Onko 60- tai 70-luvulla nuoruutensa eläneitä paikalla?

että häiriköitä oli vähemmän kuin nyt. Ei edes joka luokkaan tainnut osua omaa häirikköä. Se on ainakin omaa kokemusta, että päiväkodeissa oli vielä 80-luvulla rauhallisempaa kuin tänä päivänä. Lapset osasivat leikkiä ihan eri tavalla kuin nykyisin.

melkein jokaisella nuorella 70-luvulla, ei vaihteita. Farkkujen lahkeita kavennettiin jossain vaiheessa ihan tiukoiksi.

Muistutan vielä, ettei ollut myöskään pelastusliivejä (kypärät ja turvavyöt jo mainittiinkin). Niinpä mekin kakarana soudeltiin ja ajeltiin moottoriveneellä ympäri mökkipaikkakunnan järviä, oli vielä aikas isot järvet kyseessä, joten aallokko oli välillä mahtava.



Kasettimankkaa kanneltiin ympäriinsä ja sillä kuunneltiin joko radiosta tai kavereilta nauhoitettua musiikkia. Eipä ollut mp3-soittimia. Toisaalta, kaikki kuunteli samaa musiikkia. Joskus öisin sai radiosta kuulumaan Radio Luxemburgin, sieltä tuli viimeisimmät hitit. Nykyään voi kuunnella netistä mitä tahansa nettiradiota tai spotifytä.



Nuorten sävellahja tuli radiosta lauantaisin klo 16., sitä varten oli viritelty mankat valmiiksi äänitystä varten.



Meidän luokalla oli jotain lähes 40 oppilasta, ja keskikoulun luokat 3-5 oli kyllä ihan tosi levottomia (siis peruskoulun luokat 7-9). Mutta hyviä ihmisiä meistäkin valtaosasta tuli...



Tamperelaisena kävin Linnasalin diskossa, se oli limudisko, joka oli paksun tupakansavun peitossa.

niin silloin Sinulla kenties käytettiin Bambino- vaippoja. Sellaisia pitkulaisia kertakäyttöisiä. Koska vauvat kastelivat niin vauvan alle sai sänkyyn laittaa sellaisen Vaku-pahvin, joka imi pissaa eikä kyllä haissut. Pahvi sitten kuivatettiin esim. meillä uunin lähellä ja käytettiin uudelleen kuivuttuaan.



Pikkuveljiäni syntyi kaksi 1959 ja 1961. Olin jo iso tyttö siilloin ja hoidin paljon veljiäni.



Äiti valmisti maitojauheesta vauvalle maitoa, oli Baby Energaa joka sekoitettiin veteen. Muistan kun kävin äidin apuna ostamassa sitä, joskus ostettiin Baby Energa mallasta, joskus senioria.



Elisabet-lastenvaunut oli kova juttu. Muistan kuinka odotin kuin kuuta taivaalta että vaunut saataisiin kotiin ja että heinäkuun ihanina päivinä pääsisin ylpeänä isona siskona ulos niitä työntelemään. Naapurissani asui kaverini joka sitten työnteli kaverinani isosiskonsa vauvaa uusilla kiiltävilla vaunuilla. Heillä oli ehkä vähän hienommat vaunut, sillä niissä oli isommat pyörät.



Ihania muistoja nämä lasiset tuttipullot ja esim. talutusvaljaat, joita ei näe enää kellään. Minusta ne oli kätevät lapsen opetellessa kävelemään. Taapero saattoi kävellä ja uskoa että hihnasta tuetaan kävelyä, vaikka itse asiassa käveli ihan itse. Kun laittoi ilman valjaita, ei suostunut kuin konttaamaan, oli epävarma pysyykö pystyssä. Niistä sai irroitettua hihnan ja yläosasta sai kiinnitettyä rattaisiin ettei vauva putoa. Nythän on samantapaisia mutta ilman kävelytarkoitusta.



Vaippahommat oli ihania 1960-luvulla. 1965 olin lastenseimessä vuodena ajan harjoittelijana. Ainakin kaikki vuodenajan vaatetus ja pitkä seuranta lasten kehityksessä oli mahdollinen. Vauvat tulivat hoitoon 6 kk:n ikäisestä, joskus joku 5kk alkaen poikkeuksellisesti.



Seimessä ei saanut laittaa sideharsovaippoja sivusta hengittäviin "muovihousuihin" ilman alushousuja. Ts. sideharso ja alushousut, sitten muovihousut jotka olivat pitkulaiset, päissä taskut vaipan pysymiseen ja sivuilla oli leveähköt kuminauhat, jotka kiinnitettiin vastapuoleen nappeihin. Falskasihan tämä systeemi ja kodeissa äidit aina laittoivat alushousut vasta muovin päälle. Mutta meillä oli määräys heti aamusta vaihtaa toisin päin. Auta armias jos johtatar olisi huomannut ...vauvan iho meni kuulema huonoksi kun muovi jota oli taskuna vaipan pysymiseen ihoa vasten hautoo tarttuessaan kiinni. No onhan se totta, iho ei sa muovin alta ilmaa.



