päästä oikein ketään lähelleen, eikä halua olla riippuvainen muista. Ja kun sellainen kohdistuu omiin lapsiin, nämä toistavat äidin traumaa (jota hän ei välttämättä edes itse tiedosta) eteenpäin.



Jokainen kuitenkin tekee itse omat valintansa, ja valinnanvapaushan meillä on. Nykyään, 2000-luvulla ihmisillä on kuitenkin käytössään paljon tietoa siitä, mitä milläkin kasvatusratkaisuilla voi saada aikaiseksi, ja mikä on lapsen kannalta edullisinta. Olemmehan itsekin kuulleet monenlaista kasvatusneuvoa vanhemmiltamme ja isovanhemmiltamme, joten tiedossa on jo senkin valossa, miten inhimillisesti ja tiedostaen lapseen on vielä omassa lapsuudessammekin suhtauduttu. Esim. huudattaminen on hyväksi, se vahvistaa keuhkoja ja liika sylittely on pahasta.

kuin alkoholiperheessä eläminen. Vähän eri luokan vaikutus lapsen psyykeeseen.



Täällä av-palstalla tosin päivähoito on pahempi asia kuin alkoholistin lapsena kasvaminen :D.

tuttavapiirissä havaittu kotihoidetuilla. Eipä ole itsestäänselvää sekään että kotona hoidettu kiintyisi vanhempiinsa.