Tunnetko perhettä jossa lapsille "liikaa" päätäntävaltaa?

Siellä kerran isä sanoi, että parempi tehdä niinkui xxx haluaa muuten se nostaa metakan ????



Tuota en ymmärrä jos lapsi nostaa metakan mitä sitten siinähän riehuu ja sitten tehdään niin kuin aikuiset haluaa.



Käy meidän ovella hakemassa lapsia ulos. Ja ihmettelee jos meillä on ruoka aika miks teidän täytyy nyt syödä ettekö voisi syö myöhemmin. Siis mitä hittoa meidän lapsille ei tule edes mieleen kyseenalaistaa syödäänkö ruoka ruoka aikana vai muulloin.

ja pahaa teki taas katsella sitä menoa:((. Aina ajattelen, että noo ehkä viimeksi lapsilla ja äidillä oli vain huono päivä. Mutta ei, sama meno jatkui taas.



Heidän tytöllään oli ollut syntymäpäivä joten veimme lahjaksi ikkunavärejä. Tuo 8-v halusi niitä sitten heti kokeilla vaikka äitinsä yritti vastustella, kun olimme juuri menossa kahvia juomaan. Mutta ei, senkin tyttö päätti että jos hän NYT askartelee ikkunaväreillä niin sitten hän sen tekee.



Toinen koominen juttu oli, että tämä tyttö päätti että hänpä vetää sellaisen olkkarin ison nojatuolin keittiönpöydän ääreen ja juo siinä mehunsa. Äiti yritti taas estellä, mutta tyttö sai tahtonsa läpi...



Toinen mua ärsyttävä juttu oli, että äiti yritti saada tyttöä hakemaan erään penkin siihen keittiön pöydän ääreen, jossa tämä tyttö ja tyttäreni olisivat sitten voineet istua vierekkäin juomassa mehuaan. Vaan eipä, yllätys yllätys, tietenkään totellut äitiään.



Sitten tämän tytön piti vielä saada juoda maitoa, mutta ei voinut hakea sitä itse jääkaapista, vaan piti juoda se sellaisesta kermakosta, josta olin itse ottanut kahviini maidon...



Ja kun 11-v tuli koulusta 15 aikoihin, hänen kanssaan jatkui samantyylinen vääntö joka asiasta.



Miksi noin isot lapset jatkuvasit vielä uhmaavat ja hakevat rajojaan???



Kyllä tuli itselle mieleen, että onpa mulla hyvin käyttäytyvät ja kiltit lapset..



Ap

Itse olen ihmetellyt kun mielestäni ihan tavallinen uhmikseni on muiden mielestä niin kiltti ja hyväkäytöksinen. On tässä pikkuhiljaa selinnyt syykin noille kehuille; kehujien lapset ovat samanlaisia kuin ap:n tapauksen perheessä! Ei mene minunkaan päähäni miten jostain maidonjuonnista saa tehtyä sellaisen shown, mitä se monessa perheessä on?? Tai ruoka-aikaan saman ruoan syöminen; ei tulisi mieleenkään tarjota uhmikselle eri ruokaa vain siksi että tänään maistuisi pelkkä paprika mutta ruoassa onkin tomaattia. Jne.

Just tuollaisia muksuista tulee jos ei heitä yhtään uskalla komentaa. Kasvattaminen pitää aloittaa aikaisin. Lapselle pitää uskaltaa välillä olla kovana, pelkäämättä että se lapsi siitä suuttuu.



Monet vanhemmat tänään eivät uskalla olla päättäväisiä ja seisoa sanojensa takana. Yrittävät olla kilttejä mutta tekevät sillä karhunpalveluksen lapsilleen (ja ympäristölle). Ei lapselle voi olla kaveri!

Mun mielestä se ei ole lapsen vastuulla päättää ottaako rokotusta vai ei ja varsinkin kun tytöllä on neulakammo.

jossa eskari-ikäinen ainokainen käyttäytyy miten tykkää, tekee jotakuinkin mitä haluaa ja pompottaa vanhempiaan tahtonsa mukaan. Varsinkin perheen isää. Homma lähti käsistä jo pikkulapsiaikana, minnekään ei voitu mennä kun 'lapsi ahdistuu autossa'. Äidin tehtävä jokasella 10km pitemmällä matkalla oli istua lapsen vieressä takana ja viihdyttää pikkupilttiä.



