Lue keskustelun säännöt.
Ulkosuomalaisen valitusvirsi
23.10.2009 |
Jonnekin on nyt purkauduttava...
Muutin miehen työn perässä kymmenisen vuotta sitten tänne kaukomaille. Olin silloin vasta parikymppinen, ylioppilaaksi valmistunut välivuotta lukion jälkeen kaupan työläisenä viettänyt nuori nainen. Mieheni on hieman vanhempi, hän valmistui korkeakoulusta ja löysi samalla työkomennuksen ulkomaille. Minä muutin miehen mukana ja siitä on siis jo vuosikymmen. Olemme asuneet muutamassa eri maassa, kaikki Euroopan ulkopuolella. Vuosien varrella olemme saaneet myös useamman lapsen. Miehellä on hyvä työ hyvine expat-etuuksineen eli asumme hyvällä alueella, on hienot autot, uima-allas pihassa, lasten kalliit koulumaksut maksaa työnantaja. Mies on näiden vuosien aikana luonut hyvän työuran. Kaikki on siis ulkoisesti hyvin, mutta oma oloni vain pahenee vuosi vuodelta. Ahdistus on suuri, olen kolmekymppinen ilman minkäänlaista työkokemusta/koulutusta. Paluu Suomeen ahdistaa ja pelottaa. Olen täysin riippuvainen miehestäni ja hänen työstään, elän hänen palkallaan. Lapsemme ovat "suomalaisittain" pieniä, mutta täällä koulut alkaa jo hyvin pienenä eli lapsetkin ovat päivät poissa kotoa. Olen täysin kyllästynyt tähän täysin turhauttavaan kotirouvan rooliin. Mies ei asiaa ymmärrä miten voin olla kiittämätön kun hän maksaa ja hankkii kaiken toimeentulon, Suomen sukulaisille ja tuttaville asiasta on myös turha mainita, sillä sitä pidettäisiin vain "rikkaan kotirouvan" valituksena ja eivät kuitenkaan ymmärtäisi miten voin olla onneton näissä olosuhteisssa. Täällä nykyisessä asuinmaassamme myös elämä on jotenkin tosi väliaikaista ja pinnallista. Paikalliseen väestöön ei oikein pysty tutustumaan (expatit omilla alueillaan, kulttuurierot jne.) ja muutenkin suurin osa viihtyy maassa expattina vain pari, kolme vuotta, joten ystävyyssuhteita on melko vaikea luoda. Kun ehtii joidenkin kanssa ystävystyä niin kohta muuttavatkin jo pois ja taas pitää alkaa kaikki alusta ja mekin olemme vaihtaneet asuinmaata useamman kerran eli tosi ystäviä ei ole ollenkaan helppo löytää saati säilyttää.
Ennen kaikkea minua rassaa siis tämä elämän tyhjyys, välillä tuntuu, että olen kuin vanki tässä kotirouvan roolissa. Ikävöin Suomea ja sukulaisia, haluaisin muuttaa Suomeen, ehkä opiskella siellä itselleni ammatin ja tuntea ensimmäistä kertaa elättäväni itse itseni. Olinhan niin nuori kun muutin pois Suomesta, etten paljon omaa työuraa ehtinyt tehdä, ensin olin vanhempien elätettävänä ja sen jälkeen täällä ulkomailla miehen elättinä. Kouluttamattomana en täältä saa työtä ja vapaaehtoistyötä on vaikea löytää. Tunnen myös jonkinlaista katkeruutta miestäni kohtaan, että hänen työnsä vuoksi lähdimme ulkomaille ja minun koulunkäyntini tyssäsi siihen. Sitten saimmekin jo ensimmäisen lapsen melko pian ulkomaille muuton jälkeen ja sen jälkeen olinkin jo tässä kotiäitikierteessä. Ehkä valitan turhaan ja tiedän, ettei moni ymmärrä minua. Onko kukaan muu ollut samassa tilanteessa?
Kommentit (22)
ei kai sun muuta kannata kuin alkaa opiskella. oletko hankkinut tietoa etaopiskeluista sun muista? luulisi tuon onnistuvan kun sun ei tarvitse huolehtia perheen elatuksesta ja lapsetkin on paivat koulussa. onnea matkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
olen myös ulkosuomalainen ja asun yhdeksättä vuotta suomen ulkopuolella, eu:ssa tosin.
