Miten lapsi kärsii vanhoista vanhemmista?

....toiset lapset vitsailee vanhoista vanhemmista.



Ja mistäs ne toiset lapset tajuaa vitsailla vanhoista vanhemmista? No omilta (nuorilta) vanhemmiltaan.



Et ole ap millään tavalla pilannut lapsesi elämää.



Tai no, olen varmaan jäävi sanomaan...



t. äiti 38v, isä 56v

1. Et saa slaagia joka pikku nuhasta

2. Osaat asettaa rajat

3. Energiasi ei mene taloudellisten huolten pohtimiseen

4. Pystyt relaamaan lapsen kanssa

5. Lapsi oppii itsenäiseksi

6. Turhä hössötys ja vouhotus ohi

7. Olet yhteiskykyinen esim. opettajien kanssa

8. Olet nähnyt maailmaa ja uskallat pysähtyä kun saat lapsen

9. Aivoihisi on kasvanut ainetta, jota myös järjeksi kutsutaan

10. Siperia on jo ehtinyt opettaa

kun lapseni menee kouluun, niin on ihan tavallista että on iäkkäämmät vanhemmat. Niin paljon nykyään "vanhukset" saa lapsia. Ap

t. 4

sain nyt 1,5v ikäisen esikoiseni 24 vuotiaana enkä oikein ymmärrä miksi vain vanhoista vanhemmista olisi mainitsemiisi asioihin.



1. Et saa slaagia joka pikku nuhasta: nuha parhaillaan, ei mitään paniikkia

2. Osaat asettaa rajat: kyllä, rajat on. meillä jo 1 vuotiaalla selvät säännöt.

3. Energiasi ei mene taloudellisten huolten pohtimiseen: okei rahahuolia on muttei se syö mun energiaa lapsen kanssa.

4. Pystyt relaamaan lapsen kanssa: kyllä

5. Lapsi oppii itsenäiseksi: kyllä, meillä lapsi nyt jo siivoaa omia sotkujaan

6. Turhä hössötys ja vouhotus ohi: okei myönnetään :D

7. Olet yhteiskykyinen esim. opettajien kanssa: varmasti tulen olemaan, he ajattelevat laspeni parasta ja koulussa täytyy olla säännöt joita noudatetaan

8. Olet nähnyt maailmaa ja uskallat pysähtyä kun saat lapsen: elämäni pyörii äitiyden ypärillä, en käy juhlimassa, olen äiti täysipäiväisesti.

9. Aivoihisi on kasvanut ainetta, jota myös järjeksi kutsutaan: luulisin :)

10. Siperia on jo ehtinyt opettaa: moniakin asioita, olen nähnyt plajon pahojakin asioita ja tiedän mikä elämässä on tärkeintä.

Äiti 40 ja isä 45, kun mieheni syntyi. Eipä ole kukaan koulussa vitsaillut vanhempien iästä :) Päinvastoin, nykyään monet mieheni vanhoista kavereista käyvät näitten vanhuksien luona kylässä niinkuin olisivat omaa sukua..



Ainoa haitta on, että näkivät juuri ja juuri ensimmäisen lapsenlapsensa. Mutta monet nuoretkaan vanhemmat eivät saa tilaisuutta niitä nähdä..

jäämisestä. Isäni oli kuollessaan 63v ja äiti 54v.

Mutta minä kärsin kun isäni kuoli 64vuotiaana sairastettuaan pitkään sydän infarktia. Itse olin just alle 15v. Olisin halunnut tuntea isäni paremmin.

Joten jos tätä nyt lukee noin 40 vuotiaana äidiksi/isäksi tullut, niin toivon että kirjoitatte vaikka itsestänne tärekitä asiita muistiin lapsellenne. Kerrotte paljon lapsellenne omista vanhemmistanne. Omasta elämästänne lapsena jne. Itse haluaisin tietää isäni elämästä enemmän. Valitettavasti on vain yksi veli joka voi kertoa ja hän on aika hiljaista sorttia ja iäkäs nyt. Tehkää paljon lapsienne kanssa retkiä ja ottakaa kuvia joihin kirjoitatte missä ja mitä tapahtuu. Ikuistakaa elämäänne yhdessä. Siten lapsenne voi pitää teitä lähellään myös jos ette sattuisikaan niin pitkää elämää saamaan.

