Ahdistaa laittaa pieni 9kk hoitoon... :(
Olisin halunnut olla meidän neidin kanssa parin vuoden ikään asti ainakin kotona, mutta nyt se ei olekaan mahdollista kun olosuhteet muuttuivat 3kk sitten. Meille lankesi maksettavaksi yksi takaamamme laina ja siitä tuli sen verran lisämenoja, ettei pystytä enää kun 1kk kärvistelemään (tyttö siis nyt 8kk) ja sitten minun on pakko palata töihin. Onneksi pääsee pph:lle, mutta siltikin mieluiten olisin pienen kanssa kotona. Muutenkin kun on tytön kanssa ulkoiltu niin hän näyttää niin pieneltä muihin verrattuna (on muita ikäisiään kooltaan paljon pienempi). Eikä tyttö muutenkaan ole juuri ollut vieraalla hoidossa, ainoastaan mummolassa pari kertaa, kerran yön yli ja kerran 3tuntia.
Miten teidän muiden pienet on sopeutuneet hoidossa oloon? Onko alku ollut vaikeaa?
Kommentit (18)
Tavallisilla ihmisillä menee omistusasunnot ym myyntiin ekaksi. Jos sitä haluaa välttää ei auta kuin lähteä maksusuunnitelmasta pankin kanssa neuvottelemaan, ja jos sen neuvotellut maksusuunnitelman noudattaminen vaatii töihin menoa, no can do. Jollei sitten halua tolle luottotiedottomuustasolle.
enempää kuin 10 000 e per hlö eli tuskimpa ap kotiaan menettäisi vaikkei töihin meniskään. ap:na en menis töihin -piruuttanikaan en tekis töitä toisten velkojen maksamiseksi. onneksi tuota takausjärjestelmää on muutettu niin että kukaan ei voi taata yli 10 000e.
et tiedä lainkaan mistä puhut!!!
enempää kuin 10 000 e per hlö eli tuskimpa ap kotiaan menettäisi vaikkei töihin meniskään. ap:na en menis töihin -piruuttanikaan en tekis töitä toisten velkojen maksamiseksi. onneksi tuota takausjärjestelmää on muutettu niin että kukaan ei voi taata yli 10 000e.
soviteltua pankin kanssa? Itse en kyllä noista mitään tiedä, kun en ole lainaa koskaan taannut enkä takaa ja ei omaakaan lainaa ole.
Ja onko kyse kovin suuresta summasta?
Jos saisi taikaisinmaksua siirrettyä edes muutamalla kuukaudella? Ymmärrän kyllä, että ahdistaa, 9kk on todella pieni. Onneksi kuitenkin pph-paikka.
ei ainakaan voi lain mukaan taata enempää kuin 10 000e per hlö. siksi ajattelin että miksi sitten mitään muutakaan lainaa.
ei ainakaan voi lain mukaan taata enempää kuin 10 000e per hlö. siksi ajattelin että miksi sitten mitään muutakaan lainaa.
Oletkohan nyt ymmärtänyt väärin, kun pankin virkailija on teidän tapauksessa ja teidän takaajien ollessa kyseessä sanonout, että nämä voivat taata vain 10.000 per naama? Meidän parin vuoden takaisessa asuntolainassa on takaajilla ainakin triplavastuu tuohon nähden.
meille sanottiin pankista että asuntolainaa ei nykypäivänä enää saa taata lain mukaan yli 10 000e per hlö mutta tavallaan jos vaikka 2 eri hlöä takaa 10 000e ja jos se koituu maksettavaksi, ovat he yhteisvastuullisia sen maksun hoidossa. eli jos toinen ei pystyis maksamaan niin toinen joutuis sitten maksamaan 20 000e. mun henkilökohtainen takaus ei voi olla yli 10 000e per hlö.
että henkilötakauksen raja on 10 000€.. Sen jälkeen takaajalla pitäisi olla esimerkiksi asunto laittaa takaukseksi myös.
laittaa noin pieni hoitoon ja varsinkin kun siinä iässä lapsella on uudelleen lähetymisvaihe äitiinsä ja eroahdistus voi olla kova. Ei se pienellä missään tyapauksessa hyvää tee. Olen ollut päiväkodissa hoitajana ja nähnyt useita näin pieniä hoitoon tuotuja. Toiset tottu´vat hyvin ja toiset eivät meinaa tottua ollenkaan. Riippuu ihan yksilöstä.
Yleensä pieni saattaa kiintyä päivän ajaksi hoitajaan ja pitää häntä kakkosäitinä. Siksi olikin sydäntä raastavaa aamuisin repiä vauva irti äidistä ja illalla repiä vauva irti hoitajasta. Oli siinä pienet ihmeissään.
