Mies haluaa koiran, minä en

Jotenkin hölmöä, että pitäisi hankkia tila-auto jotain koiranrumilusta varten, vain siksi, että koiran pitäisi olla iso... Tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi luopua pienestä kesäavoautostani sitten.



On piha, johon saisi aitauksen. Mutta oikeasti, minusta tällä hetkellä koira toisi vain enemmän harmia kuin iloa. Kun molemmat lapset olisivat kouluiässä, n. 7-8 vuoden kuluttua, silloin olisi sopiva aika keskikokoiselle koiralle minusta. Vaikka tietysti eläimestä päävastuu on aina aikuisilla.



Mies ehtisi olla koiran kanssa vain kolmena päivänä viikossa. Muina päivinä, jos hän tekisi illalla pitkän lenkin, hän ei ehtisi enää lapsen kanssa tehdä sinä iltana mitään.



Mies on sanonut suoraan, kun olen näitä järkiperusteluja esittänyt, että ei ole yhtään ajatellut, miten koiraa kuljetetaan, missä se on, jos tehdään lomamatka, jne. Kun kaikki sujui koiran kanssa kuitenkin hyvin kun hän asui vielä yksin... Hän myöntää, että perusteluissani on järkeä. Mutta joka tapauksessa koirahaave on kuulemma niin kova, etä hän sen koiran nyt haluaisi.

Meillä oli siis jo koira ja odotin esikoistamme. Mies keksi, että haluaa meille toisen koiran. Käytännössä ei osallistunut tämän ainoankaan koiran hoitoon juuri mitenkään ja tämä koira tuli meille täysin koulutettuna aikuisena. Kyselin sitten nämä peruskysymykset eli meinaatko kouluttaa, ulkoiluttaa, syöttää, harjata, leikata kynnet + korjata kaikki sen pennun aiheuttamat tuhot? Onneksi tuli järkiinsä ja nyt on ihan tarpeeksi hommaa kun on yksi koira, yksi lapsi ja toinen lapsi tulossa.

Koirien koulutus ja treenaaminen on ollut osa mieheni elämää jo ennen minua.



En keksi mitään tilannetta, jossa pystyisin kieltämään mieheltäni koirien pidon. Tiedän mieheini olevan vastuuntuntoinen aikuinen ja hän tietää missä menee raja koirien ja perheen välillä. Ja tiedän, että hän ei koiria pitäisi ellei uskoisi selviävänsä sekä perheestä, että koirista.



Meille on tulossa keväällä kolmas koira ja lapsia on kohta viisi. Tilat ja autot on sen mukaisia, että kaikilla on tilaa!

mä olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi. Jos mulle tulee koiranpennun ostaja ja kertoo samat asiat mitä sinä, en myy pentua. Töissä klo 7-19, ei ole koiralle oikein, vaikka sinä olisitkin kotona, mutta sulla on kädet täynnä lapsia. Siinä kärsii koira.



terv. saksanpaimenkoirien kasvattaja

..mutta ensisijaisesti äiti, ja siksi ymmärrän ap:tä täysin, ja olen tismalleen samaa mieltä hänen kanssaan. Ei missään nimessä koiraa tuohon tilanteeseen.



Miettikää myös näitä tilanteita (meillä nämä on arkipäivää, ja koska koira on aikuinen, mulle rakas ja hyvin koulutettu, jaksan mut siltikin ottaa joskus päästä):

- jos miehellä on pitkä päivä, sä käytät koiraa ulkona käytännössä kaikki kerrat. Se tekee helposti 4 kertaa ulkoilua päivässä, ja joka kerran puet lapsen ja laitat hänet rattaisiin. Siinä kummasti ei muuta ehdi tehdäkään.



