Onko tällainen mielestänne normaalia käytöstä? Eli perheen vahemmat riitelevät

lapsille, mutta tärkeintä on se, mitä sen jälkeen tapahtuu. Eli jos aikuiset pystyvät lapsille selittämään, että nyt meni x:ltä hermot ja x teki väärin ja pyytää lapsilta anteeksi, niin se varmaan auttaa lapsia huomattavasti enemmän kuin jos asiasta ei mitään puhuta. Lapset kyllä kestävät vanhempiensa riitelyn (ei siis väkivaltaa ihmisiä kohtaan), jos heille selitetään mistä on kyse ja jos he näkevät, että vanhemmat osaavat myös tehdä sovinnon. Toisaalta, ehkä voisi ajatella, että lasten nähden yrittäisi hillitä itseään, vaikka se toinen miten ärsyttäisi. "Viisaampi väistyy", sanotaan...

mun vaimo ainakin suuttuu välistä turhan kovaa ja katuu jälkikäteen,meilläkin makkarin ovi saanut kyytiä (kielekepesä halkesi, sain itse korjattua).



Tuota sattuu hyyyvin monessa perheessä, eikä siitä puhuta seinien ulkopuolella. eli on aika yleistä, mutta ei kylläkään "normaali" toimintaa. Itsensä pitäisi pystyä hillitsemään. rajaa on vaikea vetää.

Mun mielestä ei oo välttämättä paha jos lapset näkee

riitelyä,kunhan ne näkee myös se sovinnon teon.

Tilanne on jo mennyt niin pitkälle, että materiaa rikotaan riidan aikana. Tuosta on hyvin lyhyt matka fyysiseen käsiksikäymiseen.



Todella traumaattista lapsille.

Ei tosiaan, ihmeellistä, että tuollaista riitelytyyliä puolustellaan. Ylipäätään miksi riitely on jotenkin erityisen jees? Asioista voidaan olla erimieltä ja käydä kipakkakin keskustelu, mutta miksi pitää huutaa, raivota ja sättiä toista ala-arvoisesti?



Itse olen toisessa pitkässä parisuhteessa ja ikinä en ole miestä esimerkiksi nimitellyt riitojen aikona. Eikä ole muakaan nimitelty. Myöskään mitään vyön alle lyöntejä ei ole tullut, ellei niiksi lasketa näitä: "sä et koskaan..."

No, ei todellakaan ole normaalia.



Aiheuttaa lapsille pelkotiloja. (Tiedän kokemuksesta. Koko ajan odottaa milloin menee yli ja käydään käsiksi. Jo pelkkä tiukka/uhkaava kovasanainen riitely voi aiheuttaa lapsessa ahdistusta.)



Ikää on jo 35v. ja silti ko. tilanteet omasta lapsuudesta aiheuttavat vieläkin pelko- ja ahdistustiloja. En siedä yhtään uhkaavaa riitelyä, tavaroiden paiskomista tai fyysistä väkivaltaa. Enkä halua, että lapseni joutuu sellaista kotona näkemään.