Onko ainoa lapsi muita itsekkäämpi?

Kyllä useamman lapsen perheissä voi lasten välillä olla todella suurta mustasukkaisuutta jos vanhemmat eivät osaa olla tasapuolisia ja/tai osaa auttaa lapsia yhteishengen luomisessa ja siinä, miten oppia jakamaan asioita muiden kanssa



Eivät nämä taidot tule lapsille itsestään

vain siksi että heitä asuu yhdessä useampi. Kyllä niiden oppimiseen tarvitsee vanhempien ohjausta, eikä läheskään kaikista vanhemmista ole tuossa apua. Ei yhden eikä useamman lapsen perheissä.

yleensä tosiaan lahjoittaisi jokaiselle vaikka mitä, haluaa askarrella tutuille jatkuvasti ja haluaa kaupoissa käydessÄ ostella ystA^villeen lahjoja... Jakaa kaverin kanssa ollessa kaiken tasan, antaa kaverinkin päättää mitä tehdään, jne... Luulen, ettÄ on luonteesta ja opetuksesta enemmän kiinni, kuin sisarusten mâärästa^tai puutteesta. Jotenkin tuo tuntuu myös ymmärtäneen, ettei kaikesta tarvitse tapella, kun ei ole jakopakkoa, vaan saa tehdä sen vapaaehtoisesti ja ilolla. Itse muistan että minä ja sisarukseni koitimme aina saada eniten kaikkea itsellemme, koska aina oli pakko jakaa kaikki... Siinä sitä itsekkääksi oppi, kun joutui omaa etuaan valvomaan jatkuvasti. Meitäkin kuitenkin kasvatettiin ihan normaalisti ja opetettiin kyllä normaalioloissa jakamaan. Kaikki oltiinkin ihmisten ilmoilla ok, mutta kotona muistan että aina oli vaântöä siitä, kuka saa eniten ja kuka vähiten... Lopulta äiti keksi sÄännön, että jakaja joutui ottamaan viimeisenä, että toiset sai valita ensin.

Lapset nyt järkiään ovat usein itsekkäitä, joten ainoana lapsena kasvaviin lapsiin en ota kantaa, mutta tunnen monta nuorta/nuorta aikuista/aikuista, jotka ovat olleet perheensä ainoita lapsia ja eivät he mielestäni ole lainkaan itsekkäitä.



Ehkä jopa päinvastoin, kun eivät ole lapsesta saakka tottuneet tappelemaan huomiosta/jäätelöpallon koosta/lahjojen lukumäärästä sisarusten suhteen. Ei jää päälle "tuo saa varmasti enemmän ku mä"-mentaliteetti.



Toisaalta, itselläni on kaksi sisarusta, mutta pidän itseänikin epäitsekkäänä ihmisenä.

ja sen itsekkäämpää lasta saa hakea. Hän on tottunut taistelemaan kynsin ja hampain kaikesta kotonaan ja sen kyllä huomaa. Jos esim synttäreillä on tarjolla jotain herkkua, hän kahmii heti itselleen kaiken minkä saa kuin joku eläin...

Itseänikin häiritsee, miten empaattinen olen. Kaikki siitä myös mainitsevat. Miestänikin ärsyttää, kun olen niin epäitsekäs muitakin (kuin häntä) kohtaa.

Ainoa lapsi, joka haluaa antaa vaikka mitä, koska tuntee itsensä niin yksinäiseksi. Ajattelee, että antamalla lelujaan saisi läheisyyttä tai rakkautta muilta lapsilta. On sanonut muutamia kertoja, että toivoisi pikkusisarusta.



Helppo tulkita anteliaisuudeksi ja epäitsekkyydeksi.

11 kirjoittaa. Eikä todellakaan haluaisi sisarusta. En tunnista tuosta kuvauksesta lastani - hän saa läheisyyttä ja rakkauttakin mielin määrin meiltä ja kavereiltaan.

lapset ovat yhtä lukuunottamatta todella itsekkäitä.

Toisaalta olin ihan vauvasta päivähoidossa jossa nyt on väkisinkin opittava pelisääntöjä.

Kerran kysyin vanhemmalla iällä että miksi mulle ei koskaan opetettu että pitää tarjota muillekkin esimerkiksi karkkipussista. Äiti siihen että ei tarvinnut kun olin jo jakanut koko pussin muille niin etten itse saanut kuin karkin tai kaksi.

