Osa erityislasten äideistä on ihan pimahtaneita!

hänen erityisyytensä onneksi tasapäistyi ja mustakin tuli ihan tasainen tavis. Mutta kun lapsi oli erityinen, minä pimahdin, romahdin, lässähdin, plösähdin ja toipuminen vei kauan. Koska erityislapsen äidin on pirorisoitava ihan eri malliin kuin tavisten. Riippuen erityisyyden vaativuudesta. Ihmisellä ei ole loputtomasti ylimääräisiä voimavaroja. Apua saa surkean vähän, yleensä on niin että yhteiskunta laittaa kampoihin ja erityislasten vanhempien on taisteltava itse lapsensa erityistarpeiden eteen. ja kun päälle vielä lisätään kanssaäitien mahtava tuki ja myötätunto niin avot- ihme että erityislasten äideillä ylipäätään on oma sosiaaliturvatunnus- niin vähän sitä omaa voi olla.

Taisit kuitenkin itse vähätellä ystäväsi ongelmaa. Vai miksi kutsut häntä leidiksi? Ja miksi hänellä ei nyt sun mielestäsi ole elämässä vaikeampaa kuin monella muulla? Jos on erityislapsi, niin kyllä se nyt todellakin tekee usein elämästä vaikeampaa.

Erityisten äidit hyökkää, mielenkiintoista. :) Eli mielestäsi ei ole mahdollista että tämä leidi kohteli mua todella törkeästi. Mistä tiedät mitä mun elämässä on meneillään? Mä tuin häntä kaksi vuotta ja hän kohteli kuin märkää rukkasta. Ei sitä loputtomiin jaksa yksisuuntaista ystävyyttä. Hän käytti mua terapeuttinaan, vaikka olisi tarvinnut ammattilaisapua. Ei erityislasten äidit ole mitään pyhimyksiä. ap

Mistä tiedät ettei ko ihminen olisi käyttäytynyt hyökkäävästi sinua kohtaa ilman erityislastakin? Mistä sinä tunnet katkeruutta? Onko sinun itsesi jotenkin vaikea hyväksyä tuttavasi erityislasta?

Joo, varmasti hän olisi voinut pimahtaa jostain muustakin elämän kriisistä. Hänen tapauksessa tämä erityislapsen äitiys oli se mikä "katkaisi kamelin selän" Nainen pimahti. Mä tunnen katkeruutta siitä, että sain puukon selkään, vaikka yritin häntä tukea. Ei ollut kyse ettenkö hyväksynyt hänen lasta. Kuten sanoin hyvä ystäväni on erityislapsen äiti, perhetuttuja koko perhe meille.

Yritän unohtaa ja päästä asian yli, mutta välillä tulee tunteet pintaan. Hän on ensimmäinen ihminen jonka päästin lähelleni ja sain pahasti puukosta selkään. En ole aiemmin näin epäonnistunut ihmisen arvioinnissa. Siis että uskaltaako päästää lähelle. Mä tosiaan vilpittömästi olin hänen ystävä. Selvisi jälkikäteen että se olikin yksipuolista. Hän teki minusta kohteen kaikelle vihalleen. Syntipukin.

ap

Jos sinä koko ajan annat ymmärtää, että haluat kuunnella hänen juttujaan ja että jaksat niitä, niin mistä ystäväsi voi tietää, ettei se olekaan totuus? Tuota sun toimintaasi voisi kutsua kaksinaamaisuudeksi: Edessä esität ystävää ja selän takana sitten haukut pimahtaneeksi.

Älä nyt höpöjä puhu. Ei me olla enää ystäviä, se loppui siihen kun sain puukkoa selkään.

ap

Mistä tiedät ettei ko ihminen olisi käyttäytynyt hyökkäävästi sinua kohtaa ilman erityislastakin? Mistä sinä tunnet katkeruutta? Onko sinun itsesi jotenkin vaikea hyväksyä tuttavasi erityislasta?

Joo, varmasti hän olisi voinut pimahtaa jostain muustakin elämän kriisistä. Hänen tapauksessa tämä erityislapsen äitiys oli se mikä "katkaisi kamelin selän" Nainen pimahti. Mä tunnen katkeruutta siitä, että sain puukon selkään, vaikka yritin häntä tukea. Ei ollut kyse ettenkö hyväksynyt hänen lasta. Kuten sanoin hyvä ystäväni on erityislapsen äiti, perhetuttuja koko perhe meille. Yritän unohtaa ja päästä asian yli, mutta välillä tulee tunteet pintaan. Hän on ensimmäinen ihminen jonka päästin lähelleni ja sain pahasti puukosta selkään. En ole aiemmin näin epäonnistunut ihmisen arvioinnissa. Siis että uskaltaako päästää lähelle. Mä tosiaan vilpittömästi olin hänen ystävä. Selvisi jälkikäteen että se olikin yksipuolista. Hän teki minusta kohteen kaikelle vihalleen. Syntipukin. ap

että vertaan omia koettelemuksiani erityislapsen kanssa siihen, miten helpolla muut pääsevät tavallisten lastensa kanssa. Eli ihan samanarvoisiin vertaan, ja kun itsellä on käynyt huonompi tuuri, niin siitä syntyy katkeruutta. Toisaalta myös siitä, että apua ei saa helposti eikä vaikeasti. Vuosien jälkeen vasta, vaikka mahdollisimman aikaisin aloitettu terapia tehoaisi parhaiten. Siinä toinen katkeruuden aihe.