- kun tuutte kotiin, sun on kurakeleillä pestävä koira kylppärissä (tuskin nimittäin sillä **jatkeella käytetään noloja kuratossuja) minkä jälkeen sun on pestävä kylppäri, monta kerta päivässä. + tietenkin huolehdittava, että lapsi on tuon ajan jossain turvassa koska ei häntä voi kylppäriin ottaa. Sä voit ehkä kuvitella, millaista on seisoa huuruisessa kylppärissä kuravellin keskellä pesemässä koiraa, kun lapsi rimpuilee rattaissa/tekee jotain jota sun pitäis ehdottomasti olla valvomassa



- sun on imuroitava joka ikinen päivä. Kurakeleillä sun on pyyhittävä lattia joka päivä. Matot pitää pestä monta kertaa vuodessa, jollei hamstraa varamattoja, ja haluaa pitää kodin siistinä. Sohviin on hankittava pestävät päälliset jos koira pääsee sohvalle jne. Koira lisää kotityön määrää _lapsiperheessä_ niin paljon, ettei sun mies ymmärrä sitä, koska oli poikamies entisen koiransa kanssa.



-sun on varjeltava lapsen leluja, kinttaita, kaikkea minkä koira mielellään repii, pari ensimmäistä vuotta. Se ei ole ihan helppoa pennun kanssa



- lapsi ja koira ei saa koskaan olla kahdestaan lattialla, jollet sinäkin istu siinä, niin kauan kuin pentu on villi. Sä et siis voi puuhastella yhtään mitään, jos meinaatte pitää pentua jaloissa pyörimässä



+ että sun on nostettava koiran vesikuppia ja ruokakuppia lattialta noin 1500 kertaa päivässä. Tai sun lapsi kippaa vedet pitkin parkettia (ei todennäköisesti, vaan varmasti), syö koirannappulat tai tukkii niitä ihmeellisiin pakkoihin.



Mut hei, hyvät uutiset oiskin sitten ne, että sulla ei ois vapaa-ajanongelmia, koska sitä vapaa-aikaa ei ois koskaan. Jos lapsi onkin päikkäreillä, niin koko sun aika menee pennun kouluttamiseen. :)



Mä siis toivon, että pidät pintasi..

Ajatuskin on ihan älytön. Sinä joutuisit pienen lapsen lisäksi hoitamaan ja KOULUTTAMAAN ison koiran, sillä koúlutukseksi ei riitä se aika, minkä miehesi on kotona. Ja koiran koulutus ei todellakaan ole helppo juttu. Ison koiran kyseessä ollen koulutus on sitä paitsi äärimmäisen tärkeää.

Muutenkin koirassa on paljon työtä, sisäsiistiksi opettaminenkaan ei ole pienen lapsen kanss mikään ihan helppo juttu.

Todellakaan miehesi ei ole ajatellut asiaa loppuun asti.

Tsemppiä, pidä pintasi!!!

Olen ehdottomasti koiraa vastaan tässä elämäntilanteessa. Meillä on yksi pieni lapsi, toinen on tilauksessa. Eli jos hankkisimme miehen haluaman koiran ja lähtisimme esim. mökille, pitäisi mennä kahdella autolla, jotta sekä tavarat, lapset ja koira mahtuisivat mukaan. Lisäksi 4 päivänä viikosta koira olisi täysin minun vastuullani, koska mies käy kauempana töissä ja lähtee klo 7, tulee takaisin vasta klo 19. Ulkoilutukset, jne. olisi minun hoidettava noina päivinä. Mielestäni voimme ottaa koiran, kun edes toinen lapsista on kouluiässä. Silloinkin sellaisen pienikokoisen koiran, jota 7-vuotiaskin voi joskus turvallisesti ulkoiluttaa. Miehelle tämä koira on nyt jotenkin tosi tärkeä juttu, yksi niistä elämän olennaisimmista asioista. Ja nimenomaan ISO koira. Mutta jos meille jonain päiväbnä yhtäkkiä ilmestyy koiranpentu, niin minä en sen hoidosta ainakaan halua ottaa vastuuta. Kodin ja perheen hoitamisessa työn lisäksi on jo ihan tarpeeksi.

Mitä mies on sanonut kun olet esittänyt nämä samat asiat hänelle?