Olen lapsena aina auliisti jakanut leluni ja vaatteetkin päältä jos niikseen tulee. Ei sitä ole koskaan erikseen opetettu vaan olen ihan perusluonteeltani aika solidaarinen.

jonka mukaan ainoat lapset eivät ole sen itsekkäämpiä kuin muutkaan, mutta kuopukset ovat.



Oma kokemukseni tutuista iltatähdistä kyllä vahvistaa tämän, vielä aikuisenakin kuvittelevat, että koko maailma pyörii heidän ympärillään, isommat sisarukset palvovat heitä, ja vanhempien tehtävä on tehdä kaikki ikävä heidän puolestaan.

jotka käyttäytyy aivan samalla tavalla. Jopa itkupotkuraivareita on nähty kun synttäreillä sankari on saanut huomion ja tämä ainokainen ei ole sopeutunut siihen, että hän on vieras, eikä sankari.

ja sen itsekkäämpää lasta saa hakea. Hän on tottunut taistelemaan kynsin ja hampain kaikesta kotonaan ja sen kyllä huomaa. Jos esim synttäreillä on tarjolla jotain herkkua, hän kahmii heti itselleen kaiken minkä saa kuin joku eläin...

jotka tahtovat muita kylään ja ainoa leikki siellä on, että otetaan komeroista kaikki hienot lelut esille ja esitellään, että "tää makso sata euroo, eipä sulla ole varaa tällaiseen".



Vieraan tehtävä on seisoa vieressä ja ihailla.



Ja kun aletaan mennä 5-yläasteelle, alkaa ainoiden lasten suusta lentää aika useasti, että "ai niin, eihän sun mutsilla oo varaa kun teillä on sisaruksia niin paljon".



Hyvin tuntuvat olevan taloustietoisia ja tarkastelevat, kuinka kallita vaatteita muut pitävät ja muistavat hyvin kärkevästi mainita, että heillä on kalleinta ja teillähän ei tällaiseen oo varaa.



Ja aina löytyy näille liehittelijöitä ja kumartajia, sillä ainoilla lapsilla on sen verran käyttörahaa, että siitä riittää murusia näille kumartelijoille.

Ehkä musta on sitten tullut näin kummallinen kun vanhemmat ovat olleet ihan tavallisia duunareita ja rahaa ja kalliita tavaroita ei ole ollut.

Noh, ehkä käteen saatu summa olisi ollut pienempi jos sisaruksia olisi ollut monta rivissä. Viikkoraha oli hurjat 2 markkaa ja joskus sai pihatöistä palkaksi jopa vitosen!

Ensmmäistä barbianikin sain makua vaikka kuinka kauan kunnes sen yhtenä jouluna sitten sain. Enpä tänäpäivänäkään tiedä mitä se maksoi ja turha olisi ollut kavereille kehuskella kun heillä useampilapsisessa perheessä oli jokaisella omat barbit vaatteineen ja huonekaluineen.

18

jotka tahtovat muita kylään ja ainoa leikki siellä on, että otetaan komeroista kaikki hienot lelut esille ja esitellään, että "tää makso sata euroo, eipä sulla ole varaa tällaiseen". Vieraan tehtävä on seisoa vieressä ja ihailla. Ja kun aletaan mennä 5-yläasteelle, alkaa ainoiden lasten suusta lentää aika useasti, että "ai niin, eihän sun mutsilla oo varaa kun teillä on sisaruksia niin paljon". Hyvin tuntuvat olevan taloustietoisia ja tarkastelevat, kuinka kallita vaatteita muut pitävät ja muistavat hyvin kärkevästi mainita, että heillä on kalleinta ja teillähän ei tällaiseen oo varaa. Ja aina löytyy näille liehittelijöitä ja kumartajia, sillä ainoilla lapsilla on sen verran käyttörahaa, että siitä riittää murusia näille kumartelijoille.

Nimittäin esim. yläasteikäisen lapseni luokalla on useampilapsisistakin perheistä olevia, joissa isä on korvannut poissaolonsa (tienaa 24/7) rahalla, "otapa satanen", on kaikki pelit ja vehkeet ja raha on se arvo, jota kumarretaan ja menee kaiken muun edelle... Sieltä näitä kommentteja tulee ja toisten arvioimista varakkuuden perusteella.

Yksi itsekkäimmistä lapsista jonka tunnen on kaksilapsisesta perheestä, jossa raha määrittää kaiken. On perheen esikoinen ja kommentit ovat aivan pöyristyttäviä, "meillä on isompi, hienompi, ostetaan sitä ja tätä..." eikä kyse ole ihan pikkulapsesta vaan sen ikäisestä koululaisesta, että tavat pitäisi olla jo hallussa.