Tuollaista on rasittava katsoa, varsinkin un kys. perhe pitää aina kutsua omien lasten synttäreille eikä voi välttyä näiltä tapojen yhteentörmäyksiltä. Muutamaan otteeseen olen lapsen äitiä loukannut komentaalla hänen kullannuppuaan ihan käyttäytymään kunnolla. Nykyään tosin jo säälittää kun lapselle ei opeteta hyviä tapoja vaan esim. kylässä päivällispöydässä saa yskiä ja aivastella suoraan eteenpäin ja muidenkin ruokien päälle...

JA se on yleensä halveksivaa, ivallista, jopa vihamielistä. Ja miksipä ei, eihän tuollaisessa perheessä aikuinen kanna sitä vastuuta, joka heidän pitäisi kantaa. Yrittäkää nyt ymmärtää, että lapset eivät rakasta teitä siksi, että te olette niin kivoja ja annatte periksi ja lahjotte ja anelette sitä lasten rakkautta. Silloin ne vihaa ja ei arvosta, koska eivät tunne oloaan turvalliseksi. Mikä aikuinen se sellainen on, joka hajoaa lapsen kiukun edessä. Lapset rakastaa ja kunnioittaa aikuista, joka osaa olla oikeudenmukainen ja johdonmukainen, pystyy ottamaan lapsen kiukunkin vastaan. Sellaista, jolla on oma elämä ja myös se oma koskemattomuus ja joka arvostaa itseään. Muistakaa, että lapset eivät kohtele itseään kuten te kohtelette heitä, vaan kuten te kohtelette itseänne.

Just näin se on!! Ihanaa kun joku osasi pukea tämän näin sanoiksi. Just tuota tunnen kun käyn tässä perheessä. Ivaa ja halveksuntaa, erityisesti 11-v pojan kohdalta äitiään kohden. Eikä ainakaan kunnioitusta ja rakkautta.

Mä en silti voi uskoa, että nuo molemmat vanhemmat lapset sattuisivat nyt olemaan sitä "tulistuvaa" tyyppiä. Kolmattakin lasta "kasvatetaan" jo samalla tavoin kuin vanhempia lapsia. Tämä tyttö tulee repimään tavaroita toisten lasten käsistä eikä sitäkään yritetä millään tavoin kieltää.

Huoh, onneksi tuolla ei taas tarvitse käydä hetkeen...

ap

että tuo hankaloittaa sun elämää kyläilyn, ym. suhteen, mutta et etsi tässä ketjussa vinkkejä kyläilyn järjestämiseen tms. vaan vertaistukea sille, miten hankalilta nuo lapset sinusta tuntuvat. Siksi ajattelin, että tunteissasi voi olla jotain sun henkilökohtaisia "problematiikkoja" taustalla.

Toki kuulostaa siltä, että kuvaamasi vanhemmat toimivat väärin ja lapset ovat objektiivisestikin mahdottomia.

-32

Mutta miksiköhän se vaivaa sinua noin paljon? Onko sinua itseäsi kasvatettu tosi tiukassa kurissa tms.?

Asia vaivaa mua, kuten kirjoitinkin jo, siksi etten enää haluaisi mennä tuonne kylään:(. Enkä todellakaan halua tuota 8-v tyttöä tänne oman tyttäreni kanssa leikkimäänkään.

Toisaalta tämä pistää vain niin kovasti silmään, koska on niin epätavallista että perheessä on näin "kurittomat" lapset. En tiedä toista perhettä jossa olisi. Muissa perheissä näkee, että vanhemmat ovat vanhempia, tässä perheessä se on vähän niin ja näin kuka on pomo:(.

ap

Mun anoppi ei uskalla sanoa koskaan ja missään asiassa lapsille ei. Pelkää kuulemma, että lapset eivät tykkää hänestä. Vaikka lasten touhut olisivat vaaraksi heille, anoppi yrittää vaan miellyttää lapsia. Lapsilla on turvaton olo anopin kanssa. Keskimmäinen esim. itki mua monena päivänä kotiin, kun anoppi oli hoitamassa ja vaikka päällään seisoi. Ja mä olen liiankin tiukka pitämään kuria.

