Vaihdoin vauvalle vaipan Mäkkärin pöydässä.
En kuitenkaan pöydällä vaan siinä penkillä. On niin paska perheravintola Oulun Limingantullin Mäkkäri, että siellä ei ole edes vauvanhoitotilaa. Yhden kerran olen vaipan vaihtanut naistenvessan pesupöydällä, sillä seurauksella että vauvan haalari kastui läpimäräksi ja meni saippuaiseksi.
Housut alas vaan siinä ruokapöydässä ja laitoin sen rotavirusta sisältävän vaipan vielä ruokajäteroskikseen kun vitutti.
Kommentit (32)
Kun sairastetaan rotavirusta ei tee todellakaan mieli lähteä "ulos syömään"
ja vauva sai viikko sitten rotarokotteen 2. annoksen ja viikko rokotteesta niin ulosteessa on eniten rotavirusta.
Vihaan myös ihmisiä, jotka vaihtavat paskavaippoja toisten ihmisten syödessä.
ei ole vauvanhoitopöytää. Ja me istuttiin nurkkapöydässä ja se viereinen tyyppi oli selin meihin.
On itsekin monta kertaa tehnyt mieli kun ei vessaa ole lähimaillakaan
itse olen vaihtanut halpa hallissa lahjapaketointi pöydällä. muutakaan paikkaa ei ollut. kyseisessä halpa hallissa on kahviot yms jutut, muttei yhtä vaipanvvaihtopaikkaa.
mutta ennemmin olin itse sun tilanteessa jättänyt sille mäkkärille palautetta, että ei voi vaippaa vaihtaa muualla kuin ravintolan puolella.
internetissä asioista valittaminen on turhaa.
syömässä myös silloin kun en sikainfluenssan takia jaksa laittaa perheelle ruokaa. Ha haa...
jos ei kerran ravintolalla ole varaa investoida sen vertaa, että laittaisivat lastenhoitohuoneen, on vaipat sitten vaihdettava vaikka ruokapöydässä. Ei se asiakkaan vika ole, jos luonnolliset toiminnot hoidetaan julkisesti parempien vaihtoehtojen puuttuessa.
Eikä ole toisten asiakkaitten vika jos jonkun lapsella on sonnat housussa! Itseäni ärsyttää tuollaiset ihmiset joiden maailma pyörii vain oman lapsen ympärillä. Kyllä olisin itse vessassa hoitanut vaipan vaihdon. Monesti on tullut myös vaihdettua autossa tai vaunuissa.
Minä ja vain minä. Syököön toiset p*skan hajussa sillä minun täytyy vaihtaa lapseni vaippa ruokapöydän ääressä, minulla on kiire ja vessa ei minua miellytä. Mitä sen on väliä jos pyörittelen kakkavaippaa ruokapöydässä. Kaiketi oli niin kiire, ettei käsiä kerennyt pestä vaipanvaihdon jälkeen?
En yhtään ihmettele, että jotkut ihmiset inhoavat syödä paikassa jossa on lapsiperhe syömässä, joillain aikuisilla kun ei oikeasti ole käytöstapoja eikä sitten lapsetkaan niitä opi.
Kerran olimme mieheni kanssa kiinalaisessa syömässä kun äiti tuli noin pari vuotiaan lapsensa ja ystävänsä kanssa syömään. Hetken päästä myös joku toinen tuttu ilmaantui paikalle ja istui ravintolan toisella puolella olevaan pöytään.
No siinä sitten nämä fiksut aikuiset huutelivat toisilleen asioitaan ravintolan toiselta seinältä toiselle ja samalla tämä pari vuotias juoksi ravintolaa ympäri kakka housussa jäädeen jokaisen pöydän päähän toviksi tuijottamaan ruokailevia ihmisiä ja lopuksi huusi "minulla on kakka housussa" ja jatkoi seuraavaan pöytään.
Äiti sitten lähti vaihtamaan lapsensa vaippaa kun lapsi oli häiriköinyt ihmisiä vartin verran ja savustanut koko ravintolan. Onneksi tämä äiti sentään tajusi mennä vessaan vaihtamaan sen vaipan ja jopa istutti lapsensa pöydän ääreen ja muut ihmiset saivat ruokarauhan.
onpas ihmiset luonnosta vieraantuneita taas.
Minun elämäni EI pyöri napani, eikä vauvan navan ympärillä. Minun lapseni EI saa häiritä ravintolassa, tai muuallakaan muita ihmisiä. Mutta jumaliste jos vauvalle pitää vaippa vaihtaa, niin vaihdan sen kyllä ihan missä parhaaksi katson. Paskokaapa kokeeksi itse housuun ja ootelkaa siinä sitten että muut syö ja mennään kotiin rauhassa, ennen kuin teet asialle mitään.
Vaikka sitten vessan lattialla, jos pesupöydälle ei mahdu. Minusta ap:lta puuttui tilannetaju. Kuka tahansa voi kakkia housuunsa, aikuinenkin jos on ripuli, mutta silloin(kin) mennään kyllä vessaan vaihtamaan ne housut, vaikka vessan löytäminen vähän kestäisikin.
että sanot paskaksi perheravinolaksi, ja sitte ilmeisesti olet kuitenkin ollut siellä:DD HAHAHHAHA!!!
eiks vauvoilla ole mitään arvoa? ihmisiähän nekin on, miten ei voi viedä esim. auton rauhaan vaipanvaihtoon ettei koko muu maailma oo ympärillä??
Opettaa nyt koko omalle perheelle, että kakkajutut on sopivaa hoitaa ruokapöydässä. Tosi epähygieenistä ja sopimatonta. Ei ole ihme, että taudit leviävät, possunuhat, täit ja kaikki, kun alkeellisiakaan käytöstapoja ei osata eikä viistitä huolehtia mistään, oma napa on tärkein. Uskomatonta!
vaipoissa? Eikö niitä vaippoja voisi vaihtaa sitten kun ruokailu on ohi vaikka jossain muualla mistä se lastenhoitohuone löytyy?
Että oppii pienestä pitäen roskaruoan ystäväksi?