Omissa lapsissanikin on eroja, toinen on luonnostaan itsekkäämpi ja pitää aina varmasti ensin omia puoliaan ja toinen taas hyvin antelias, joka huolehtii, ettei kukaan jää ilman.

jotka tahtovat muita kylään ja ainoa leikki siellä on, että otetaan komeroista kaikki hienot lelut esille ja esitellään, että "tää makso sata euroo, eipä sulla ole varaa tällaiseen".

Vieraan tehtävä on seisoa vieressä ja ihailla.

Ja kun aletaan mennä 5-yläasteelle, alkaa ainoiden lasten suusta lentää aika useasti, että "ai niin, eihän sun mutsilla oo varaa kun teillä on sisaruksia niin paljon".

Hyvin tuntuvat olevan taloustietoisia ja tarkastelevat, kuinka kallita vaatteita muut pitävät ja muistavat hyvin kärkevästi mainita, että heillä on kalleinta ja teillähän ei tällaiseen oo varaa.

Ja aina löytyy näille liehittelijöitä ja kumartajia, sillä ainoilla lapsilla on sen verran käyttörahaa, että siitä riittää murusia näille kumartelijoille.

Hän on tottunut taistelemaan kynsin ja hampain kaikesta kotonaan ja sen kyllä huomaa. Jos esim synttäreillä on tarjolla jotain herkkua, hän kahmii heti itselleen kaiken minkä saa kuin joku eläin...

Ei nyt ehkä eläimellisesti, mut kuitenki sellaista kahmimista. Huomaa et on opittu vähän liianki hyvin valvomaan omaa etua.

mahdollisimman epäitsekäs lapsi. Luonne on pehmeä, tasainen ja empaattinen. Lisäksi on tottunut, ettei tarvi taistella mistään ja toista ilahdutetaan ylläreillä, lahjoilla jne. Osaa jakaa tavarat hienosti toisten kanssa ja jää pikemminkin jalkoihin. Viimeisen vuoden aikana on jouduttu kotona ja päiväkodissakin ihan opettamaan pois liiasta kiltteydestä.



Samoin pari kaveriani ovat ainoita lapsia ja tosi kilttejä/anteliaita/huomaavaisia. No, poikkeus oli eksäni, joka oli myös ainoa ja pohjattoman itsekeskeinen.:)

Mun kaksi lastani ovat ainakin tosi itsekkäitä. Oletan sen kuuluvan lapsuuteen.



Mun miehelläni on monta sisarusta, ja se on silti hyvin itsekäs. En tiedä mikä on tilastollinen tendenssi ja miten sitä voidaan luotettavasti mitata, mutta omassa elämässäni en ole päässyt nauttimaan siitä että sisarukset tekisivät epäitsekkääksi.

Siis sillä tavalla, että ehken ollut niin tottunut jakamaan aikuisten huomiota muiden kanssa. Ehkä en myöskään osannut lapsena hirveän hyvin asettua toisen asemaan.

Negatiivista oli myös se, että koin jonkin verran olevani ulkona toisten jutuista, siis sellaisten joilla oli varsinkin vanhempia sisaruksia ym. Olin myös vähän pikkuvanha ja pikkuisen liian "lukenutkin" lapsi, opin lukemaan 4-5-vuotiaana ja ahmin aikuisten kirjoja jo varhain ala-asteella.

Mutta aikuisena tilanne on oikeastaan kääntynyt vähän toisinpäin. Mulla on todella vahva sosiaalinen oikeudentunto, huomaan epäkohdat herkästi, olen hyvin sosiaalinen ja tulen kaikkien kanssa toimeen. En katso ihmisten statusta tms. vaan sisin merkitsee. Tietysti elinolosuhteet ja kaikki koettu on vaikuttanut, särmät on hioutuneet matkan varrella.

Munkin ukkoni on kotoisin 5-lapsisesta perheestä ja sen itsekkäämpää ja empatiakyvyttömämpää ihmistä saa hakea.



Eiköhän se johdu KASVATUKSESTA, eikä mistään lapsiluvusta. Esim. meidän ainoa lapsi on todella huomioiva kavereitaan kohtaan ja muutenkin. Olen onnistunut siinä, ettei siitä ole tullut isänsä kaltaista ;-).

Uskon, että heitä voi joutua jopa kannustamaan terveeseen itsekkyyteen, koska eivät ole oppineet taistelemaan ja pitämään puoliaan.



Viimeisin tutkimus, jonka olen aiheesta lukenut päätyi siihen, että kuopukset ovat usein itsekkäimpiä. Eivät suinkaan ainokaiset.