Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ärsyttää kun mies ei saa ikinä mitään aikaseks

Vierailija
10.11.2009 |

Olen palannut töihin nyt elokuun alusta ja meidän koti just niin kaaoksen vallassa kuin etukäteen pelkäsinkin. Itse teen vuorotyötä ja mies normaalia 8-16 työtä. Kaikki siis aivan kaikki kotityöt on kuitenkin mun harteilla. olen yrittänyt puhua nätisti ja kannustavasti ja tehdä vaikka mitä ehdotuksia ja komprsomisseja mutta kun ei. Mies lupaa osallistua ja ymmärtää kyllä mutta viikon päästä on jo unohtanut asian.



Mua ärsyttää aivan suunnattomasti kun kaikki aika minkä olen kotona menee siivoamiseen. Enkä ole edes kauhean tarkka kodin siisteyden suhteen, mutta nyt taas oli siisteystaso sellanen ettei sisällä voinut edes kävellä kuin kengät jalassa ja yhtään pöytätasoa ei näkynyt niin pakko oli alkaa taas tekemään.



Esim viime torstaina siivosin ihan kunnolla koska olin koko viikonlopun töissä. Lauantaina oli vielä pitkä päivä kun lähdin aamulla klo 7 ja tulin illalla 19.30. Seuraus tästä, kun mies ollut koko päivän kotona lasten kanssa, oli tämänpäiväinen kaaos.



Tänää mulla on ollut vapaata ja olen siivonnut heti aamusta lähtien paitsi kun oltiin lasten kanssa ulkona. Nyt ensimmäinen kerta kun istahdin alas sitten aamukahvin jälkeen.



Mitä ihmettä mä keksin seuraavaks. Millä saan miehen tajuamaan että tää on myös sen koti ja sekin voi ottaa imurin esille.



Siivoojaa ei ole varaa palkata kun rahat riittää muutenkin ainoastaan tarkalla taloudenpidolla.

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokemusta on tuttavan kautta tuollaisesta tilanteesta. Siinä nainen katkeroituneena edelleen saman nahjuksen kanssa jo kolmattakymmenettä vuotta. Kun ei tajua lähteä.

Vierailija
2/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

sitten joutuu kuitenkin tekemään kaikki yksin ja lasten hoito on hankalaa järjestää kun mulla on iltasin ja viikonloppusin töitä.



Eikö kellään mitään rohkasevaa esimerkkiä vastaavasta tilanteesta tai rakentavaa ratkasumallia?



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ehkä hän tajuaa asian vakavuuden sitten, kun laitat eropaperit vetämään...



Ikävä kyllä sellaiset äitinsä piloille passaamat miehet eivät koskaan opi, että vaimo on vaimo, eikä vain kodinhoitaja/miehen palvelija.

Vierailija
4/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

miehet on just tollasia! meillä ihan sama juttu, mutta itse vielä kotona. pelkään myös, että kun palaan työelämään on kotiasiat edelleen minun harteilla. olen puhunut samasta asiasta aiemmin myös omalle miehelleni, että esim. viikonloppuisin kaikki ei olisi minun harteilla (lasten syömiset, ruuan valmistus ajoissa, nukuttamiset, ulos menot, kodin siisteys).. mieheni katsoo vain tv:tä, on koneella tai pelaa pleikkaria. Meilläkin asia unohtuu viikossa ja samassa tilanteessa ollaan.



Erota en halua, mutta en jaksa kauaa. Jos asun yksin on kaikki edelleen minun vastuulla, mutta sittenpä se ei otakaan päähän, koska ei odota kenekään apua. miesten pitäisi tajuta, kun niille sanoo. Harva jaksaa/ haluaa olla kokoaja sanomassa. Eihän se ole kivaa siitä toisestakaan.



Sinuna vielä kerran puhuisin ja yrittäisin selvittää, että hei ihan oikeasti, tajuatko mitään! Kysy miksi hän ei auta, pitääkö sinua ihan itsestäänselvyytenä, arvostaako, miksei auta ja miksi luulee kodin olevan pelkästään sun vastuulla? Selvitä ja vaadi vastaus kaikkeen. Sano ettet jaksa tämmöistä. Älä uhkaa erolla, mutta ole silti vankkumaton. Haluat parantaa asian tässä ja nyt.



