Oudointa mitä olet nähnyt uimahallissa?
Kommentit (2389)
Joku teinipoika puristeli finnejään suihkutilan peilin edessä.
Vierailija kirjoitti:
Alakouluikäinen poika (arviolta n. 10-vuotias), joka oli ehkä noin 35-vuotiaan äitinsä mukana naisten pukuhuoneen puolella, ja jolle äiti puhui kuin pikkutaaperolle. Lässytti ja paapoi, ja välillä poika vaati äidiltään huomiota samaan tyyliin äännellen, elehtien ja kiukuten kuin 1-vuotias joka ei osaa vielä puhua. Lapsi vaikutti muutoin aivan normaaliälyiseltä ja kykenevältä toimimaan ikätasonsa mukaisesti, mutta äiti kohteli lasta kuin tämä olisi jäänyt taaperon tasolle. Pukeuduttuaan jo osin ulkovaatteisiin, ryhtyi kaksikko syömään jotain eväskeksejä pukukaappien edessä istuen, pitämättä mitään kiirettä, vaikka ympärillä pyöri koko ajan alasti muita asiakkaita. Uimahallin tuloaulassa olisi ollut hyvät tilat eväiden syömiselle, mutta ilmeisesti äiti ajatteli että lapsi kuolee nälkään jos joutuu odottamaan minuutin ennen kuin saa keksin syötäväkseen. Jossain vaiheessa äiti lässytti pojalle, että ”rouskuttelehan”, kun oli itse syönyt keksinsä. Sitten vielä lisää lässytystä, paapomista ja epämääräistä pukuhuoneessa vitkuttelua ja vatkuttelua, ikään kuin se olisi jonkinlainen pikkulasten tasolle jääneiden koululaisten hoito- ja leikkihuone. Tilanne oli kiusallinen ja ihmettelen, miten uimahallin henkilökunta oli edes päästänyt pojan äitinsä mukaan naisten pukuhuoneeseen. Uimahallin säännöissä kun luki, että 7-vuotiaasta ylöspäin lapset menevät oman sukupuolensa mukaisiin pukuhuoneisiin, ja kyseinen lapsi oli jo selvästi kouluikäinen ja olisi varmasti selviytynyt miesten pukuhuoneessa yksinkin, jos siihen olisi annettu mahdollisuus.
Ihan hyvä yleisohje. Tuli vaan mieleen yksi tuttu jolla on poikkeuksellisen isokokoinen lapsi, on aina ollut reilusti kaikkien kasvukäyrien yläpuolella - ihan sopusuhtainen kaveri mutta jo teininä 2m rikki. Oli kookaa myös lapsena, ja ihmisetodottivat usein 10-vuotiaan köytöstä kun kaveri oli kuusi.
Joensuun uimahallissa oli taannoin vanha äijä joka runkkaili missä sattuu. Taisi jäädä siitä vihdoin kiinni. Tuttavani havahtui höyrysaunassa siihen että se vatkasi pienä lerppaansa sen edessä. Sai nyrkistä.

Näitä ukkoja on about joka hallissa miesten puolella. Hyväkroppaisena kollina meinaan saa niiden huomion. Mutta emmä jaksaa niistä välittää.
Vierailija kirjoitti:
Joskus olin päivällä uimahallissa kun sinne saapui jotain ehkä 12-13v koululaisia. Siis sen ikäisiä joilla ei ollut vielä kovin naisellinen vartalo, mutta karvankasvu oli jo pitkällä. Joku eläkeläisnainen sitten möläytti sieltä lauteilta isoon ääneen: "Mitäs karvaisia pikkutyttöjä tänne tulee???".
Oli tainnut seniliteetti päästä etenemään jo jonkin verran...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Szompanssi väänsi tortut altaaseen jakiksen uimahallissa :)
:D
Ei siinä mitään, vaikka tuollaista sikailijaa nimittelisikin joksikin szompanssiksi, mutta kun tuollaiset rasistiset ilmaukset kohdistuvat samalla myös sivullisiin pelkän etnisen taustan perusteella, niin ei oikein hyvä.