Mun äiti touhuaa paljon lasten kanssa, on lepsumpi kuin minä, mutta osaa myös kieltää ja komentaa. Hänelle lapset uskaltavat myös kiukuta, anopille eivät.

Ja vaikka mun äidille kiukutaan eikä aina "tykätä", niin silti kun saavat valita kummalle menevät, menevät aina mun äidille. Siellä on turvallista, kun rajat tulevat jossain vastaan. Anopilla ei koskaan.

Hiukan samaa on mulla ja miehellä. Mulle lapset protestoivat ja kiukkuavat ja purnaavat, mutta aina kun tulee hätä, turvautuvat muhun, jos olen paikalla. Lapset myös pompottavat enemmän isäänsä, joka ei ole niin johdonmukainen.

JA se on yleensä halveksivaa, ivallista, jopa vihamielistä. Ja miksipä ei, eihän tuollaisessa perheessä aikuinen kanna sitä vastuuta, joka heidän pitäisi kantaa. Yrittäkää nyt ymmärtää, että lapset eivät rakasta teitä siksi, että te olette niin kivoja ja annatte periksi ja lahjotte ja anelette sitä lasten rakkautta. Silloin ne vihaa ja ei arvosta, koska eivät tunne oloaan turvalliseksi. Mikä aikuinen se sellainen on, joka hajoaa lapsen kiukun edessä. Lapset rakastaa ja kunnioittaa aikuista, joka osaa olla oikeudenmukainen ja johdonmukainen, pystyy ottamaan lapsen kiukunkin vastaan. Sellaista, jolla on oma elämä ja myös se oma koskemattomuus ja joka arvostaa itseään. Muistakaa, että lapset eivät kohtele itseään kuten te kohtelette heitä, vaan kuten te kohtelette itseänne.

Minä oon itse 3-4 vuotiaana ollu tuommonen. raivostuin, jos en saanu tahtoa läpi, oli aggressiivinen ja väkivaltainen ja piirsin kostoksi kumisaappaan kuvia seinään. Onneksi minun vanhemmat osasi tarttua tuohon, eikä antanu periksi. Muistan edelleenkin, kuinka välillä istuttiin eteisen lattialla, niin että isä piti minusta kiinni etten pystynyt lyömään, niin kauan että rauhoitun ja annoin olla.



Olen ihan kiitollinen vanhemmille, että jaksoivat tuollasta ja pistivät rajat. jos minä niiltä jotain olen kasvatuksesta oppinu, niin sen että pitää olla JOHDONMUKAINEN. jos jotain kieltää, sen on kiellettyä nyt ja myös huomenna. pahinta, mitä lapselle voi tehdä, on sanoa "älä nyt" ja antaa asioiden kuitenkin mennä lapsen tahdon mukaan.



Johdonmukaisuus ei tietenkään tarkoita sitä, että aikuinen määrää aina, niin kuin moni on täällä sanonutkin. toki lapsen kanssa neuvotellaan ja annetaan vaihtoehtoja, mutta se mikä on kiellettyä, ei ole vaihtoehdoissa.



Ja tämähän oli toki kauniisti koru kielellä sanottu, ja ihan hieman eri asia pitää näistä periaatteista kiinni seitsemältä aamulla kun puetaan toppavaatteita raivoavalle mukulalle :) kiitoksrt omille vanhemmille vaan jaksamisesta.

juuri minulle nettikiellon ja nyt salaa tänne kirjoitan.



En tosin tunne yhtään tuollaista perhettä.

ja miten toimitaan -on tehnyt näin aina. valitettavasti.

Lähisukulaisten perheessä 5-v. poika päättää mm. mennäänkö kylään ja jos, niin milloin sieltä lähdetään pois. Samoin koska ei halua käyttää kumisaappaita, niin ei tarvitse. Vaikka vettä sataa ja on ulkona päiväkodissa, niin ei suostu laittamaan jalkaan, koska äiti on sanonut, ettei tarvitse. Sitten äiti valittaa, kun on usein kipeä ja yskii aina. "Mutta kun hän ei halua käyttää kumisaappaita."..just joo! Sama juttu kuristen kanssa. Puree ja lyö, myös äitiään, koska ei saa mitään otetta poikaan. Äiti ei saa rauhassa puhua puhelimessa, koska poikaa pitää koko ajan höösätä. Vieläkin äidin täytyy käydä nukkumaan pojan viereen joka ilta, jotta poika suostuu nukkumaan. Ja tietysti sänky on kiinni äidin sängyssä. Vanhempien suhde on aivan näivettynyt, isä viettää kaiket illat netissä. Ja tässä vain muutama mieleen tullut asia.



