Lue keskustelun säännöt.
raskaudenaikainen alakulo, muita?
08.11.2009 |
Onko kellään muulla raskaana ollessa mieli maassa? mulla tämä on toinen kerta (esikoisesta myös) ja en ehkä kuitenkaan ihan masennukseksi vielä määrittelisi.
Minua mietityttää kamalasti ajan kuluminen ja elämän tylsyys. olen hyvin "työorientoitunut", eli määrittelen usein arvoni työni kautta. Minua ahdistaa tämä toimeettomuus, olen siis ollut kotona jo pidempään erinäisten vaivojen takia, ja nyt alkaa olo olemaan jo todella tukala... Mietin myös hyvin usein elämän tarkoitusta ja merkitystä (?? älkää kysykö miksi..) ja minua ahdistaa ja pelottaa hirveästi tuleva elämäntilanne, kaksi pientä lasta (vaikka molemmat ovat olleet kovasti toivottuja ja odotettuja..) pelkään myös synnytyksen jälkeistä masennusta, haluaisin olla reipas ja pirteä heti kun fyysisesti mahdollista. Esikoisen jälkeen otin hirmuisen paineen "elämän normalisoitumisesta" eli en osannut nauttia pikkuvauva-ajasta juuri lainkaan, mutta jostain se nautinto sitten kuitenkin löytyi, ajan kanssa.
Tykkään kyllä touhuta kotijuttuja tms. mutta kaipaan myös todella paljon "vauhtia ja haasteita" elämään, joita työni on tähänmennessä tuonut.
Minua ahdistaa omien vanhempien ajattelu; onko elämä todella noin tylsää ja "urautunutta" tuon ikäisenä (työ-kotiin-ruoka-televisio-nukkumaan, viikonlopuksi mökille)
Välillä mietin myös "perinteisiä" onko millään mitään merkitystä, jos on niin mitä? välillä ihan suututtaa kaikki kaunis ympärillä, kun jotenkin tuntuu, että mitä väliä? mitä väliä on verhoilla ja matoilla ja niiden yhteensopivuudella?? en tiedä mistä ihmeestä tällaiset päättömät ajatukset valtaavat mielen ja nimenomaan raskausaikoina..
Esikoisesta en kuitenkaan sairastunut synnytyksenjälkeiseen masennukseen, vaikka olin lähes varma siitä, kun mieli eikun synkkeni loppua kohden mennessä. Mitenkähän käy tälläkertaa?!? Puhuisin mielelläni tästä esim. neuvolassa, mutta tuntuu, että siellä on aina joku sijainen tai jos ei, niin opiskelija harjoittelussa. Mulla vaatii hirveesti, että saan luottamuksen aikaan, ennenkuin vaikeista asioistani puhun, vaikka puhelias olen muuten. Esikon aikaan en löytänyt yhteistä säveltä silloisen neuvolatädin kanssa ollenkaan, vaikka toimeen tultiin hyvin, niin jotenkin hänellä oli "vähättelevä" asenne raskauden aikaisiin vaivoihin (kuittasi monet asiat, "jospa se siitä" -tyyliin..)
Kertokaa hyvät kanssaihmiset, mikä mua vaivaa??
Kommentit (9)
kiitos edelliselle "nimeämisestä", mutta vaikea on piristyä, vaikka (usko pois) sitä juuri haluaisin tehdä. Inhottaa se, kun yrittää kerrankin puhua omista tunteistaan, niin vastauksena tulee: piristy. Eräälle tutulle kun sanoin, että mieli on vähän maassa ollut, niin hänen vastaus oli, että mene ulos raittiiseen ilmaan. Sinänsä ihan hyviä neuvoja, mutta kaipaisin jotain syvempää vertaistukea nyt tähän tilanteeseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla alkoi joskus rv 15 alakulo jota kesti noin kymmenisen viikkoa. Mikään ei tuntunut miltään ja kaikki vaan oli jotenkin latteaa. Epäilin kaikkea ja ennenkaikkea pelkäsin tulevaa kamalasti. Onneksi meni sitten ohi itsekseen, vieläkin on hetkiä jolloin alakulottaa mutta uskon kuuluvan asiaan. Iso muutoshan lapsi aina on, jokainen henkisesti valmistautuu tavallaan.
Eikö todella ole muita mammoja, jotka moisesta vaivasta ovat kärsineet/kärsivät? Jotenkin lohduttaisi tieto, että tämä olisi osittain hormoonien tms. aikaansaamaa, että olisi muitakin, jotka tästä inhottavasta "vaivasta" olisivat kärsineet..
Varmasti ovat hormonitkin syynä! Henkistä valmistautumista vauvaan. :)
Ilmiö on kuulemma tavallisempi kuin post-natal eli synnytyksen jälkäinen masennus ja sille on lääketieteessä ihan oma nimikin, pre-natal depression.On vaan aika tabu koska meidänhän tulisi kaikkien olla vaan onnellisia raskaudesta..... Englannissa on siitä ihaa Käypä Hoito suosituksetkin olemassa ja siellä se otetaan ihan tosissaan.
Itse tunnistan oiree varsin selkeästi, ekan kanssa oli raskainta. Inhotti kropan muuttuminen ja lihominen, työn jättäminen ja vähän kaikki :) En saanut synnytyksen jälkeistä masennusta ja haastaviin töihinkin palasin. Toisella kerralla sama juttu, ahdisti kotiin jääminen ja elämän pienuus (siis se kauppaa-kotiin- tv- mökille jne jne).
Nyt kolmannen kanssa osaan jo suhtautua eri tavalla koska olen huomannut että jos jätän mm vauva-palstan "tällainen on suomalainen perhe ja täydellinen äiti" jutut väliin ja keskityn siihen mitä itse haluan. Lähes kaikki jutut onnistuu myös lasten kanssa ja arkikin on sitä miksi sen tekee. Kauppa-ruoka-tv-nukkumaan-mökille on valinta, ei pakko!
Mutta hae toki apua jos mieli mustuu, yksityinen gyne varmasti osaa auttaa alkuun jos ei neuvola tunnun sun paikalta. Tsemppiä, ja muista ettet ole todela yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut pahoja masennusjaksoja sairaalakeikkoineen aikaisemmin ja neuvolassa tietenkin ehti kysyttiin miten voin. Ja minäpä voin erittäin hyvin, paremmin kuin lääkkeettä ennen raskaustumistani. Näin hyvin en ole voinut kymmeneen vuoteen. Tuo synnytyksen jälkeinen masennus ja jopa psykoosiriski mulla on suuri mutta onneksi oli sairaushistorian aikana kokeiltu niin monia lääkkeitä että löytyi sellaiset masislääkkeet, jotka auttaa heti.
Eikö todella ole muita mammoja, jotka moisesta vaivasta ovat kärsineet/kärsivät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä tunteissa ole mitään ikävää!!
En tajua miksi ei saa olla mörkö välillä.
Hain ja sain saikkua välillä kun kiukuttelin lapsilleni. Lääkäri kehui että hyvä kun on rajat mietitty, että tunnistaa jaksamisensa.
En ole ollut masentunut synnytyksien jälkeen. Tunteellinen olen. Hyvässä ja pahassa. Eikä se ole lapselle huono juttu jos osaa kuitenkin käyttäytyä.
Mieliala tarttuu lapseen. Piristy.