Lue keskustelun säännöt.
KAUANKO sinulla meni keskenmenosta toipumiseen?
Kommentit (38)
rv 8 tuli ja fyysisesti se ei ollut iso juttu, tavallisia kuukautisia vastaava, mitä nyt vuodossa oli kudosta mukana.
Henkisesti muutama päivä meni allapäin, kun oli juuri tottunut ajatukseen lapsesta. Mutta noin alussa se oli minulle aika abstrakti juttu kuitenkin ja realistina tiesin, että noita sattuu useimmille.
Se mietitytti, että kun esikoista oli tehty pari vuotta ja toinen (se km) tärppäsi heti, että oli tavallaan liian helppoa ja että kestääkö se seuraava sitten pitkäänkin. Mutta 3 kk päästä sai kuopus alkunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten muutama päivä taisi olla "shokkivaihetta" ja sen jälkeen oli jokunen viikko tarve vatvoa asiaa. Jälkikäteen näen koko keskenmenon pelkästään erittäin suurena myönteisenä asiana, johtuisiko siitä, että tämän lapsen isäkään ei ollut enää keskenmenon jälkeen kauaa kuvioissa -onneksi!
Keskenmeno oli aika alussa, olisiko rv 10 paikkeilla?
Keskenmeno raskausviikolla 7. Kyseessä oli ensimmäinen ja toivottu raskaus, joten keskenmenon lisäksi tuli pelko, että voiko ikinä saada lapsia. Tuntui, että pääsin asiasta edes jotenkuten yli vasta kun näin seuraavan tulokkaan NP-ultrassa n. 5 kuukauen kuluttua.
Mutta henkisesti kesti pitempään. Tulin onnellisesti raskaaksi heti toisesta kierrosta km:n jälkeen, mutta siitä alkoikin sitten jännittäminen ja pelkääminen, joka jatkui pitkään. Nyt on päästy jo viikolle 27, joten ehkä tämä tästä jo...
tapahtui viikolla 7, mutta olin kipuillut ja vuotanut eritasoista tuhrua heti kiinnittymisestä alkaen (3 pvää oviksesta eli liian aikaisin). En tajunnut heti lääkärille mennä, kun luulin normaaliksi, kun oli niin vähäistä vuotoa, mutta vaistot huusi punaisella...
Pelkäsin siis ensin lapsen puolesta, sitten henkeni edestä. Jälkivuotokin kesti likemmäs 4 vkoa.
Itse keskenmenon aikaan kävin lääkärissä, joka heitti mahdollisuuden kohdunulkoisesta, hcg:tä sitten seurattiin neljä pitkää viikkoa, että laskeeko vai ei.
Melkein voi sanoa, etten ole toipunut vieläkään (aikaa tuosta 7 vuotta) koska muutuin itse ihmisenä. En ehkä ollut oikeasti lähellä kuolemaa mutta tuon yhteydessä puin suhteeni aiheeseen.
sen jälkeen normaaleja raskauksia ja lapsia ja ero tuossa alussa verrattuna tuohon keskenmenneeseen kuin yöllä ja päivällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei nyt ole suunnattu kellekään henkilökohtaisesti joten yrittäkää olla loukkaantumatta =). Mun vaan on jotenkin vaikea tajuta miten ihan raskauden alkuvaiheessa tapahtunut keskenmeno voi olla joillekin niin vaikea ja shokeeraava asia. Eikö ihmiset tule ajatelleeksi että niin voi varsin hyvin tapahtua ja se on tosi tavallistakin? Sitten ymmärrän paremmin jos sama tapahtuu kerta toisensa jälkeen mutta joku yksittäinen km, sehän on kuitenkin tosi tavallista ja luulisi ihmisten osaavan siihen varautua?
Sullako ei siis saatu varmuutta siitä, oliko kohdun ulkoinen? Itselläni nimittäin oli juuri viikko sitten, n. 3 päivää oviksen jälkeen mahakipua ja vuotoa, jotka kestivät pari päivää. (Mulla ei yleensä ole välivuotoja.)
Takana mulla on km (tuulimuna) kesällä rv 9 ja jos nyt sitten on ehkä kohdunulkoinen raskaus, niin taidan alkaa ottaa asian aika raskaasti. Tuo kesäinen km vielä meni sen piikkiin, että näitä sattuu, mutta nyt alkaa vähän huolestuttaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vaan on jotenkin vaikea tajuta miten ihan raskauden alkuvaiheessa tapahtunut keskenmeno voi olla joillekin niin vaikea ja shokeeraava asia.