Vierailija kirjoitti:
romaninaiset uivat pitkissä hameissa ja pitkähihaisissa paidoissa... Poikien uiminen shortseissa on kielletty, mutta noille ei menty sanomaan mitään...
Siis tää ei voi olla totta! 😂
Vierailija kirjoitti:
old wise kirjoitti:
Normaalipainoinen parikymppinen ilman tatuointeja ja lävistyksiä
Miesten puolella ihan normaali näky, mutta ei ilmeisesti naisten puolella.
Ei muuten ole, miesten puolella on aika lailla lailla tuhteja miehiä , iästä riippumatta. Läskit enemmistönä

Riippuu varmaan aika paljon hallista ja ajankohdasta. Osassa halleista paljon uimaseuroja, joissa nuorta urheilevaa väkeä. Samoin opiskelijakaupungeissa tietyt hallit vetää urheilullisia opiskelijoita. Keskellä arkipäivää tietysti hallissa on tietysti vain eläkeläiset ja koululaiset. Loppupäivästä ja illasta sitten opiskelijat ja töitä tekevät.
Varmaan se, kun yks ukko veteli handuun ihan ilosesti saunassa. Ei ollut ketään muita hänen lisäkseen kuin minä siellä ja hiljaista muuten koko paikassa. Kattelin vähän hämmästyneenä ja huvittuneena.
Emmä muista oikeen mitään outoa uimahalleista. Monet täällä mainituista jutuista tuntuu oudoilta enkä ole hallissa nähnyt.
Nuori nainen ajelee karvoja alapäästään. Levitellen siinä 2-vuotiaan lapsemme naaman korkeudella.
Kun kysyin että onkohan tämä oikea paikka hoitaa tuo homma, sain haistattelut vastaukseksi. Sellainen fiksu nuori nainen 🤣
vanhat haahkat hieroivat toisiaan porealtaassa.
Vierailija kirjoitti:
kääk kirjoitti:
Naisten saunaan mennessä yksi nainen joogasi siellä haarat levällään jalkoväli avoinna. Taisi unohtaa, että ei ole housuja jalassa. :D
Oli varmaan minä. En nyt ihan heti ymmärrä, miksen voisi joogata saunassa johon on tulossa vain naisia? Tietysti jos saunassa on paljon väkeä, en joogaa koska se vie niin paljon tilaa. Mutta jos esim. saunassa on kolmella seinällä lauteet kuten meidän uimahallin "pikkusaunassa" (joka on viileämpi), kiuas on ovea vastapäätä ja lauteet sitten u:n muotoisesti oikealla. Niin jos saan yhden lauteen kokonaan itselleni, toki joogaan. Ei ole tullut mieleenikään että jotakuta kiinnostaisi mirrini niin paljon että siitä pitää vauvikselle kirjoitella.
Ei se kiinnostakaan yhtään. Juuru siksi voisit olla sitä levittelemättä kuin ladon ovea ikään.
Vierailija kirjoitti:
Nuori nainen ajelee karvoja alapäästään. Levitellen siinä 2-vuotiaan lapsemme naaman korkeudella.
Kun kysyin että onkohan tämä oikea paikka hoitaa tuo homma, sain haistattelut vastaukseksi. Sellainen fiksu nuori nainen 🤣
Tää on tätä, kun katsotaan vaan sitä omaa napaa. Sheivaukset, yletön löylyn heitto jne. minä-minä-minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kämmenen käyttäminen pakaroiden välissä ja sen jälkeen suihkun jne hiplailu ilman että pesee kättä. Muut kiittää. Tämä on niin yleistä etten tajua.
Eikös nykyään joka hallissa ole jo kosketusvapaat hanat, siis liikekytkimellä.
No, eipä valitettavasti – saisi kyllä ainakin vaihtoehtona olla.
Pari jäbää oli vierekkäisissä suihkuissa ja molemmilla sellanen ihan kunnon semi. Pesin itseni ja jatkoin matkaa, en tiedä oliko joku soidinmeno käynnissä. 😄
Onko kukaan nähnyt vielä maskeja uimahallissa?
Uimari vaatteet päällä, silmät vain näkyi.