Mä sanoisin, että ymmärrän että sua masentaa ja harmittaa. Toisaalta, ystävä hyvä, nämä kaikki kaveri- yksinäisyys- masennusjutut ovat sun omissa käsissä. Kukaan ei missään löydä ystäviä ja ihmisissuhteita ellei itse ryhdy aktiivikeksi. Oletko paljon yksin kotona? Mä aina sanon että elämä on ulkomailla asuessa niin erilaista ja samanlaista (kuin suomessa asuessa). Munkin pitää välillä oikin nipistää itseäni ja muistuttaa isteäni että hei, ei mulla oo kunnolla täällä perhettä, pitää olla kaksinverroin aktiivisempi kuin kotimaassa, ei saa jäädä kotiin istumaan ja tuleen makaamaan. Kaikki aktiivisuus kannattaa. Sit yksi mikä on mulle olllut jo alusta asti itsestään selvää on se että en ole missään tekemisissä näiden suomi- kerhojen toiminnassa eli ihan vaan paikallisten kanssa elän ja muiden ulkomaalaisten. Mun nykyinen miesystäväkin on ulkomaalainen täällä(olen eronnut) Toivon että ymmärrät että sun elämä on sun omissa käsissä ja lapsillesi ja miehellesikin on mukavampaa kun on iloinen ja tyytyväinen nainen kotona. Kaikkea hyvää sulle. :)
Oma tilanteeni tosin on hieman parempi (minulla oli takana koulutus ja uraa ja olen pystynyt hieman ulkomaillan tekemään töitäkin - meillä ei myöskään ole tarkoitusta olla kuin muutama vuosi).
Ehdottomasti suosittelisin sinulle, että rupeat opiskelemaan jotain ulkomailla. Jos olette sen pari, kolmekin vuotta samassa paikassa, niin siihen varmasti löytyy oikein hyvät mahdollisuudet!
Kiitos vastauksista. Opiskelua olen miettinyt, mutta viimeiset pari vuotta (jolloin kaikki lapset olleet jo koulussa) on oltu aina vähän epävarmassa tilanteessa, että muutetaanko pois ja milloin vai jäädäänkö tänne. Viime vuonna oli jo tarkoitus muuttaa takaisin Suomeen, mutta mies perui viime hetkellä. Nyt sitten ensi vuonna muutetaan varmasti pois, mutta ei vieläkään Suomeen vaan muualle ulkomaille. Ajankohta ei vaan vieläkään ole tarkka, ehkä tammikuussa, ehkä vasta lähempänä kesää eli luultavasti pystyn alkaa opiskelun vasta ensi syksynä. Masentavaa...
Täällä myös jotenkin helpommin jumiutuu kotiin. Tiedän toki, ettei neljän seinän sisältä niitä ystäviä saa, mutta viime vuonnakin jätettiin niin monelle tutulle jäähyväiset kun muuttivat pois, että tuntuu vuosi vuodelta olevan hankalampi keheenkään tutustua. No huomenna menen taas yhden lapsen luokan retkipäivään avustajaksi, pääseepähän taas kotoa ulos ja kaipa sitä muutenkin pitäisi vaan yrittää olla aktiivisempi.
- ap
Sulla on ihan oikea ääni kellossa, huomenna vaan tapaamiseen ja nauttimaan ihmisistä ja ulkoilusta. Anna elämän yllättää. :)
-5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
poikaystäväni perheellä oli sama juttu, voin vain sanoa, että ala opiskelemaan, etsi jotain osa-aikatyötä, varmaan löytyy vaikka Englannin opetusta paikallisille tms?
Ala rakentamaan 'omaa juttua', koti-rouva kait sä olet, mutta onneks maailmalla ei ole niin paha juttu kun Suomessa olisi. Mut pystyt varmasti tekee ihan mitä haluat.
Taalla toinen, tosin itse olen koyha kotirouva :-p
Me ollaan asuttu nyt Euroopassa yhdessa pikkukylassa, mutta muutetaan kohta niin etsin uudessa paikassa toita, koska siella osaan kielen. Taalla nykyisessa paikassa en osaa paikallista kielta niin vaikeuttaa tyollistymista ihan mielettomasti. Koulutkin on paikallisella kielella, niin sitakaan ei voinut aloittaa. Sen sijaan olen opiskellut Internet koodausta koko komennuksen ajan ja osaan jo vaikka mita.. En koe etta olisin viela tarpeeksi hyva niin jatkan toistaiseksi harjoittelua. Mutta sitten kun osaan omasta mielesta tarpeeksi niin perustan firman ellen sitten loyda ensin toita.. katotaan nyt.
t. kohtalotoveri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki sympatiat puolellesi, olen itsekin asunut ulkomailla ja tuntenut oloni yksinäiseksi. Mitä jos istuisitte miehenne kanssa alas ja kertoisit hänelle juurta jaksain tuntemuksistani ystävällisesti häntä syyllistämättä ja ehdottaisit joitain vaihtoehtoja ratkaisuksi? Ehkä hän voisi yrittää myös edesauttaa asiaa? Jos vaikka seuraava kerta uudessa maassa olisi sen pituinen komennus, että saisit suoritettua jonkin tutkinnon? Tsemppiä sinulle!