Pidä pintasi ja ole tiukkana, sillä koiran (ja muidenkin eläinten) hankkiminen on perheessä yhteinen päätös, ja olet oikeassa siinä että kyllä se perheen emäntä/vaimo/nainen sen useimmiten hoitaa...

Jos nyt kiltteyttäsi annat luvan, harmittelet sitä monta vuotta.

Mies on viime aikoina puhunut koirasta tosi usein. Selaillut ilmoituksia luovutettavista pennuista, jne. Olen aina kärsivällisesti esittänyt perusteluni, jolloin mies menee ihan hiljaiseksi ja alankuloisen näköiseksi.



Aina, kun jossain kulkee koira, mies huomauttaa siitä heti, ihastelee ja korostaa, miten koiraihminen hän on. Varsinkin, jos on sellaisen rotuinen, kuin hän itse haluaisi. Lisäksi mies katselee usein entisen koiransa kuvia (ja niitä on PALJON) ja höpöttää koiran tekemisistä. Suoraan sanottuna, hänen entinen koransa oli sellainen, että jos se olisi ollut vielä hengissä tutustuessamme, en varmaankaan olisi alkanut seurustella miehen kanssa. Silloinkin miehen naapuri ja vanhemmat vastasivat koiran ulkoilutuksesta miehen työpäivinä.



Mies on suoraan sanonut, ettei halua pientä tai keskikokoista koiraa, kun koiran kerran pitää olla "näyttävä". Kysyinkin kerran, eikö koiran ole tarkoitus olla perheenjäsen ja kaveri, jonka kanssa lapsetkin voi turvallisesti leikkiä ja ulkoilla, eikä mikään peniksenjatke ja miehen egon pönkittäjä. Hänestä tuntuu olevan tosi tärkeää, etä ihmiset tulee ihmettelemään koiraa, kun sen kanssa ulkoilee. Totaalisen typerää.

Mies on suoraan sanonut, ettei halua pientä tai keskikokoista koiraa, kun koiran kerran pitää olla "näyttävä".

Hänestä tuntuu olevan tosi tärkeää, etä ihmiset tulee ihmettelemään koiraa, kun sen kanssa ulkoilee. Totaalisen typerää.

Huolestuttaa tällainen ajattelutapa, ja isokoira vielä haaveissa... toki isoissa koirissa on lempeitä rotuja esim. new founland, tanskandoggi, irlanninsusikoira... mutta ne kaikki pitää kouluttaa tosi hyvin silti.

Ajatelkaa miten paljon ihmiset (lue naiset) ottaa pieniä sylikoiria joita kanneskellaan ympäriinsä ja jotka ovat viheliään ilkeitä näykkivät purevat haukkuvat.. eikä niitä kouluteta koska ovat "niin söpöjä" "imagokoiria" nekin..

(siis ei kaikki pienet koirat, vaan tarkoitan että on muoti-ilmiö naisihmisillä...)

Minkärotuisesta hän haaveilee? Isot koirat ovat usein paljon rauhallisempia kun pienet ja aktiiviset (tietysti juuri rodusta riippuen). Iso kestää myös paremmin lapsen retuutusta, eikä mene "rikki". Toki isossa on sitten paljon enemmän hoitamista harjauksineen ja siivouksineen (tuo kuraa ja hiekkaa sisään kiitettävästi:)).



Hankala tilanne, miehesi on ilmeisesti todella eläinrakas koiraihminen. Ymmärrän häntä kybällä. Mutta toisaalta ymmärrän sinuakin. Yritä puhua miehelle nätisti, että tässä elämäntilanteessa et kerta kaikkiaan jaksa hoitaa lapsien ja kodin lisäksi vielä koiraakin ja ettet oikeastaan hirmuisesti koirasta edes välitä. Kaikki eivät ole koiraihmisiä. Ehkä teidän olisi pitänyt puhua tästä asiasta jo seurustelun alkumetreillä?