Ja kirjoittakaa joitain toiveita mitä haluaisitte lapsellenne. Esim lapsenne tulevat häät, lapsenlapsenne ristiäislahjat jne. Olisitte siten aina mukana lapsenne elämässä, sattui mitä tahansa! Aina olisi jokin pieni asia muistuttamassa itsestänne ja rakkaudesta lapseenne. Minulla jäi almanakka jossa isä kertoi mitä oli minäkin päivänä tehnyt. Mitä olin oppinut ja sanonut. Aivan ihanaa lukea niitä nyt kun olen jo monen lapsen äiti. Mutta silti kaipaan häntä ja ajattelen monesti että mitähän isä sanoisi jos näkisi minut nyt.

ovat juuri niitä mummoäitejä.

1. Et saa slaagia joka pikku nuhasta

2. Osaat asettaa rajat

3. Energiasi ei mene taloudellisten huolten pohtimiseen

4. Pystyt relaamaan lapsen kanssa

5. Lapsi oppii itsenäiseksi

6. Turhä hössötys ja vouhotus ohi

7. Olet yhteiskykyinen esim. opettajien kanssa

8. Olet nähnyt maailmaa ja uskallat pysähtyä kun saat lapsen

9. Aivoihisi on kasvanut ainetta, jota myös järjeksi kutsutaan

10. Siperia on jo ehtinyt opettaa

kirjoitti kauniisti :) tekstissäsi oli tärkeä sanoma josta voisimme ottaa oppia me nuoremmatkin vanhemmat, eihän sitä koskaan tieä mitä huomenna tapahtuu.



täälä on yksi teinivanhempien aikuinen lapsi. olen nyt 25 vuotias ja vanhempani neljänkymmenen.

tulivat siis isovanhemmiksi juuri 40 täyttäneinä. vaikka vanhempieni nuoruudessa oli huonotkin puolensa, niin aina olen ollut iloinen vanhempieni nuoruudesta ja nyt siit saa nauttia myön minun lapseni, harvalla yhtä hyvä kuntoiset isovanhemmat.

sain nyt 1,5v ikäisen esikoiseni 24 vuotiaana enkä oikein ymmärrä miksi vain vanhoista vanhemmista olisi mainitsemiisi asioihin.

1. Et saa slaagia joka pikku nuhasta: nuha parhaillaan, ei mitään paniikkia

2. Osaat asettaa rajat: kyllä, rajat on. meillä jo 1 vuotiaalla selvät säännöt.

3. Energiasi ei mene taloudellisten huolten pohtimiseen: okei rahahuolia on muttei se syö mun energiaa lapsen kanssa.

4. Pystyt relaamaan lapsen kanssa: kyllä

5. Lapsi oppii itsenäiseksi: kyllä, meillä lapsi nyt jo siivoaa omia sotkujaan

6. Turhä hössötys ja vouhotus ohi: okei myönnetään :D

7. Olet yhteiskykyinen esim. opettajien kanssa: varmasti tulen olemaan, he ajattelevat laspeni parasta ja koulussa täytyy olla säännöt joita noudatetaan

8. Olet nähnyt maailmaa ja uskallat pysähtyä kun saat lapsen: elämäni pyörii äitiyden ypärillä, en käy juhlimassa, olen äiti täysipäiväisesti.

9. Aivoihisi on kasvanut ainetta, jota myös järjeksi kutsutaan: luulisin :)

10. Siperia on jo ehtinyt opettaa: moniakin asioita, olen nähnyt plajon pahojakin asioita ja tiedän mikä elämässä on tärkeintä.

Jospa puhuisit sitten kun sulla on se lapsi on ees koulussa! Pikkusen nyt puhuvat eri asiasta. Ei sua kukaan loukannu tossa jutussa.

Tää alkuperänen kai tarkotti että vanhemmilla on oikeesti sitä elämänkokemusta, mitä meillä nuoremmilla ei kai ole tietystikkään. Kunnioitetaan sitä, eikä aleta lapsellisesti puolustamaan että kyllä me nuoretkin ;D

t:Minä olen muuten saanut esikoiseni himpun alle 18 vuotiaana. Nyt 30vuotiaana on ajatukset muuttunu paljonkin, ja ne koulujutut on oikeesti pikkusen hankalia joskus. Ja opettajat. Ei oo sama asia olla ite oppilaana ku olla oppilaan äiti.

