Vantaan rokotusaikataulu
Milloin terveet, yli 35kk ja alle kouluikäiset, saavat rokotteen sikainfluenssaan?
Kommentit (3)
www.vantaa,fi rokotusinfoa, sitä päivitetään lähes päivittäin.
Oma lapseni kuuluu riskiryhmään kahden sairauden takia ja hänen rokotusaikataulunsa on muuttunut pari kertaa, piti olla ensin 23.11. alkaen, sitten olisi päässyt ensi viikolla neuvolaan rokotettavaksi, mutta sitten vielä aikaistui rokotus tälle viikolle ja käytiin se tänään hakemassa Haksista. Lapset ja raskaana olevat pääsivät ulkojonon ohi ja sisällä homma toimi rivakasti. Jonoon menosta 45 min ja piikit oli annettu. Kaiken kaikkiaan olimme siellä reilun tunnin.
Hyvää työtä siellä tekivät, ei valittamista. Kun poistuimme paikalta klo 16 oli ulkona vielä jonossa noin 10 ihmistä, jotka oli kai luvattu vielä ottaa sisään ja aula oli täynnä porukkaa. Ylitöiksi siis meni siellä.
Tietysti ulkojonossa 3h seisominen ei varmaan ollut mieltä ylentävää. Mutta jos on päättänyt piikit saada, niin ei auta kun jonottaa.
"lapset jonon ohi"-systeemi toimia!! :((
Ei ainakaan kukaan ollut tällaisesta paikan päällä tiedottanut!
Meidän 2v8kk riskiryhmään kuuluva lapsi odotti isänsä kanssa ensin ULKONA yli 2h, ja sitten meni vielä 1,5h eli yhteensä 3,5h kunnes pääsivät lähtemään kotiin..! Aika kohtuutonta kyllä. Ei tainnut vielä eilen tulla kenenkään mieleen että voisi edes pikkulapset päästä hieman nopeammin..
Onneksi sen piikin nyt kuitenkin sai edes hieman aiemmin kuin 10.11..
Juuri luin että H1N1:n huippu saavutetaan etelä-suomessakin tuossa about 4-vkon kuluttua ja täällä Vantaalla aloitellaan vasta silloin rokotuksien antamista esim ala-asteikäisille terveille lapsille.
Huom! rokotuksen vaikutusajankin alkamiseen menee 2-vkoa joten mikähän suoja siitä silloin edes ehditään täällä saamaan???