Ensiksikin, toiset vaan ovat herkempiä reagoimaan tunteellisesti kaikkeen negatiiviseen. Ja herkempiä kehittämään mielikuvia siitä alkiosta, miten se on "vauva", ja "taistelee" ja sitten "kuolee".
Toiseksi on paljon malleja siitä, miten asioihin pitä suhtautua. Ei ole cool olla kylmä ja rationaalinen, ainakaan tietyissä piireissä. Ja päinvastoinkin.
Kolmanneksi on tilanteita, joissa raskaus on pitkään toivottu, sitä on yritetty rankoillakin hoidoilla ja pantu paljon rahaa ja muuta energiaa likoon. Silloin keskenmeno voi tuntua musertavalta.
Melko nopeasti toivuin fyysisesti ja yhden kierron päästä alkoi uusi raskaus, josta nyt terve lapsi.
Meillä oli takana lapsettomuutta kaksi vuotta, sitten tämä km. Kaikki toiveet ja unelmat meni tuon mukana. Uuden raskauden aikanakin oli vielä vaikea päästää irti tuosta edellisestä. Jos en olisi tullut raskaaksi ja saanut lasta, luultavasti en olisi toipunut koskaan.
Sille kysyjälle: oletko kokenut keskenmenoa? Luuletko, ettei ihminen esim. 8-16 viikossa ala jo haaveilemaan tulevaisuutta tuon pienen kanssa? Hormonit voivat vielä edistää tätä asiaa? Entä jos tuota 10 viikkoa lähemmäs ei koskaan äitiyttä pääse?
Keskenmeno on elämän kokoinen suru.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli yksi km viikolla 8 ja tuulimuna meni kesken viikolla 12. Tuulimunassahan ei vauvaa edes ole ollut, joten ei ollut mitään surtavaakaan. Mutta en mä murehtinut tuota toistakaan keskenmenoa. Ja fyysisestihän siinä ei mitään toipumisaikoja tarvita ollenkaan. Nuo nyt kuuluu elämään.
henkisesti viikonlopun yli. Piti odottaa että pääsee lääkäriin, ei sen enempää. Raskauduin sittne heti uudestaan ja nyt on 2kk pieni käärö nukkumassa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun sitten ekasta kierrosta tärppäsi uudestaan, nyt 9+6 ja jännittää meneekö tämä loppuun asti!
järjellä noin voi ajatella, ne ovat tunteet mitkä km:ssa iskevät. vaikutapa niihin sitten.
Eikö ihmiset tule ajatelleeksi että niin voi varsin hyvin tapahtua ja se on tosi tavallistakin?
Normikansalaiselle kuolema on nykymaailmassa melko kaukainen käsite. On se aika isku kun ihmisen alku kuolee sun ihosi alla.
Toisekseen omakohtaisesti:en menettänyt alkiota/sikiötä, vaan sen tulevaisuuden ja näkymät sen lapsen kanssa.Kyllä parissa viikossa ehtii miettiä kaikkea ja kuvitella tulevaisuutta.
Kolmannekseen perinteinen muutosvastarinta. Olet jo ehtinyt asennoitua johonkin (9 kk:n raskaus), ja sitten se tempaistaa sulta pois. Kaikkeen pitää sopeutua, ei kaikki ole nopeasti mukautuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei saatu varmuutta. kohtu oli tyhjä raskausmateriaalista kun ultrattiin keskenmenossa. Silti vuosi useamman viikon ja kirkastakin holahti vielä kuivan viikon jälkeen yllättäin. Ja hcg laski hitaasti.
Mulla ei ole ollut vastaavaa vuotoa koskaan (kuin tuolloin 3 pvää oviksesta), tuli yllättäin, verenomaisena ja koski sen verran että otin panadolia. ja se jatkui tuhrutteluna.
tuo kipu/jomotus ja ei-limaisuus sen jälkeen erotti sen muista vuodoista. Mulla erään raskauden jälkeen tuli eka kerran ovuloidessa myös verta, mutta oli ennemminkin limatulpan oloinen ja limaisa ja ennen kaikkea kivuton.
Kurja tilanne, epätietoisuus on kalvava olotila.