Harmi, ettei me äidit kyetä lähteä yksin esim. viikoksi pois, niin miehet jäisivät kotiin lasten kanssa ja näkisivät ja kokisivat ihan kongkreettisesti mitä se kotona olo on ja mitä se vaatii.



Tsemppiä!!

Vierailija
5/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai kukaan tosissaan eroa kodinhoidollisten asioiden vuoksi? Oikeesti?



Meillä samanlainen tilanne. Minä olen kylläkin hoitovapaalla.



Ihan ensimmäiseksi, ala pitämään itsestäsi huolta. Jos siivoat koko päivän, tee itsellesi jotain tosi kivaa. Esim meet kaverin kanssa piiitkälle lenkille. Tai sitten jotain muuta. Tee kaikkea sellaista, josta sinulle tulee hyvä mieli.



Toiseksi, opettele uusi ajattelumalli. Lopeta heti miehesi arvosteleminen, koska siitä ei seuraa hyvää. Se, että hyväksyy toisen ehdoitta, auttaa toista olemaan parempi ihminen. Hanki kuminauha ranteeseen ja räpsäytä sitä aina kun negatiiviset tunteet tulee esiin.



Satsaa seksiin, jos vaan pystyt. Miehen testosteronitaso nousee ja jaksaa siis tehdä enemmän kotonakin. Satsaaminen tarkoittaa kylläkin sitä, että nautit itset seksistä enemmän.



Jos kaiken sen jälkeen, mitä itse panostat itsesi kehittämiseen ja uuteen ajattelutapaan, miehesi osoittautuu ei-kelvoksi, arvioi ero uudestaan.



Lue Eckhart Tollen kirja.

Vierailija
6/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin kauan, kun sä aina sitten siivoat, ei miehellä ole mitään syytä muuttaa käytöstään... Kun on sekaista, sanot miehelle, että nyt siivoat/ siivotaan, etkä tee asioita sen puolesta. Tää on sun juttu myös!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän sitä nyt erota pelkän kodinhoidollisten asioiden vuoksi. Tunteet hiippuvat, kun tunnet itsesi arvottomaksi, pelkäksi kodinhoitajaksi, itsestäänselvyydeksi. Miksi aina pitää olla se, jonka pitää muuttua, miksei se mieskin voi muuttua, että auttaisi vaimoaan? Tottakai vaimo voi yrittää muuttaa itseään, mutta niin pitää miehenkin. Pitää miehenkin hyväksyä nainen ja toisin päin. Toiselle ei kuitenkaan tarvitse olla palvelija, vaan tasavertaisia. Molemmilla aikuisilla on vastuu kodistaan ja lapsistaan.

Vierailija
8/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen tekee pitkää työpäivää jonka jälkeen siivoaa vielä kodin ja hoitaa muut juoksevat asiat ja sitten palkitsee miehensä seksillä?!?



Auttaisiko joku lista jossa on jaettu jokaiselle jotain? Myös pienet lapset voivat kerätä lelunsa pois ja saada suoritusmerkinnän listaan, jokaiselle oma vastuualue. Jos ei toimi niin lopetat kokonaan sen miehen passaamisen, peset vaan omat ja lasten pyykit, kokkaat vain itsellesi ja lapsille ja muistakin yhteisistä asioista hoidat vaan oman osuutesi. Kyllä sen aikuisen miehen pitää tajuta ettei parisuhde ole mikään täysihoito jossa voi olla niinkuin tahtoo ja tehdä mikä sattuu itseä milloinkin huvittamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos satsaa parisuhteeseen ja seksiin, yleensä muutkin hommat alkaa sujua. Siinä mistään palkitsemisesta ole kysymys.