Arvatenkin on perheensä ainokainen, ja sellaiseksi jää.

äiti myös tavallaan elää lasten kautta. Haalii heille kaikki mahdolliset harrastukset joita ei itse pienenä voinut tai saanut harrastaa. Jos lapsi haluaa jotain tehdä niin näin myös tehdään.



Ap

Lähisukulaisten perheessä 5-v. poika päättää mm. mennäänkö kylään ja jos, niin milloin sieltä lähdetään pois. Samoin koska ei halua käyttää kumisaappaita, niin ei tarvitse. Vaikka vettä sataa ja on ulkona päiväkodissa, niin ei suostu laittamaan jalkaan, koska äiti on sanonut, ettei tarvitse. Sitten äiti valittaa, kun on usein kipeä ja yskii aina. "Mutta kun hän ei halua käyttää kumisaappaita."..just joo! Sama juttu kuristen kanssa. Puree ja lyö, myös äitiään, koska ei saa mitään otetta poikaan. Äiti ei saa rauhassa puhua puhelimessa, koska poikaa pitää koko ajan höösätä. Vieläkin äidin täytyy käydä nukkumaan pojan viereen joka ilta, jotta poika suostuu nukkumaan. Ja tietysti sänky on kiinni äidin sängyssä. Vanhempien suhde on aivan näivettynyt, isä viettää kaiket illat netissä. Ja tässä vain muutama mieleen tullut asia.

Arvatenkin on perheensä ainokainen, ja sellaiseksi jää.

Tälläisiä tapauksia on valitettavan paljon.

Vanhemmus on jotenkin äideillä hukassa ja vaikka isät haluaisivatkin asettaa lapselle rajoja, alistuvat he kuitenkin äidin tahtoon.

Ei tälläisestä lapsesta varmastikaan tule kovin onnellista aikuista...

Aloituksesta sain käsityksen että perheessä lapsia kuitenkin kielletään? Valvotaanko myös että kiellot pitävät?



Se että lapset "hyppivät silmille" on epäselvä määrittely, kuten myös uhmaaminen ja "tekeminen lähinnä mitä haluaa".



Lapset eivät aina käyttäydy hyvin, varsinkaan murrosikäiset (ja toiset puhuvat esimurrosikäisistä), mutta se ei tarkoita automaattisesti että lapsilla on liikaa päätäntävaltaa. Aikuinen voi päättää ja lapsi kapinoida, mutta silti lapsi voi toimia aikuisen päätöksen mukaan.



Itse en pidä aikuisten autoritäärisestä kurista lapsille. Itse haluaisin lasteni osaavan neuvotella ja perustella omia näkökantojaan. Uskon että aikuisuus ja tietyt rajaa pitää aikuisen pitää, mutta aikuinenkaan ei ole aina oikeassa. Eli en näe tätä ihan niin mustavalkoisena. On myös asioita joista perheessä voi päättää yhdessä, lasten mielipiteet on hyvä ottaa huomioon sellaisissa asioissa jotka koskevat lapsiakin.

Aloituksesta sain käsityksen että perheessä lapsia kuitenkin kielletään? Valvotaanko myös että kiellot pitävät? Se että lapset "hyppivät silmille" on epäselvä määrittely, kuten myös uhmaaminen ja "tekeminen lähinnä mitä haluaa". Lapset eivät aina käyttäydy hyvin, varsinkaan murrosikäiset (ja toiset puhuvat esimurrosikäisistä), mutta se ei tarkoita automaattisesti että lapsilla on liikaa päätäntävaltaa. Aikuinen voi päättää ja lapsi kapinoida, mutta silti lapsi voi toimia aikuisen päätöksen mukaan. Itse en pidä aikuisten autoritäärisestä kurista lapsille. Itse haluaisin lasteni osaavan neuvotella ja perustella omia näkökantojaan. Uskon että aikuisuus ja tietyt rajaa pitää aikuisen pitää, mutta aikuinenkaan ei ole aina oikeassa. Eli en näe tätä ihan niin mustavalkoisena. On myös asioita joista perheessä voi päättää yhdessä, lasten mielipiteet on hyvä ottaa huomioon sellaisissa asioissa jotka koskevat lapsiakin.

