Lasten hankkiminen ympäristörikos
Yhden lapsen politiikka käyttöön koko maailmassa - P. Linkola esittää.
Hyvä Linkola. Kannatan!!!!
Kommentit (7)
kyllä siihen saa aika monta Thaimaan matkaa tehdä että saa aiheutetuksi sen haitan ympäristölle mitä yksi lapsi tekee. Tämä on vaan sellainen tabu josta ei saisi puhua, mutta näinhän se on.
juuri ihaillut Linkolaa ja perusteli ampumistaan mm. tällä väestön harventamisella.
väen todellisessa lisääntymisessä.
Minua surettaa, kun hänen kärjistettyinä esitettyjä ajatuksiaan seulotaan ja kärjistetään vielä entuudestaan. Linkola on kirjoittanut upeaa kirjallisuutta, ja näkee asioita joilta me länsimaisen luksuselämän kasvatit suljemme silmämme.
Hesarin kuukausiliitteessä oli miehestä muutamia vuosia sitten upea juttu, kannattaa lukea myös teos "Voisiko elämä voittaa".
Kaiken mitä kerrotaan, ei tarvite olla pumpulia. Itselläni yksi lapsi.
Eri sia on, miten tilanteesta päästään. Kuuliko kukaan Linkolan kantaa tässä yhteydessä? Sekin nimittäin julkaistiin kyllä. Kouluampujat ovat raukkoja, säälittäviä, murhaajia.
juuri ihaillut Linkolaa ja perusteli ampumistaan mm. tällä väestön harventamisella.
Tämä on vaan sellainen tabu josta ei saisi puhua, mutta näinhän se on.
Miksi tästä asiasta ei voida puhua asiallisesti? Maailma olisi todella paljon parempi paikka elää, jos ihmiset eivät lisääntyisi kuin kärpäset. Koskee myös meitä. Suomalaisia. Sillä mekin kuulumme tässä pallossa asuviin.
kyseenalaista omia valintojaan, niille hän toki löytää fiksut perustelut. Hän on itse hankkinut peräti kaksi lasta ja käyttää diabeteslääkitystä vaikka muutoin vastustaa kovaa lääketiedettä ja elämän keinotekoista pitkittämistä.
monta lasta hänellä itsellään on?