14#, saanko kysyä? Sullako ei siis saatu varmuutta siitä, oliko kohdun ulkoinen? Itselläni nimittäin oli juuri viikko sitten, n. 3 päivää oviksen jälkeen mahakipua ja vuotoa, jotka kestivät pari päivää. (Mulla ei yleensä ole välivuotoja.) Takana mulla on km (tuulimuna) kesällä rv 9 ja jos nyt sitten on ehkä kohdunulkoinen raskaus, niin taidan alkaa ottaa asian aika raskaasti. Tuo kesäinen km vielä meni sen piikkiin, että näitä sattuu, mutta nyt alkaa vähän huolestuttaa :(
toivuin vasta kun poikani (nyt 10kk) syntyi.
Mutta henkisellä puolella meni kyllä useampi kuukausi, että asia oli kunnolla käsitelty. Km tuli rv:lla 12, jouduin sairaalaan kaavintaan. Pelotti, että kaavinnasta jää kiinnikkeitä kohtuun, enkä saa enää lapsia. Raskaus oli ensimmäinen, itse olin 27-vuotias. Luulin typeryyksissäni, että keskenmenoja saavat vain vanhat odottajat. En olisi voinut kuvitella, että minä sen saan, kun raskaus oli vielä alkanutkin heti ensimmäisestä yrityskierrosta.
Kolmanneksi on tilanteita, joissa raskaus on pitkään toivottu, sitä on yritetty rankoillakin hoidoilla ja pantu paljon rahaa ja muuta energiaa likoon. Silloin keskenmeno voi tuntua musertavalta.
Toi on musta aivan eri asia kuin se että suht nopeasti ja kotikonsteilla tulee raskaaksi, ja järkytyskin on tuossa tilanteessa minusta paljon ymmärrettävämpää. Kuten sillonkin kun tilanne toistuu monesti, kuten jo totesin. Itse tietoisesti vältin haaveilemasta siellä hyvin varhaisilla viikoilla, vasta ekan ultran jälkeen olen uskaltanut ajatella että jospa se lapsi tosiaan joskus tulee. Ja edelleen jokainen päivä ja viikko on minulle hieno askel eteenpäin, ei itsestäänselvyys. Niin ja yksi varhainen km itsellä takana.
nr15
Olin lopettanut pillerit, ja heti samantien tulin raskaaksi. Vitutusta kesti muutaman päivän, pari viikoa olin vähän mieli maassa, mutta kuukauden päästä olin jo päässyt periaattessa yli asiasta. Yritettiin heti uudestaan, kun seuraavat menkat oli alkanut (lekuri sanoi, että piti odottaa).
Tärppäsikin vasta puolen vuoden päästä uudestaan, mutta en vaipunut epätoivoon. Kyseessä oli eka lapsi ja tiesin, ettei se aina onnistu nopeasti. Eka tärppi tuli vähän liiankin helposti.
Kyseessä oli muutenkin ns. tuulimunaraskaus ja ajattelin, että hyvä vaan, että tuli itsestään pois.
Mun sisko sai keskenmenon viikolla 6 ja oli aivan masentunut asiasta muutaman kuukauden. Monta viikkoa hoki vain, ettei hän nyt jaksa kiinnostua mistään leffasta/pikkujoulusuunnitelmista/mistään muustakaan, kun hän sai sen keskenmenon. Hänellä oli ollut yritystä lähes vuoden verran ennen tätä. Olisko siinä syy, miksi hän oli niin masentunut? Mun ei tarvinnut edes yrittää ekalla kerralla, kun tärppäsi.
keskenmenosta toipumiseen meni yli kaksi vuotta, toipuminen alkoi vasta kun ymmärsin jättää jäähyväiset sille pienelle ihmisalulle. Kyseessä oli keskeytynyt kekenmeno joka huomattiin oletetulla rv 18 mutta sikiö oli todellisuudessa kuollut jo rv13 tai 14.
Toinen keskenmeno oli rv 5, eli meni heti kesken jos ei sitten ollut vaan pelkkä hipaisu, haamu raskaustestissä. Tästä toipuminen oli nopeampaa ja helpompaa. Ja tällä toisella kertaa toipumiseen vaikutti myös se että oli kumppani joka osasi tukea. Ja neljän kuukauden päästä tulin uudelleen raskaaksi ja se ihmisalku on nyt lattialla ryömivä pikkuihminen.