Tiedän tasan tunteesi ja tilanteesi!
Mutta mitäpä jos hakeutuisit lasten kouluun luokka-avustajaksi, alaluokilla meilläpäin ainakin opeilla on avustajat.
Raha ei varmasti ole kaksinen, mutta saisitpa rytmitettyä arkesi ja mielekkyyttä elämään.
Minun kaverini oli sinun tilanteessasi vuosia ja vuosia, ja nyt työllistyttyään avustajana ihmettelee, miten jaksoikaan olla vaan kotona..
Kokeile ihmeessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta tuossa tilanteessa ei auta muu kuin oma aktiivisuus. Menet opiskelemaan, jos Suomeen paluu tuleekin ajankohtaiseksi, jätät opinnot sitten kesken, tai neuvottelet miehen kanssa vielä jatkovuodesta. Kyllä miehen tulee kuunnella myös sinun mielipiteitäsi ja toiveitasi. Tai sitten opiskelet kirjekurssin kautta, sekin on mahdollista.
Ota selville vapaaehtoistyömahdollisuuksista! Se näyttää cv:ssäkin hyvältä. Paikallinen kirkko, koulu, orpokoti tms varmasti kaipaa aupuasi. Sitä kautta tutustut myös paikallisiin ihmisiin.
Tsemppiä :)
avoimessa yliopistossa. Voisi onnistua etäopintoina. Tentit lähetystössä valvottuna netin välityksellä. Voisit jatkaa, vaikka asuinmaa vaihtuisikin. Myös englanninkielisiä koulutuksia täällä Suomen yliopistoissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei!
En ole itse ollut samassa tilanteessa, mutta äitini on ollut. Asuivat monessa maassa isäni työuran perässä toistakymmentä vuotta.
Aika oli joskus pitkää hänelläkin mutta vastapainoksi tuli hienoja kokemuksia vieraista kulttuureista ym.
Isäni jäädessä eläkkeelle muuttivat yhdessä takaisin Suomeen -onnellinen loppu tarinalle siis.
Ehkä avoimessa yliopistossa olisi jotain kursseja? Tai paikallisessa yliopistossa -missä ny olettekin...
Tai yritä kirjoittaa kirja kokemuksistasi.
a) Kävisin yrittäjäkurssin. Sellaisen voi suorittaa kokonaan netissä, ja tämä on edellytys erilaisten starttirahojen yms. hakemiseen. Kehittäisin yritysidean ja Suomeen palattuani ryhtyisin yrittäjäksi. Menisin ehkä ulkomailla ilmaiseksi harjoittelijaksi johonkin alan yritykseen ja oppisin niin paljon kuin pystyisin.
b) Kirjoittaisin. Lehtijuttuja matkalehtiin, kolumneja, mitä vaan saisin myytyä. Kirjoittaisin romaanin.
c) Hyödyntäisin kielitaitoa, jota sinulla on varmaan kertynyt. Yrittäisin saada käännöstöitä, niitä voi tehdä kotoa käsin.
Asun ihan Suomessa, mutta ym. keinoilla olen itse edistänyt omaa työllistymistäni 7 v kotiputken jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole mitenkään säälittävässä asemassa. Maailmassa on paljon surkeammassakin asemassa olevia ihmisiä kuin hyvin toimeentuleva ihminen, joka on saanut kaiken ympärillään ilmaiseksi vuosi tolkulla. Ja kun sitten olet kyllästynyt tilanteeseesi, kehtaat vielä valittaa asiasta.
Jos olisit kokenut kovia elämäsi aikana, et todellakaan kirjoittaisi valitsemaasi sävyyn. Olen tavannut sinut ja kaltaisesi niin monen monta kertaa elämäni varrella. Olen juuri se nopeasti paikkaa vaihtava expatti, joka on totaalisen kyllästynyt niihin ulkosuomalaisiin kermaperseisiin, joihin jokaisella komennuksella törmää. Nykyään en enää haluakaan tavata teitä. Olette täynnä omaa itseänne, vaikka ette ole mitään, ette osaa mitään ettekä ainakaan koskaan auta ketään. Olette oikeasti surkeita lähimmäisiä muille suomalaisille maailmalla. Mene itseesi ja mieti, miten itse muuttaisit itseäsi.