Tällainen juttu voi pikkuhiljaa kehittyä suureksi ongelmaksi parisuhteessa, kun toinen kokee, ettei voi tehdä mitä haluaa kun toinen on niin erilainen.



Toivottavasti pääsette sopuun asiassa.

mielestäni "todellinen koiraihminen" ei tee päätöstä sen perusteella että koira on mahdollisimman näyttävännäköinen.

korjaa jos olen väärässä?

No tuohan on vaan ap:n mielipide siitä, miksi mies haluaa juuri sellaisen koiran kun haluaa. Itse en ota siihen kantaa. Kyllä se koira useimmiten tavisperheeseen otetaan juuri ulkonäön perusteella (valitettavasti joskus tässä tehdään virhe ottamalla esim metsästyskoira seurakoiraksi). Harrastajahan valitsee rodun harrastuksensa perusteella ja tietää mitä hakee. Kyllä dobberit, rotikat ym on usein otettu juuri ulkomuodon perusteella, ne on vaan niin komeita ja näyttäviä monen mielestä.



Jos miehellä on jo kokemusta rodusta jonka haluaa, hänellä lienee siitä hyviä kokemuksia, eli se sopii hänelle.

silloin hän vastaa koirastaan myös itse.

Tiedän henkilön joka on ottaanut parikin koiraa ja hoidattaa ne muilla. Nyt haikailee uutta koiraa koska nämää edelliset eivät ole kiintyneitä häneen!

Eivät kai kun ei koskaan niitä hoida.

Muistathan myös, että koira tuo muutenkin työtä, kun lenkkien verran. Kodissa on jatkuvasti karvaa, hiekkaa, kuolaa, pissaa ja likaa...koiran haju tuntuu kodissa etenkin märillä keleillä. Kun on vielä toinen lapsi toiveissa, niin joutuisit siivoamaan lähes päivittäin, että lapsi voisi liikkua lattioilla ryömien/kontaten. Jos iso koira talossa, et voi jättää hetkeksikään lapsia ja koiraa samaan huoneeseen keskenään. Koiran asema on olla alimpana laumassa eli myös lasten alapuolella...moni koira voi kapinoida tätä.



Tosiaan, pennut ovat muutaman vuoden tosi vallattomia ja arvaamattomia...vaunujen kanssa koiran lenkittäminen yhtä tuskaa.



Tuttavaperheessäni oli vastaava tilanne. Asia "ratkesi" siten, että lupasivat hoitaa miehen veljen koiraa vuoden, kun veli oli ulkomailla. Tilanne kääntyi yhtäkkiä siihen, että veli ei koiraa olisi halunnutkaan enää takaisin vuoden jälkeen. Perheessä oli pienet 3-4 vuotiaat lapset. Hommasta ei tullut yhtään mitään: kokoajan kotona sotku koirasta, mies illat pitkät lenkittämässä koiraa. Perheen lapset jäivät ihan miehen elämästä sivuun. Vaimo, joka alunperinkään ei koiraa halunnut, oli jatkuvasti asiasta kiukuissaan. Koira oli metsästyskoira, joten vaati kouluttamista, paljon liikuntaa, metsässäoloa...ei todellakaan voinut ottaa lapsia mukaan lenkeille.



Tilanne ratkesi siihen, että löytyi toinen sukulainen, joka sijoitti koiran.



Teidän tilanteessa en suostuisi. Voisin ehkä tehdä sopimuksen, että koira tulee, kun molemmat lapset ovat koulussa ja rotu valitaan lapsille sopivaksi. Mielestäni miehesi on osattava siirtää omat tarpeensa syrjään lasten pikkulapsivuosiksi. Hän ei ikinä ehtisi olla lasten kanssa, jos töistä tullessaan lähtisi ison koiran kanssa lenkkeilemään.

koiraihmisenä miehesi kaipuun koiraan. Mutta tuo ehdottomuus on älytöntä. Jos sinä olisit valmis joustamaan siinä, että koira tulee, niin miehen pitäisi kyllä joustaa vähintään siinä, ettei koira ole mikään munanjatke vaan joku edes vähän pienempi, helpohkosti koulutettava perhekoira, esim. tyyliin collie.