Ei viittitä haukua iän puolesta ketään! Kun ketään ei voi tyhmäksi haukkua, tai jotenkin mummoksi, kun joku voi olla 60 vuotiaanakin tosi cool vielä!

Mummoäidit ovat juuri pahimpia stressaajia, eivät osaa millään ottaa rennosti sen kullannupun kanssa. Se valitettavasti näkyy usein siinä lapsessa myöhemmin itsekkyytenä ja omaan napaan tuijottamisena, kun on tottuunut aina saamaan kaiken huomion ja enemmänkin :(

Lisäksi olen menettänyt jo isäni ja äitikin on hyvin autettava. Itse tunnen olevani vielä teini-ikäinen, vaikka olen kolmekymppinen kahden lapsen äiti. Ainakin omat lapset tuli hankittua suht nuorena.

-sukupolvien kuilu liian suuri

-aiemmin urasuuntautuneen ja itsenäistä/itsekästä elämää eläneen ihmisen voi olla vaikea olla lapsen elämässä oikeasti läsnä ja vastata lapsen tarpeisiin

-vanhempien kuolema lapsen näkökulmasta liian aikaisin (teini-iässä tai nuoressa aikuisuudessa)

-se, että lapsi joutuu huolehtimaan yhtäaikaisesti omista pienistä lapsista ja ikääntyvistä vanhemmistaan, kun nuorten vanhempien lapset saavat apua omilta vanhemmiltaan.



Eikä näitä ole kirjoitettu loukkausmielessä, joten ei tarvitse ottaa hernettä nekkuun. Jokainen kohta perustuu tuntemieni ihmisten omiin kokemuksiin.

Meillä oli järjettömiä riitoja ennen kuin pääsin opiskelemaan ja muuttamaan kotoa pois. Kun muuton jälkeen soitin kotiin, isä oli puhelimessa ja sanoi "tule tyttö kulta takaisin kotiin. Nyt äiti höykkyyttää minua."

Minulla on tosiaan monta lasta itselläni, ja olen nuorena alottanut lasten tekemisen. Ainoaksi lapseksi jäin isälleni. Ja ei ole edes niitä sisaruksia joiden kanssa jakaa tämä ikävä. Kerron vain kaiken omille lapsilleni mitä muistan. Ja toivon että itse saan tosiaan nähdä omieni häät, lapsenlapset ja vaimot/miehet, ystävät ja elämää jonka omat lapsukaiseni rakentavat itselleen.

Rakastan paljon lapsiani, ja en voi kuvitellakaan että haluaisin heidän "kärsivän" että olen nuorena saanut ensimmäiset lapseni. Itse olen kokenut hieman ikärasistia opettajien kohdalta kun olen niin nuori. Nuorin äiti vanhimpien lasteni vanhempain-illoissa. Ja vaikka olen nuori, uskallan aukasta suutani siellä. Monet vanhemmat ei puhu mitään. Sitten minua katsotaan kieroon... Joten minä kyllä kunnioitan vanhempia äitejä ja isiä, ja tunnen vähän noloa tunnetta heidän seurassa. En tiedä miksi mutta niin vain on. Tuntuu että minä kakara tässä koitan noille konkareille jotain selittää... varmaan tyhmänä pitävät jne :D Joten ei se iästä ole kiinni. Jokainen äiti joka lasta haluaa, ja voi sen synnyttää, ja huolta pitää. Minusta saa vauvasta nauttia. Mutta tietenkin myös muistaa että joskus voi käydä niin ettei ole sitä lasta näkemässä aikuiseksi asti. Ja se voi tuottaa pahaa mieltä sille lapselle aikuisena. Siitä asiasta kannattaa siis puhua ajoissa, murkku-ikäselle jo! Tärkeää on että tietää että oma isänikin rakasti minua yli kaiken. Aikuisena tiedän miten paljon se kestikään äitiäni, vain minun vuoksi. Kuvat on muistona, ja ne lapsuuden reissut. Hassua miten tavalliset päivät niin unohtuu lapsena, mutta jotkut erikoiset tilanteet muistaa, ja muistaa jopa isän tuoksun. Vieläkin, kymmenien vuosien takaa muistan voileipien tuoksut ja isän partaveden.