Et ole mitenkään säälittävässä asemassa. Maailmassa on paljon surkeammassakin asemassa olevia ihmisiä kuin hyvin toimeentuleva ihminen, joka on saanut kaiken ympärillään ilmaiseksi vuosi tolkulla. Ja kun sitten olet kyllästynyt tilanteeseesi, kehtaat vielä valittaa asiasta.
Jos olisit kokenut kovia elämäsi aikana, et todellakaan kirjoittaisi valitsemaasi sävyyn. Olen tavannut sinut ja kaltaisesi niin monen monta kertaa elämäni varrella. Olen juuri se nopeasti paikkaa vaihtava expatti, joka on totaalisen kyllästynyt niihin ulkosuomalaisiin kermaperseisiin, joihin jokaisella komennuksella törmää. Nykyään en enää haluakaan tavata teitä. Olette täynnä omaa itseänne, vaikka ette ole mitään, ette osaa mitään ettekä ainakaan koskaan auta ketään. Olette oikeasti surkeita lähimmäisiä muille suomalaisille maailmalla. Mene itseesi ja mieti, miten itse muuttaisit itseäsi.
Mitäs jos olisit ihan hiljaa kun ei asiallista sanottavaa tunnu löytyvän?
asun myos ulkomailla ja olen kotiaiti. Valilla on tylsaa ja ikavaa ja masentaa, mutta en usko etta se elama Suomessa sen auvoisempaa olisi.
Eri mielta olen tuon yhden kommentin kanssa, kylla noihin Suomi-seurojen ja -koulujen toimintaan kannattaa lahtea mukaan, eihan se sita tarkoita etta koko sosiaalinen elama siihen perustuu. On se vain niin mukava jutella suomeksi valilla, suomalaisia juttuja ja hyotyyhan siita lapsetkin.
Eika se sita tarkoita etta kaikkien kanssa on siella hengailtava, itse on olen huomannut etta joidenkin kanssa ei vain tule toimeen, ja sitten olenkin ajatellut etta ei meidan tarvi olla kavereita sen takia etta satumme molemmat olemaan Suomesta kotoisin. Mutta kylla sielunsisaruksiakin on loytynyt.
eihan sen opiskelun aina tarvitse olla monivuotista ja tutkintoon johtavaa. Vaikka jonkun Euroopan maan kielta; niita opintoja voi jatkaa omaan tahtiin melkein missa tahansa. Tai jotain kaden taitoja.
Vapaaehtoistyo on myos hyva ehdotus ja siita voi saada paljon lisaa omanarvontuntoa kun tuntee auttavansa muita.
...jotka ollaan samassa tilanteessa.Pitaa vaan yrittaa kehitella niita omia juttuja ja toteuttaa niita vaikka muut(mm.sukulaiset Suomessa) pitaisivatkin niita "typerina kotirouvien" juttuina. Me "maailmalla elaneet" ollaan kuitenkin saatu kokea niin paljon ja myos lapset ovat varmasti ajatusmaailmaltaan todella rikkaita. Itse olen kokenut samoja Suomi-ikavan tunteita mutta nyt kun meilla Suomeen takaisin muutto(lahes 10 vuoden poissaolon jalkeen) lahestyy se pelottaa todella paljon...pystynko enaa koskaan sopeutumaan suomalaiseen elamaan. Me ikavoidaan Suomeen, Suomessa asuvat ikavoivat kaukomaille....
olet vielä nuori. Aikaa omalle uralle on vielä.
Sovi miehesi kanssa, että hänen uraansa ja ulkomailla oloon panostetaan vielä 4 vuotta. Sitten muutatte Suomeen ja on sun vuorosi tehdä uraa ja olla ihmisten ilmoilla.
Tuttavani asuivat vuosikymmenet Utsjoella miehen rajavartiotyön takia. Mies jäi aika nuorena eläkkeelle ja nainen sitten hommasi itselleen Etelä-Suomessa vielä työpaikan ja oman "uran" seurakunnan suntiona.
Muuten, kertoisitteko ulkomaalaiset, millainen sikainfluenssatilanne on maassanne. Onko kuolleita ja annetaanko rokotuksia yms. MIkä maa.
en nyt ehdi vastata pitkästi, mutta tuli mieleen, että estääkö joku sinua aloittamasta opiskelua nykyisessä asuinmaassanne?