Ja jos hänellä niin kova koirakaipuu muka on, niin luulisi, että haluaisi hoitaa ja kouluttaa koiransa itse. Jos nyt suostut miehesi pyyntöön eikä sulla itsellä ole tarpeeksi aikaa/osaamista kouluttaa koiraa, niin kohta taas lööpit huutaa, kun koira puri lasta...



Oikeesti, koira on perheenjäsen ja saattaa asua perheessään vaikka 15 vuotta. Vähän pitäisi miehesi miettiä nyt tarkemmin. (Ja on niissä pienemmissäkin koirissa "näyttäviä", jos nyt sellaisen sitten haluaa. Kyllä mullakin on yksi suosikkirotu, jota "en vaihtaisi", mutta yksinkertaisesti jos elämäntilanteeni ei tämän rodun pitoa enää sallisi, niin sitten olisi vaan löydettävä joku muu rotu.)

Tein kyllä seurustellessamme selväksi, että haluaisin pienikokoisen koiran. Mies totesi aina siihen, että hän haluaisi ison. Ja kun nyt muistelen, kerran hän sanoi, ettei voi nyt yksinasuessaan ottaa koiraa, koska siitä yksin hankalampi huolehtia. Eikö haluaisi enää ikääntyviä vanhempiaan vaivata joka päivä koiraa ulkoiluttamaan.



Olen myös miettinyt tuota, että parisuhdetta voi alkaa hiertää se, että toisella puoliskolla jokin elämää suurempi haave, jota ei sitten voikaan toteuttaa. Mutta minä en halua elää ison koiran kanssa, jolta päätä puistellessa lenää kuolaa kattoon saakka (sellainen miehen vanha koira kuulemma oli). Jos taloon tulee jättikoira, minä ja lapsi lähdemme.



Mies on elänyt pitkään poikemiehenä ja nyt tuntuu, että se alkaa näkyä yhä enemmän. Kun on 20-vuotta elänyt vaan itselleen, on näköjään pidemmän päälle tosi vaikea jatkuvasti ottaa huomioon myös muiden mielipiteet. Esim. viime vuonna olimme talvella Lapissa jossain erämökissä. Miehestä se oli mahtavaa, minusta 2 päivää olisi ollut kylliksi, viikko oli ihan liian pitkä aika, mutta en marissut. Nyt pitäisi taas mennä viikoksi Lappiin kököttämään. Kun ilmoitin, että se on nyt nähty, haluan tänä vuonna tehdä jotain ihan muuta talvilomalla, mies oli ihan ällistynyt. Että eikö minulla ollutkaan mukavaa... Ja hän kun ei kuulemma välitä kaupunkilomista...

haluaisi lapsen....Musta on väärin, että miehillä ei saa olla mitään toiveita. Missä on TEIDÄN perhe??

Yhteiset rahat kyllä pitää, tottakai, olla, mutta mistään ei voida neuvotella miehen hyväksi. Säälittää teidän miehet...Oletkos muuten ap varma, että miehesi edes haluaa toisen lapsen!??!

..Ja kun nyt muistelen, kerran hän sanoi, ettei voi nyt yksinasuessaan ottaa koiraa, koska siitä yksin hankalampi huolehtia. Eikö haluaisi enää ikääntyviä vanhempiaan vaivata joka päivä koiraa ulkoiluttamaan....

Koiraihmiset hoitavat koiransa itse.

Onko miehesi suosikkirotu joku mastiffi?

löytyisikö siitä jokin pienempi versio?

että hankitte koiran x vuoden päästä ja kun miehesi pystyy paremmin osallistumaan koiran hoitoon. Ja rotu mietitään tarkkaan yhdessä ja asiantuntijan avustuksella.



Meillä on isoa koiraa ja niiden päivittäisestä ulkoilutuksesta huolehtiminen on aika rasittavaa jos on yksin pienten lasten kanssa.