Yleensä tällaisissa tilanteissa on kysymys egosta, omasta paremmuuden tunteesta, kun arvostelee toista. Toinen ihminen on peili. Jotain opittavaa on, jos nousee arvostelun tarpeita.



Eikä ole kysymys siitä, että nainen tekee kaiken muuttumisen ja mies porskuttaa, ei. Toinen muuttuu välittömästi, kun toinen aviopuoliso muuttaa ajatteluaan. Eli molemmat "joutuvat" tekemään töitä.



AP voisi samantein listata miehensä hyvät ominaisuudet ja omat huonot ominaisuudet. Aika tasoihin menisi, veikkaan.



t.Kutonen





Vierailija
10/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki miesystäväni samoin kuin ex-miehenikin on kyllä tehnyt koko ajan jotain kotona. Ei puhetakkaam toimettomana makaamisesta. Siihen olen minä sortunut useimmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannustan myöskin lukemaan Tollen kirjoja mutta valitettavasti jotkut ihmiset ovat perin saamattomia ja hukkuvat omaan paskaansa ennenmmin kuin korvaansa lotkauttavat. siinä ei suuremmin asenteen muutos ja lisäseksi tarjoaminen autoa, jos miestä (tai vaimoa) joku pleikkati vetää puoleensa enemmän kuin kodin velvollisuudet.

Vierailija
12/22 |
10.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

siivouslistaa? Vuorot ja mitä pitää siivota, ja siitä ei voi luistaa kuin todella hyvällä syyllä.



Särähti muuten tosi pahasti tuo 9:n "sitten palkitsee miehensä seksillä?!?"

Ei seksi ole mikään "palkinto" eikä kiristysväline..

"Ai et siivonnut?? No eipähän harrasteta seksiä viikkoon sitten.."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
11.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mies tulee töistä ja syö! Sen jälkeen alkaa leikkiä lapsen kanssa sisällä noin 2-3 tuntia ja katsoo telkkaria pari tuntia! Ei puhettakaan kotitöistä, jos pyydän auttamaan, mulkoilee ja vetoaa siihen, että on hoitanut lasta. Ja edellen minä teen kotityöt!

Monellako aikuisella miehellä on mahdollisuus leikkiä päivittäin lapsen kanssa noin paljon? Maksaisin melkein mitä tahansa, että työpäivän jälkeen olisi minullakin aikaa leikkiä lapsen kanssa ja joku muu tekee ne kotityöt!

Odotan innolla miehen isäkuukauden alkamista ja oman työni alkamista, aion tehdä kaikki kuten mieheni ja leikiä vain lapsen kanssa iltaisin ja kotityöt???? ainiin niitähän ei tarvitse tehdä ansiotyössä olevan! Kosto elää

Vierailija
14/22 |
11.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mies tulee töistä ja syö! Sen jälkeen alkaa leikkiä lapsen kanssa sisällä noin 2-3 tuntia ja katsoo telkkaria pari tuntia! Ei puhettakaan kotitöistä, jos pyydän auttamaan, mulkoilee ja vetoaa siihen, että on hoitanut lasta. Ja edellen minä teen kotityöt!

Monellako aikuisella miehellä on mahdollisuus leikkiä päivittäin lapsen kanssa noin paljon? Maksaisin melkein mitä tahansa, että työpäivän jälkeen olisi minullakin aikaa leikkiä lapsen kanssa ja joku muu tekee ne kotityöt!

Odotan innolla miehen isäkuukauden alkamista ja oman työni alkamista, aion tehdä kaikki kuten mieheni ja leikiä vain lapsen kanssa iltaisin ja kotityöt???? ainiin niitähän ei tarvitse tehdä ansiotyössä olevan! Kosto elää

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
11.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

osta iso valkoinen paperi ja musta tussi



jaat paperin 7 osaan



sitten kirjoitat ma, ti , ke Do you get the idea



sitten istutte neuvottelupöytään ja kerrot miltä susta tuntuu älä syytä häntä kerro vaan



tehkää listaa kotitöistä



sitten suunittelette mitä miehesi tekee ja minä päivänä ja mitä sinä teet ja milloin



sitten kirjoitatte valkoiseen paperiin sovitut asiat



paperi seinään ja sitten noudatte sen.



