Muita kolmevitosia jotka ei "tajua ikäänsä"?

mä varmaan vielä joskus eläkkeelläkin olen henkisesti jotain 27v :-). En vaan tajua, että olen keski-ikäinen. Joskus havahdun ja kauhistun, kun jossain kyselyissä tai gallupeissa mut niputetaan yhteen joidenkin *oikeasti* keski-ikäisten kanssa :// (ikä 36-49 tms). Sit tajuan, että hei hemmetti, joko mä kuulun tohon ryhmään, noihan on jotain tanttoja!!

keski-ikäiseksi en sentään, eikös se ala joskus 45 vuoden paikkeilla... Tuntuu vaan niin omituiselta, 35-vuotiashan on ihan AIKUINEN! vaikka on perhe ja työ ja kaikki niin tuntuu että sitä on vielä ihan kakara, hyvä kun pystyy itsestään huolehtimaan :)

On se kumma kun luokkakaverit vanhenevat mutta itse sitä pysyy aina yhtä nuorena.



(Työ)kaverini ovat hieman minua vanhmepia ja tavallaan toisaalta lasken itseni heidän kanssa saman ikäisiksi. Heidän kanssa juuri olimme shoppailemassa ja mietimme että voivatko ikäisemme ladyt vielä ostaa mustat pillifarkut ja pitkävartisen saapikkaat kun mieli teki (ostettiin).



Kauheaa on se kun ei aina tajua että varmaan näyttää esim. harjoittelijoiden silmissä ihan vanhalta kävyltä, vaikka luulee olevansa noiden parikymppisten kanssa samaa ikäluokkaa.

Huomaan myös joskus havahtuvani ja hätkähtäväni, kun joku kolmesta lapsestani tulee vaikka ottamaan kädestä kiinni. "Siis täh!? Onko MULLA oikeasti jotain lapsia?? Mähän olen ihan kakara. : O"

Kuten me joskus 90-luvun loppupuolella niille mammoille jotka olivat niin kasareita.. :(

kehitys on pysähtynyt.

... ennemminkin että nuoret naureskelevat liian muodikkaalle (=nuorekkaalle) pukeutumistyylilleni. Saahan täältäkin usein lukea että yli 30-vuotiaat eivät esim. saa enää käyttää farkkuja.

Kohta nuoremmat naureskelee meidän pukeutumistyylille. Kuten me joskus 90-luvun loppupuolella niille mammoille jotka olivat niin kasareita.. :(

pukeutumisen olen onnistunut päivittämään mutta tuo ikäjuttu on niin totta!

Tajusin juuri että en ollenkaan ole sisäistänyt olevani jo keski-ikäinen vaan kuvittelen itseni about 27 vuotiaaksi. Aloin lisääntyä vähän alle kolmekymppisenä ja vuodet lasten kanssa kotona ovat vierähtäneet käsittämätöntä vauhtia! Nyt kun olen taas työelämässä niin huomaan että pidän omanikäisiäni vanhempana kuin itse olen (!!) ja pukeutumistyylini on jämähtänyt johonkin vuoteen 2001. Kohtalotovereita? Onhan?

kun eräs pikkuinen sanoi minua mummoksi ja äiti ei edes korjannut lapselle asiaa.

Tajusin myös siitä olevani vanha, kun eräs tuttuni kysyi, että ai sulla on vielä kuukautiset? Eikös ne vaihdevuodet ala vasta viisikymppisenä eikä kolmevitosena?

Tai kun eräs luului, että lapseni on jo kotoa pois muuttaneet. No onhan toinen jo noista koulussa.

Tunnen itseni rupsahtaneeksi mummoksi, jota ilmeisesti kaikki luulee yli viisikymmppiseksi vaikkei ole edes ryppyjä vielä tai harmaita hiuksia.

Ai kun nauratti, kun kuulin lukiotyttöjen juttelevan jostain uudesta ei-niin-onnistuneesta tuttavuudesta:



"... ja se on jotain 26 v."

"HYI YÄK! Niin vanha!!!"



Itse olen tosi vanha, ollut aina, vaikka siinä mielessä keskenkasvuinen, että en ole koskaan tullut kunnolla aikuiseksi: itsevarmaksi, osaavaksi, asiansa hyvin hoitavaksi. Tai sitten nuoruudessani sen aikaiset keski-ikäiset hämäsivät hyvin...

enkä polttanut tupakkaa. Meikkiä käytän kohtuudella, ja lapset nyt ovat valvottaneet.

2

Sitähän se vilkas bailuelämä teettää, että näytetään jo kolmekymppisenä vähintäänkin 50-vuotiaalta.

Ja kun iho pilataan sentin pakkelikerroksella, tupakoinnilla ja valvomisella.

Itse olen tosi vanha, ollut aina, vaikka siinä mielessä keskenkasvuinen, että en ole koskaan tullut kunnolla aikuiseksi: itsevarmaksi, osaavaksi, asiansa hyvin hoitavaksi. Tai sitten nuoruudessani sen aikaiset keski-ikäiset hämäsivät hyvin...

Itselläni oli nuorehko sijainen ollessani perhevapailla. Tuo sijainen sitten joskus minulle itki (konkreettisesti) kuinka ei selviä töistäni kun ei ole niin ammattitaitoinen ja kokenut kuin minä. Meinasi mennä pulla väärään kurkkuun itselläni kun ajattelin että siis MINÄ olen hänen silmissään se kokenut työntekijä.

