Mitenkähän meille kävi...? Sikalenssun tarttumiseen liittyvä vakava kysymys.
Menimme pitkän matkan päähän sukulaisia tapaamaan. Siellä muutaman tunnin ajan oltuamme tuli puhelu, jossa kerrottiin, että eräs isäntäväen henkilö oli ollut edellisenä päivänä samassa autossa henkilön kanssa, joka oli saman päivän iltana sairastunut lenssuun, jonka oireet täsmäsivät lääkärin mukaan sikainfluenssaan (kokeiden tulokset eivät valmistuneet ennen viikonloppua, eli varmistus puuttuu). Isäntäväessä oli siis eräs potentiaalinen taudin kantaja - hän tietysti ilman oireita vielä, koska altistuksesta oli vasta 24 h aikaa.
Olimme yötä isäntäperheen luona, koska matka oli pitkä ja olimme vasta myöhään perillä. Pesimme käsiä ja vältimme olemasta tämän "riskihenkilön" lähellä. Tänään lähdimme ajoissa pois. Mitään oireilua ei riskihenkilöllä edelleenkään ole.
Perheeseemme kuuluu riskiryhmässä oleva pieni lapsi (ei vielä rokotettu). Onko täällä ketään linjoilla, joka osaisi sanoa, millainen riski on, että isäntäväen henkilö oli sikalenssun kantaja ja tartutti taudin meihin - voiko se ylipäätään tarttua, jos kantajallakaan ei ole mitään oireita ja jos käsihygieniasta jne. huolehditaan??
Olen huolesta sekaisin. Kiitän kaikista asiallisista näkemyksistä.
Kommentit (10)
usko, että teillä on tartunnan suhteen suurtakaan huolta. Päivää ennen oireiden puhkeamista tauti tarttuu jo aktiivisesti. Mielestäni olette "turvassa" tältä osin.
tosin jo ennen kuin se taudiksi puhkeaa. Mutta tuossa ajassa eli edelisestä päivästä seuraavaan on tosi pieni aika ja riski tartuttaa tautia teihin.
Itse olin kesällä paikassa, jossa oli 70 ihmistä suljetussa 'tilassa' pari päivää kuumeisen potilaan kanssa - osoittautui sit sikainfluenssaksi eikä KUKAAN saanut tartuntaa. Ja majoitusolosuhteet oli heikot. En siis kohdallasi panikoisi ollenkaan.
kun matkaa pitkän matkan kyläilemään, ja sitten siellä heti ekana iltana lentää oksennus tms. Siksi en viitsi edes ajatella kyläilyä nyt epidemia-aikana.
Mutta en usko kuitenkaan, että teille ehti mitään tarttua. Eikös se räkä ja yskiminen kuitenkin tehokkaimmin niitä pöpöjä siirrä, ja sellaistahan ei kuitenkaan vielä ollut...
Koittakaa hyvät mammat olla lietsomatta tuota hysteriaa itsessänne ja muissa. Ymmärrän, että omien lapsien terveys huolettaa ja varsinkin kun on riskiryhmäläinen kyseessä, mutta kuolleisuus on tässä nyt todellakin pienempää kuin kausi-influenssassa, eli mitään huonoa oloa ikävämpää tuskin on odotettavissa vaikka tauti huonolla onnella tarttuisikin.
Maailma on täynnä ikäviä, paljon vakavampia sairauksia jotka voivat iskeä kimppuun koska tahansa, ei ole mitään syytä nostaa tätä yhtä nyt sen erityisemmäksi huolenaiheeksi kuin muitakaan.
muut selvisivät tauditta. Nukuimme eri huoneissa ja pesimme koko ajan käsiä ja desinfioimme pintoja. Altistusta varmaan oli enemmän kuin teillä. Sukulaisenne ei välttämättä sairastunut tai levittänyt tartuntaa. Suurin tartuntariski 24 h ennen sairastumista (kuume) ja 48-72 h sairastumisen jälkeen. Meillä riskiryhmään kuuluva lapsi, jota ei vielä rokotettu joten ymmärrän huolesi.
Meillä lapsella kaikki oireet vastasivat sikainfluenssaa ja vaadimme testin tehtäväksi. Tulos oli negatiivinen. Oletettavasti valtaosa H1N1 tapauksista on muutakun sitä itseään, koska monet diagnosoidaan vain ja ainostaan oireiden perusteella.
Ymmärrän kyllä huolesi. Kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka olisikin sikainfluenssaa niin ei se silti tarkoita että lapsi ylipäätään saisi kovin pahoja oireita.
Mulla oli negatiivinen vaikka minulla se oli kaksi kuukautta stten. Kohdallani oli todella paha tauti, mutta siitä selviää kyllä...valtaosa.
Tämä kokemuksen perusteella. Oma poika sairastui 2,5 vrk sen jälkeen,kun oli ollut samassa autossa henkilön kanssa,jolle nousi kuume muutama tunti matkan jälkeen. Poika opiskelee sisäoppilaitoksessa,jossa tauti alkoi leviämään kulovalkean tavoin
kun tämä riskihenkilö ei vielä mitenkään oireillut, niin pelastiko se meidät. Ja pieni mahdollisuus on, että alunperinkään kyse ei ole ollut sikalenssusta vaan tavallisesta räkätaudista. Alkuviikosta sekin selviää.
t. ap
Mutta en usko kuitenkaan, että teille ehti mitään tarttua. Eikös se räkä ja yskiminen kuitenkin tehokkaimmin niitä pöpöjä siirrä, ja sellaistahan ei kuitenkaan vielä ollut...
vaikka yksi (riskiryhmään kuuluva lapsi) sairasti sikainfluenssan. Minä nukuin hänen kanssaan niin kauan samassa huoneessa (paljon ihan vieretystenkin kun toisella oli niin kipeä olo) kuin tauti oli päällä ja vielä entisestään patistin muuta perhettä käsihygienian ylläpitoon. Pyyhin myös minäkin esim. ovenkahvoja tavanomaista enemmän.