ja kerrot lopuksi kullallesi miten iloinen olet että teitte tämän ja harrastatte kiihkeä seksiä koska (ja tämän sinä kerrot) sulla on nyt niin hyvä olo kun on noin hyvä mies.







kokeilkaa

Vierailija
16/22 |
11.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä käyt töissä ja mies hoitaa lapset ja kodin sekä tekee sinulle lämpimän aterian kun tulet kotia. Näin meillä on toimittu 4 lasta ja mies ollut kotona jo 16vuotta. Minä käyn töissä koska tahdon.

Vierailija
17/22 |
11.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietenkin pystyn vähän aikaa leikkimään, kotitöitten ohessa! Mutta kun miehellä ei ole muuta kuin leikkiä lapsen kanssa tekemättä mitään muuta! Ei tarvitse keskeyttää leikkejä pyykinpesun ajaksi tai ruuanlaiton ajaksi!

Me asumme vielä omakotitalossa maaseudulla ja myös ulkona on tekemistä vaikka kuinka. On polttopuun tekoa, kasvimaat, ruohonleikkuu ja talvella tietenkin lumityöt! Jos mies on lapsen kanssa ulkona ei silloin voi edes haravoida. Miksi minun on siinä ohessa halottava puita, kitkettävä kasvimaa, haravoitava pihat, kerättäva lelut ja samalla leikittävä lapsen kanssa! Ymmärtääköhän kukaan, mitä minä tarkoitan, vai olenko vain ilkeä nalkuttava akka, joka ei soisi miehen viettävän aikaa lapsen kanssa!

Mies kyllä vaihtaa autoon renkaat ja tuo sen helkkarin puukasan pihalle, että pääsee vaimo taas halkomaan puita!!!

Vierailija
18/22 |
11.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietenkin pystyn vähän aikaa leikkimään, kotitöitten ohessa! Mutta kun miehellä ei ole muuta kuin leikkiä lapsen kanssa tekemättä mitään muuta! Ei tarvitse keskeyttää leikkejä pyykinpesun ajaksi tai ruuanlaiton ajaksi! Me asumme vielä omakotitalossa maaseudulla ja myös ulkona on tekemistä vaikka kuinka. On polttopuun tekoa, kasvimaat, ruohonleikkuu ja talvella tietenkin lumityöt! Jos mies on lapsen kanssa ulkona ei silloin voi edes haravoida. Miksi minun on siinä ohessa halottava puita, kitkettävä kasvimaa, haravoitava pihat, kerättäva lelut ja samalla leikittävä lapsen kanssa! Ymmärtääköhän kukaan, mitä minä tarkoitan, vai olenko vain ilkeä nalkuttava akka, joka ei soisi miehen viettävän aikaa lapsen kanssa! Mies kyllä vaihtaa autoon renkaat ja tuo sen helkkarin puukasan pihalle, että pääsee vaimo taas halkomaan puita!!!

Vierailija
19/22 |
11.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oman äitini elää tällaisen miehen kanssa. Nimenomaan omakotitalossa, jossa kotitöiden lisäksi olisi paljon ulkohommiakin. Hän on uupunut ja katkeroitunut. Sinuna alkaisia harkita jo vakavasti kerrostaloasumista. Siellä sentää ei ole puutöitä eikä lumenluontia. Jos mies ei tuosta yhtään ryhdistäydy.

Vierailija
20/22 |
11.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

päivisin juurikaan hoida kotia. Olen kotona siksi, että hoidan lastani. Sotkua on, mutta voivoi. Lopeta se "pakollisten" hommien tekeminen ja nauti kotona olosta! Jos miestä alkaa ärsyttää kun puhdasta lasia ei ole kaapissa, niin varmaan täyttää kohta tiskikoneen. Vittuunnuin niin siihen, että aina itse siivosin ja pidin paikat järjestyksessä eikä mies laittanut tikkua ristiin ja siksi lopetin sen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi kuusi