Olen aina tottunut olemaan se porukan nuorin ja kokemattomin. Kotiäitivuosien jälkeen olen järkytyksekseni huomannut että meillä on töissä melkein kymmenen vuotta itseäni nuorempia ihmisiä, jotka kuitenkin ovat ihan koulutettuja hekin.

Olen saanut 3 lasta iässä 30-35 ja kyllä ne vuodet ovatkin menneet nopeasti! Nyt olen 38... Joskus suren sitä, että tavallaan parhaat vuoteni synnytin ja hoidin lapsia kotona... Koska kyllähän just näinä vuosina olisi jonkinlainen ura pitänyt "luoda". Nyt tunnen yhtäkkiä olevani vähän vanha, vaikka sitä en tietenkään itse tiedosta... Mutta oikein hätkähdän kun huomaan että töissä on kymmenen vuotta nuorempia ihmisiä, eivätkä hekään mitään lapsia enää:)).



Tavallaan olen viime vuosina myös herännyt huomaamaan että elämä menee hirvittävän nopeaa vauhtia ja siitä pitäisi nauttia NYT kun vielä voi ja on nuori. Koska nuoriahan me vielä olemme! Mutta sen rajallisuuden jotenkin alkaa nähdä, sitä en nähnyt vielä yli 5 vuotta sitten. Mietin usein omaa vanhenemistanikin ja millaiseksi "vanhukseksi" itse haluan tulla.



Omat vanhempani ovat tosi vanhanaikaisia, eivät yhtään nuorekkaita ja se pelottaa, että tulen samanlaiseksi.

noin 25-vuotias, vaikka olen 35 ja minulla on lapsia.



Olen nuorekas ja pukeudun nuorekkaasti, joskus ihmettele kun teeveessä mainitaan jonkun olevan 35..onpa tuo tätimäinen tai äijä ;)



Mutta välillä todellisuus iskee. Tosin eipä tässä olla vielä vanhoja.

...ja tunnen itseni n. 23-24-vuotiaaksi. Ja mun äiti puhuu musta aina tuttavilleen ihan kuin mä oisin just lopettanut lukion ja muuttanut pois. :D



Henkinen ikä on tärkein... :)

mihin nää vuodet on menny? Just kirjotin ylioppilaaks! Ja kun olin 18, äitini sai lapsen, ikivanhana 40-vuotiaana!! Itse tein ensimmäisen vuosi sitten, ja toivottavasti lisää tulee. Näin ikivanhana.

kun sai minut 31-vuotiaana. Mutta hän onkin aina ollut henkisesti vanha... Siis käyttänyt "vanhana" ja ollut vanhanaikainen. Ihmisissä on kyllä iso ero!



Olin itsekin luokkakokouksessa pari vuotta sitten ja siellä sen eron huomasi selvästi: jotkut miehet esim. olivat ukkoutuneet tosi pahasti, eivät kaikki! Sama koski naisia tietysti. Ylipaino vaikuttaa paljon.



Yleensä sanoisin että ihmisestä alkaa n. 40-vuotiaana näkyä harrastaako hän ylipäätään yhtään liikuntaa. Tunnen muutaman 60-vuotiaan jotka ovat tosi nuorekkaan oloisia vain siksi että ovat timmissä kunnossa!!



Miehillä kaljuuntuminen vanhentaa myös tosi paljon. Naisilla sellainen tietynlainen lyhyt kampaus ja tanttamaiset vaatteet.

ihan ikäisiltään suurin osa näyttää. Eikä siinä mitään pahaa kai ole? Kiinnostuksen kohteet, vaatetus tms. ei kai kuitenkaan ole iästä kiinni?

Tunnen olevani henkisesti jotain 40-50, koska minulla on paljon elämänkokemusta. En kuitenkaan ole kalkkis, vaan aikuinen nainen.



Näytän ikäiseltäni, aikuiselta ja kauniilta naiselta. En pukeudu nuorekkaasti, inhoan farkkuja ja huppareita. Rakastan mekkoja, neuletakkeja ja korkokenkiä. Hiuksissa hyvä leikkaus. Haluan näyttää juuri tältä, ikäiseltäni ja raikkaalta. En tupakoi, en ryyppää, urheilen kuusi kertaa viikossa.



En ymmärrä, miksi 35-vuotias ajattelee, että olisi jotenkin hienoa näyttää 25-vuotiaalta??? Mitä intoa on näyttää parikymppiseltä? Minusta se oli kamala ikä, pelkkää kriisiä ja epävarmuutta. Ikä on tuonut kokemusta ja tyyneyttä.



Ja minulla ei muuten ole yhtään ryppyä, enkä ole mikään rouvamainen. Vaan aikuinen nainen.



Ihanaa. Vapiskaa hupparimammat!

Näytän ikäiseltäni, aikuiselta ja kauniilta naiselta. En pukeudu nuorekkaasti, inhoan farkkuja ja huppareita. Rakastan mekkoja, neuletakkeja ja korkokenkiä.

Parikymppisethän pukeutuvat nyt mekkoihin, neuletakkeihin ja korkokenkiin. Kuten nuorekkaasti pukeutuvat kolmekymppisetkin. Ei varmasti kovin moni nuorekkaasti pukeutuva 35 v pukeudu huppariin ja farkkuihin. Ei oikein sovi monen firman imagoon.