ja aina on samaa vääntöä joka asiasta ollut siinä perheessä. Äiti YRITTÄÄ kieltää, mutta lapsi tekee silti kuten haluaa. Viimeksi 8-v tyttö haki kannettavan ja kantoi sitä huolimattomasti kainalossa, äiti vähän yritti estellä, muttei kuitenkaan mitenkään painokkaasti. Eli jos 8-v päättää että haluaa nyt surffailla, niin sitten tekee näin. Siinä ei äidin kanssa mitään neuvotella vaan tyttö tekee kuten haluaa.

Poika 11-v myös lähti ajamaan mönkijällä kavereidensa kanssa vaikka äiti yritti sitäkin kiellellä. Kun ei kuulemma saisi ajaa vahtimatta eikä ainakaan kavereiden kanssa. Mutta poika meni silti. Itse olisin tuossa tilanteessa repinyt pelihousuni. Jos kerta on päätetty ettei mönkijällä ajeta tiettyjen kavereiden kanssa niin eikö lapsen pitäisi silloin totella?

Ap

Alle eskari-ikäinen kokee perusturvansa järkkyvän, jos hänelle antaa vastuun siitä että isä/äiti ei osaa pitää puoliaan (= päättää hänen puolestaan). Tätähän on tutkittu myös.

Jos tulistuvalle lapselle ei saa antaa periksi, vaan hänen kanssaan pitää neuvotella, niin mikä neuvottelu se on, jossa lopputulos on jo ennalta selvä (eli vanhempi päättää). Selittäkää. Muuten ymmärrän, että joustavuutta ei opi, jos näkee ympärillään vain joustamattomuutta.

lapset jo pienenä ovat hyvin tarmokkaita viemään omia mielipiteitään läpi. Olen todella tarkka joissakin asioissa (nyt syödään, nyt mennään nukkumaan jne.), mutta joissakin asioissa taas annan periksi kun huudetaan, potkitaan ja purraan. Tiedän, että oma käytös pitäisi olla johdonmukaista ja aina samanlaista, mutta joskus en vaan suoraan sanottuna jaksa, kun on jo pari päivää taisteltu, niin tuntuu, että vaan luovuttaa sille huudolle ja riehumiselle. Tosin joskus mietin kyllä meidän naapureitakin, kun pahviseinät tuntuu olevan. Koenkin usein itseni huonoksi vanhemmaksi ja kasvattajaksi, tätä sitten mietin päivät pitkät ja teen aina päätöksen etten anna periksi ja kuitenkin huomaan jossakin vaiheessa niin tekeväni...

sellaiseen jatkuvaan raivoamiseen se, että kun sitä on sopivassa määrin kuunneltu, lapselle sanotaan, että nyt riittää, ja hänet säännönmukaisesti eristetään huutamaan keskenään turvalliseen ympäristöön. meillä esim. meinasi keskimmäiselle tulla tavaksi huutaa ja marista ruokapöydässä, mutta kun hänet säännönmukaisesti poistettiin pöydästä huutamaan muualle, se väheni ja loppui.

JA sitten tuo kenen tahansa satuttaminen on meillä niin eieijuttu, että jos lapsi esim. puree minua, niin nappaan varmasti kädestä kiinni tosi tiukasti, tai "ravistan" ( ei siis niin että pää heiluu edestakaisin vaan sillai kerran esim hartioista ), että lapsi havahtuu ja olen TODELLA vihainen, siis suoraan sanottuna säikäytän lasta vähän. Eipä meillä montaa kertaa kukaan ole yrittänytkään hampaitaan käytellä.

Lapselle täytyy tarjota keskustelumahdollisuuksia, ja keinoja purkaa kiukkuaan, mutta myös vetää rajat siihen, millainen raivoaminen ja missä määrin on ok. Ja puhun tässä nyt yli 3-v lapsista, enkä satunnaisista hermon menettämisistä. Sellaisesta säännönmukaisesta ja huonoista opituista tavoista lähinnä.