Eli en suosittele missään tapauksessa noib pienen hoitoon viemistä jos se ei ihan välttämätön pakko ole.
kuitenkin pph:lle, joka on kodinomaisempi.
Meidän tilannetta ei voi täysin verrata teidän tilanteeseen. Meidän nuorimmainen oli 8kk kun minulla todettiin syöpä ja kun nuorin 9kk niin kaikki neljä lastamme (vanhempien lasten iät 2v, 3v kaksoset) menivät hoitoon, nuorin pääsi pph:lle, muut päiväkotiin. Hoidossa olivat 6-8tuntia, tuo 8tuntia oli ihan maksimi, yleensä olivat 7tuntia. Minä kävin hoidoissa ja taistelin syöpää vastaan, olin paljon sairaalassa. Kaiken kaikkiaan vuosi meni taistellessa syövän kanssa ja selvisin siitä voittajana, mutta menetin melkein vuoden lasteni elämästä, tämä harmittaa, mutta elämä ei aina mene niin kun suunnittelee.
Jos vaan voitte, niin yrittäkää siirtää lainan maksua vaikka muutamalla kuukaudella.
Eli en oikein ymmärrä ap:n kuviota.. Ettei vaan nyt olisi viestissä kaunisteltu omia peli-, tms. velkoja.
kaksi päivää vaille 10kk:n iässä eli suoraan äitiysloman ja vuosiloman jälkeen. Ihan oli alusta asti 5 pv/vko ja 7,5-8 tuntia/pv. Kyllä se sydäntä särki jättää itkevää ja konttaavaa vauvaa sinne. En sano, ettei esikoinen siitä kärsinytkin varmaan, mutta viikossa loppui aamuitkut ja noin kuukausi aloittamisen jälkeen alkoi aamulla innolla kontata eteiseen, kun tiesi hoitoon lähdön olevan edessä. Hoitajalle kyllä suuri kiitos, tekee työtään todella kutsumuksesta ja on kauhean lämmin ihminen. Samalla hoitajalla jatkoi 4-vuotiaaksi ja sitten siirtyi päiväkotiin. Mitään negatiivista ei ekan viikon jälkeen ollut ja lapsi on rakastava, empaattinen, tasapainoinen ja rauhallinen. Tosiaan äitin ja isin tyttö, ja emme koe vanhemmuuden siitä kärsineen yhtään.
Nyt on kakkonen tulossa ja ajattelin pitää kotona pidempään. Tietysti se on lapsenkin etu, mutta vielä suurempana syynä se, etten jaksa taas sitä työ-hoito -rumbaa ja tämä on luultavasti elämäni viimeinen tilaisuus olla vähän pidempään kotona. Eli syyt on enemmän omassa "perseessä" kuin lapsen edussa. Sen verran hyvät kokemukset esikoisen hoitoonviennistä tuli, etten pidä sitä yhtään huonona juttuna.
heillä on saattanut hyvin olla sillon omaisuutta, muttei ole enää. Me takasimme aikoinaan yhden asuntolainan, olivat hyvät ystävämme. Asuivat viitisen vuotta siinä kunnes molemmat kuolivat tapaturmassa. Tuossa talossa huomattiin sitten homevaurio ja siitä ei saanut niin paljon myydessä ja me maksoimme loput siitä lainasta. Olimme kuitenkin myyneet oman talomme ja antaneet rahat lapsillemme jotka ostivat talot ja näin ollen meillä ei ollut enää omaisuutta.
Eli en oikein ymmärrä ap:n kuviota.. Ettei vaan nyt olisi viestissä kaunisteltu omia peli-, tms. velkoja.
pph:lle. Äidin sydän oli syrjällään, mutta kaikki meni hyvin. Tyttö ei tosin ollut kun max. 6 tuntia muutaman kerran viikossa.
Mielellään meni eikä edes sairastanut.
Ja tosi fiksu tyyppi tuosta on tullut ;)
Pienempi sai olla kotona pidempään, en ole huomannut että olisi millään lailla erilainen, kuin pienenä hoitoon mennyt.
ei ainakaan voi lain mukaan taata enempää kuin 10 000e per hlö. siksi ajattelin että miksi sitten mitään muutakaan lainaa.
Pistäpä kuule sinä lainauksen kirjoittaja se linkki tänne, kun en ole kuullutkaan moisesta laista.
Terv. lakimies
eikös se mene niin että jos on taannut lainan jota joutuukin sitten maksamaan niin sitä maksetaan tulojen mukaan, eli silloin ei paljoa kannata tienata. eli otollisinta olla vaan vähillä tuloilla kotona kun kaikki palkka menis kuitenkin takaukseen. tuo tilanne ei kyllä ole pakkotilanne.