Lue keskustelun säännöt.
Totaalisen paska elämä
29.10.2009 |
mulla ihana mies, mutta kaikki muu on päin seiniä. Ahdistaa ja ajattelin ryypätä itseni hengiltä. Sukulaiset hylkii, ystäviä ei ole ja apua en saa.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sukulaiset hylkii?
Eikö oikeasti ole ainuttakaan ystävää?
Mihin tarvitsisit apua juuri nyt?
asustelen mieheni kanssa kaukana omista vanhemmista, sukulaisista ja kavereistani.
Mieheni perässä muutin pari vuotta sitten ja on itsellänikin välillä vaikeaa.
Neljän seinän sisässä kun ukko töissä ja ite kasvattelen mahaani..onhan meillä toki yhteisiä kavereita joihin mieheni kautta olen tutustunut, mutta hekin asustelevat kaupungista sen 20 kilometriä enkä ole heidän kanssaan niin sydänystäviäkään.
yksin menee päivät odotellen kun mies tulee töistä kotiin ja kyllä olen samaa mieltä ap:n kanssa että joskus tuntuu ettei jaksa enää mitään.
tästä itkenyt miehelleni monet kerrat ja edellisellä paikkakunnalla jossa asuin niin en niinkään enää kavereistani kuule ilman että itse pitäisin heihin yhteyttä ja aina en jaksa sitäkään kun tuntuu etteivät he enää halua kun ei kuulu mitään.
Lisäksi vissiin tullut jotain paniikkikohtauksia tämän takia kun kotona vaan pallotan..
mieheni sukulaisiin lähtö ja kauppoihin meno on todella vaikeaa, kun happi ei kulje ja ahdistaa kaikki ne ihmiset!
Tiedä ap ettet ole tämän asian kanssa yksin :)
ei ole helppoa täälläkään aina
itsellesi aikaa siihen. Tämä on fakta. Piste.
Kuinka vanha olet? 30+/-? Kuinka monta vuotta olet elämästäsi ollut totaalisen onneton ja elämänhaluton? 2, 5, 10? Jos ajatellaan, että perusterve ihminen voi elää vaikka 90-vuotiaaksi, on muutama surun vuosi yksi kärpäsen kakka siinä kokonaisuudessa.
Olitko onnellinen lapsena? Entä nuorena? Koska olet viimeksi ollut onnellinen tai edes ei-onneton? Varmasti muistat sellaisenkin ajan.
Itse vietin onnellisen lapsuuden ja esiteini-iän. Sitten kärsin ties mistä ikävuosien 17 ja 23-25 välissä. Oli masennusta, paniikkihäiriötä, syömishäiriötä, riippuvaisuusongelmia. 6-7 vuotta elämästäni meni kärvistellessä ja välillä kuolemaa toivoessa.
Nyt olen 32-vuotias ja viimeiset 3-5 vuotta ovat olleet ÄÄRETTÖMÄN onnellisia. RAKASTAN elämääni, nautin - niin kliseeltä kuin se kuulostaakin - aidosti kaikesta pienestä: jokaisesta höyryävästä aamukahvikupillisesta ja jokaisesta sateen ropinasta ikkunaräystäillä. Herään joka päivä innostuneena, kiinnostuneena ja hyvillä mielin, menen nukkumaan kiitollisena.
En voi tietenkään tietää, tulenko olemaan onnellinen 5, 10 tai 20 vuoden päästä. Mutta toisaalta, nämä onnenpäivät ja onnenvuodet tekevät elämästä elämisen arvoisen! - Miten voit ajatellakaan heittäväsi hukkaan vuosia ja VUOSIKYMMENIÄ sinun ainoaa elämääsi vain, koska nyt juuri tuntuu toivottomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joensuussa kaksi vuotta asustellut.
Sitä ennen pikkuisessa käpykylässä niin on tuo muuttokin ollut aika jännä kun pikkupaikasta vilkkaaseen kaupunkiin.
ap:llä ja 8:lla.
Pikku paikkakunnalle miehen perässä, miehen sukuun välit poikki, kun eivät minua hyväksyneet. Oma suku hylkii, koska lapsemme eivät ole täydellisiä ym.
On ollut todella yksinäistä ja vaikeaa. Onneksi on työpaikka, johon pääsee tuulettumaan. Mitään muutakaan ei ole kuin lapset, miehenkin kanssa olen vain enää lasten takia.
Silti täytyy toivoa, että joskus vielä voisi olla onnellinen ja pääsisi pois tästä käpykylästä.
Sillä toivolla vielä jaksaa elää...
Tsemppiä teille muillekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täällä eletään vain kerran, miksi siis kärsiä! Itse muutin takaisin kotikonnuilleni, mieheni jäi entiselle paikkakunnalle. Nyt olen 3laspen kaa ja hyvin menee. En enää tarvii mielialalääkkeitä, en viinaa- elämä vaan ON JUST NIINKU ITSE HALUAA -kun sen oivaltaa ja USKALTAA!!!! tehdä välillä kipeitäkin ratkaisuja... Itsekkyyttä peliin naiset!
En jaksa enää. ap