Minulla on tosiaan monta lasta itselläni, ja olen nuorena alottanut lasten tekemisen. Ainoaksi lapseksi jäin isälleni. Ja ei ole edes niitä sisaruksia joiden kanssa jakaa tämä ikävä. Kerron vain kaiken omille lapsilleni mitä muistan. Ja toivon että itse saan tosiaan nähdä omieni häät, lapsenlapset ja vaimot/miehet, ystävät ja elämää jonka omat lapsukaiseni rakentavat itselleen.

Rakastan paljon lapsiani, ja en haluaisi heidän "kärsivän" että olen nuorena saanut ensimmäiset lapseni. (Jotkut kaverit ei ole uskoneet heti että olen äiti enkä sisko!) Joten voisi se mennä näinkin päin!

Itse olen kokenut hieman ikärasistia opettajien kohdalta kun olen niin nuori. Nuorin äiti ollut vanhimpien lasteni vanhempain-illoissa. Mutta vaikka olen nuori, uskallan aukasta suutani siellä. Monet vanhemmat ei puhu mitään. Sitten minua katsotaan kieroon... Joten minä kyllä kunnioitan vanhempia äitejä ja isiä, ja tunnen vähän noloa tunnetta heidän seurassa. En tiedä miksi mutta niin vain on. Tuntuu että minä kakara tässä koitan noille konkareille jotain selittää... varmaan tyhmänä pitävät jne :D Joten ei se iästä ole kiinni. Jokainen äiti joka lasta haluaa, ja voi sen synnyttää, ja huolta pitää, niin mitä kukaan sitä on arvostelemaan!!!!!. Minusta saa vauvasta nauttia. Mutta tietenkin myös muistaa että joskus voi käydä niin ettei ole sitä lasta näkemässä aikuiseksi asti. Ja se voi tuottaa pahaa mieltä sille lapselle aikuisena. Siitä asiasta kannattaa siis puhua ajoissa, koulu-ikäiselle tai viimeistään murkku-ikäselle! Mulle on tärkeää että tiedän että oma isänikin rakasti minua yli kaiken. Kuvat on muistona, ja ne lapsuuden reissut. Hassua miten tavalliset päivät niin unohtuu lapsena, mutta jotkut erikoiset tilanteet muistaa, ja muistaa jopa isän tuoksun. Vieläkin, kymmenien vuosien takaa muistan voileipien tuoksut ja isän partaveden. Voi miten se partavesi tuoksuikaan hyvältä isäni kaulalla. Ei se pullosta samalle tuoksu.

Ehkä se on myös ihmisestä kiini.



Mutta tuttavapiirissä on pariskunta jolla on lapsi joka on samanikäinen suunilleen kun meidän lapsi. Me oltiin 25 ja 26 kun lapsi syntyi, he olivat 42 ja 51 kun heidän lapsensa syntyi. Ja eron kyllä huomaa.



Jo ihan siinä miten nämä lapset, jotka ovat nyt teinejä, saavat pukeutua. Minä en ota mitään stressiä vaikka teinini nyt ilmoitti että hän on gootti. Olkoot, ja mentiin yhdessä ostamaan goottivaatteita, mikäs siinä. Tämä toinen lapsi ei missään nimessä saisi mitään goottivaateita, ei hänen vanhempansa ymmärtäisi.



Tämä toinen lapsi joutuu jakaamaan huoneensa veljensä kanssa, koska vanhempien mielestä tässä ei ole mitään ihmeellistä, heidänkin lapsuudessa oli näin. Joo, ehkä, mutta meidän lapsi ei joudu jakaamaan huonetta sisaruksen kanssa, koska nykypäivänä on jo tajuttu että on parempi että lapsilla on omat huoneet, viimeistään teini-iässä.



Meillä on ihan realistiset mahdollisuudet nähdä lapsemme lapset sitten joku päivä, tällä toisella lapsella ei ole hirveän realististä että isänsä näkisi hänen lapsensa, etenkin, jos päättää tehdä lapset yli 30v:nä.