Mutta en todellakaan ole katkera siitä, että joku pääsee niin helpolla, että mies vain hakkaa tai että on vain syöpä. Eihän noin erilaisia juttuja voi mitenkään vertailla.



Mutta silti tuo lapsi on tuossa kellon ympäri joka päivä, joten kyllä siihen liittyvät ongelmat ja huolet ovat hyvin kokonaisvaltaisia. Siitä johtuen elämässä ei oikein muulle jää tilaa, kun tuo täyttää jo ihan kaiken.

meidän pojalla on käytöshäiriö ja onhan se kumma, kun emme kohtele häntä kaltoin tai muutoinkaan laiminlyö.

Ja kumma ilmiö se, että kaksi muuta ovat ns. terveitä.

Että kyllähän se syy tietty löytyy meistä vanhemmista, juuri näin.

Kumma vaan, kun kaikkia lapsia on kasvatettu ja hoidettu tasan yhtä hyvin, miten siis muut eivät käyttäydy kuten tuo yksi?

Selittäisitkö teoriasi?

Hei etkö osaa lukea? En ole missään väittänyt että käytöshäiriöt on aina seurausta huonosta vanhemmuudesta. Sanoin että kyllä terveenkin lapsen saa oireilemaan sillä, että vanhemmat jatkuvasti kohtelevat kaltoin. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

ap

Sä kerrot niin epämääräisesti, etten ihmettele, että saat syytöksiä niskaan.

Osa erityislasten vanhemmista on pimahtaneita. Eihän siihen voi vastata muuta kuin että: Osa kaikista vanhemmista on pimahtaneita. Siihen ei pitäisi ap:lla olla mitään vastaansanomista, mutta hän sanoo silti. Mitä tästä voi päätellä?

Mutta tuo on kuitenkin aika marginaalinen ongelma Suomessa. Kyllä suurin osa lasten erityisyydestä johtuu jostain lääketieteellisestä syystä eli perinnöllisyydestä, dna-virheestä, tapaturmasta, tms. Tai sitten tuntemattomasta syystä. Ei kuitenkaan kasvatuksesta.

Mitä puukkoa sä sinne selkään sait? Sä kerrot niin epämääräisesti, etten ihmettele, että saat syytöksiä niskaan.

Hän haukkui mut selän takana pataluhaksi ja jäi siitä kiinni. Internetissä kun kirjoittaa niin siitä jää jälki ;) Koko ajan edessä päin esitti ystävää. Jälkikäteen olen miettinyt, että hän ei kestänyt sitä, että yritin kohdella häntä mahdollisimman tavallisesti, hössöttämättä ja hyssyttelemättä. Puhuin hänelle niinkuin muillekin kanssaäideille, en niinkuin jollekin kuningattarelle. Hän ilmeisesti tarvitsi vain terapeuttia ja kaksi vuotta sellaisena hänelle toimin.

ap

Tuo otsikko toisaalta on niin epämääräinen: Osa erityislasten vanhemmista on pimahtaneita. Eihän siihen voi vastata muuta kuin että: Osa kaikista vanhemmista on pimahtaneita. Siihen ei pitäisi ap:lla olla mitään vastaansanomista, mutta hän sanoo silti. Mitä tästä voi päätellä?

Hei missä mä olen väittänyt vastaan etteikö pimahtaneita ole kaikissa ihmisryhmissä? :D

ap

Alat vaikuttaa pimahtaneelta.

Ap mee nukkumaan. :-) Alat vaikuttaa pimahtaneelta.

Joo, kaikkihan me enemmän tai vähemmän pimahtaneita ollaan :)

ap

Kuinka monta erityislasten vanhempaa tunnet?

Niin monta, että mun tilastoinnilla heistä n. 33 % on pimahtaineita :D

ap

Tuntee 3 ja yksi heistä ei ole ihan tajuttoman ihastunut ap:hen ja siitä saadaan päätelmä, että 33 % on pimahtaneita.

Siis ihan tutkija-ainesta!

Kuinka monta erityislasten vanhempaa tunnet?

Niin monta, että mun tilastoinnilla heistä n. 33 % on pimahtaineita :D

ap

Oho, miten luotettava havainto/päätelmä erityislasten äideistä. Tuntee 3 ja yksi heistä ei ole ihan tajuttoman ihastunut ap:hen ja siitä saadaan päätelmä, että 33 % on pimahtaneita.

Siis ihan tutkija-ainesta!

Näitkö :D merkin "tilastollisen laskelmani" perässä ;)

ap - painuu nukkumaan

niin työelämä on täynnä pimahtaneita.



Toisaalta voi se pitääkin paikkansa, mutta joka tapauksessa osuus on niin iso, ettei voida pitää epänormaaleina (vaikka siis olisivat pimahtaneita).