Siinä nyt jotain esimerkkejä, miksi lapsi saattaa kärsiä vanhoista vanhemmista.

Isäni suhteen kärsin aina sukupolvien kuilusta, joka välillämme vallitsi. Isä ei jaksanut leikkiä kanssani ollessani pieni, eikä hän voinut ymmärtää asioita, jotka olivat minulle teini-iässä tärkeitä.

Äitini oli ihana äiti lapsuuteni. Varhaisessa teini-iässä suhteemme viileni. Vielä aikuisenakin koen, että minä en ollut hankala teini, mutta äitini oli vain hyvin vaikea ymmärtää aikakauteni nuoria, eikä hän osannut tukea minua millään tavoin. Koin, että en voinut luottaa vanhempiini, ajattelin etteivät he toivoneet parastani, koska missään asiassa ei saanut heidän hyväksyntää. Ja painotan että olin ihan tavallinen nuori, en minkäänlainen ns.ongelmatapaus. Välillämme oli yhden sukupolven kuilu. Minä olen syntynyt -70 luvulla, isäni -20 luvulla. Olemme täysin eri aikauden ihmisiä.



Muutin kotoa heti yläasteen käytyäni sisäoppilaitoksen asuntolaan. Enkä sen jälkeen ole kotiini asumaan palannut. Häpesin kotiani, pelkäsin esitellä poikaystäväni vanhemmilleni.



Kun minusta tuli 24vuotiaana äiti, olin hyvin vieras omani äitini kanssa. En ikinä ole keskustellut hänen kanssaan äitiydestä, enkä todellakaan voinut jakaa hänen kanssaan raskauteni aikaisia tuntemuksia.

Isäni oli tuolloin jo hyvin huonokuuloinen ja alkoi sairastella.



Tänäpäivänä, olen kolmen pienen lapsen äiti.

Äitini hoitaa alzheimeria sairastavaa isääni kotona. Heillä käy 4krt/ vrk kodinhoitaja sekä kotisairaanhoitaja apuna. Isä tarvitsee 24h/vrk valvontaa. En todellakaan voi odottaa vanhempieni suunnalta minkäänlaista apua lasten hoitoon. Vaikka isääni ei olisi tai hän olisi terve, en voisi luottaa lapsiani äitinikään hoidettavaksi, hänkin on jo sen verran "höppänä".

Koen jatkuvaa huonoa omaatuntoa, että en itse repeä sinne suunnalle avuksi ja paikkaan tilannetta palkkaamalle heille ammattiapua.



Summasummaarum

Vanhempani huolehtivat minusta hyvin ensimmäiset 10v, sen jälkeen heidän ikänsä kääntyi taakaksi. En milloinkaan, missään tapauksessa haluaisi omille lapsilleni samaa. Kuka tietää, koska kuolen, voinko olla omien lapsieni tukena heidän tullessaan teini-ikään, heidän koetellessaan omien siipien kantovoimaa. Mutta jos elän, lupaan tehdä sen paremmin kuin mihin omat ikä-vanhempani kykenivät.

mä olen sitten taas todella kärsinyt NUORISTA vanhemmistani. olivat 18-vuotiaita syntyessäni. kadehdin aina kavereitteni aikuisia vanhempia, joilla tietty esim. raha-asiat olivat paremmalla tolalla kuin meillä. auktoriteettikin vanhemmiltani puuttui täysin, ja voi sanoa, että päätin perheemme asioista jo ainakin 11-vuotiaasta lähtien. ja sitä auktoriteettiakin kaipasin suuresti!



itse olen saanut lapseni 38-vuotiaana, ja koen olevani kaikin puolin hyvä äiti. en hössötä turhia, mutta vietämme ihanan tasapaksua ja toisaalta siis -painoistakin elämää. materia ei ole tärkeintä, mutta senkään perässä ei tarvitse enää juosta. voimme matkustella, kesäisin oleilla kesämökillä yms. lapsemme on erittäin tasapainoinen, iloinen ja jopa sosiaalinen, vaikka onkin vanhojen vanempiensa ainokainen. tämä arvio siis päiväkodista, ei pelkästään meiltä.