Vaippahomma sikäli hankalaa myös, kun vauvoja laitettiin potalle, istua nököttivät pohjallisen leikkikehän nurkissa vöillä kiinni etteivät valu, niin aina oli aukaistava nauhallisten kenkien nauhat että sai potkuhousut ja märät alushousut pois. Nykytossuja ei käytetty, piti olla nahkaa ensiaskel tms. kenkä. Aikaa meni paljon kun kaikki purettiin potalle laitettaessa pois ja taas kaikki uudelleen päälle. Pottakertoja usein päivässä ja voi sitä riemua kun joku oli kuiva, sai laskea alas vaipat ja housut eikä kenkiä riisuttu.



Johtajatar tuli aina keskiviikkoisin "nostamaan vauvat" ylös, ts. päiväunien jälkeen hän oli vauvalassa iltapäivän. Ihana ihmisenä, vanhempi naimaton ja lapseton, mutta ankara jos sikseen menee. Olimme jo alkaneet vähän fuskailla muovihousujen kanssa ja katsottiin tosi tarkasti ettei keskiviikkoisin johtajan aikana olisi kellään väärin housut ja muovit...mitähän kiinni jäämisestä olisi tullutkaan. Minullekin hän usein osteli "bebee-leivoksia" ja muuta herkkua kahvipöytään, olin kyllä tunnollinen ja olihan kokemusta pikkuveljieni hoidosta joten olin ihan työssä vaikka nuori olinkin.



Tosi ihania ruokia sai syötellä vauvoille. Aina oli lounaalla kiisseliä eturuuan jälkeen. Iltapäivällä oli myös kiisseliä välipalalla, mutta ei koskaan samaa uudelleen, ja lisäksi joukkoon laitettiin ruusunmarjasosetta, omenaraastetta jne. Pieniä päällystettyjä leipiä, kuten maksamakkaralla jne. Nykyisin inhoittaa päiväkodissa jossa olen sisarusryhmässä tuo välipala. Isommat saa ihan OK, mutta kas, pienimmille on samaa mitä aamupalalla jotain puuroa, kenties leivänpala siihen. Monesti on tullut ohje keittiöltä että aamupuurosta osa laitetaan jääkaappiin pienten välipalaksi.



Muistan ne hyvät ajat 1965-66 kun ruoka oli aina monipuolista, ei samaa, kiisselitkin kahdesti erilaisia päivittäin.



Lasten hyvinvointi oli kunnia asia meille työntekijöille. Korvat eivät varmasti olleet paljaina isommillakaan, nostettiin vaikka kaulukset hatun alle tuulisena pakkaspäivänä, että lapsi tarkenisi, nauhat valvottiin että olivat aina kiinni eikä hatunliepeet lepattaneet nykytyyliin, jota näkee. Näissä nykyajan kypärämyssyissä talvella näkee, kun lapsi kääntää päätään niin toinen korva jää paljaaksi, aukko on venynyt. Usein se vielä on valunut otsaan lähes silmille jolloin niskaan pääsee tuuli. No, kaikilla vuosikymmenillä omat hyvät ja huonot puolensa.



Ihanaa kun on kokenut senkin ajan, on mitä verrata, on mistä ottaa hyviä asioita käyttöönsä ja osaa antaa arvoa nykyisille hyville asioille.

esim. odotella ekaa puhelua omalta (tulevalta) poikaystävältä ja sopia ekoista treffeistä lankapuhelimessa, kun talon ainoa puhelin sijaitsi olkkarissa ja isä ja äiti siinä vieressä sitten kuuntelivat, mitä tyttö sopii ja millon ja minne... Ja muutenkin se puhelimeen vastaaminen, kun soitosta ei tiennyt, kuka soittaa.



Täytyy myöntää, että ennen tietokoneita liikuttiin paljon enemmän.

Olen itse nro 34.



Joo, nykyään ei yhtään tiedä, kuka omille nuorille soittaa ja mitä ne sopii, kun jokaisella on oma kännykkä;-)

Oon syntyny -63 ja liftasin nuorena. Tapasin joskus käydä Helsingissä, muistan Stockmannin, se oli erilainen silloin. Eka kerralla pysähdyin ihmettelemään Stockamannia kun astuin sisälle:

valtavasti pelkkiä kosmetiikkaosastoja ja katto tosi korkealla!

Kävin Stockan Naturassa(luontaistuotepuoti) ja se oli todella erikoista maalaistytölle.

Lauantaisin tuli Nuorten Sävellahja ja mulla oli mankka, äänitin kappaleita. Mun piti pitää äänityksen ajan sormea record-painikkeella!!

silloin oli Bay City Rollers ym.

Meikattiin värikkäästi, posket oli punaiset ja hiukset permanentattu.

Meillä ei ollut puhelinta. Tein treffit paikan päällä, perua ei voinut..

Nostalgista.

että ei meillä 80-luvun nuorillakaan ollut juurikaan tietokoneita internetistä puhumattakaan. Yläasteella (1983-1985) ollessani meillä oli kyllä oppiaine ATK, mutta siitä ei tajunnut oikein mitään, kun kotona ei ollut konetta. Eikä niitä ollut juuri kavereidenkaan kotona maalla. Yliopistossa opiskellessani 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa ei tietokoneilla ollut vielä juuri mitään merkitystä opiskelijalle. Jotkut edistyneimmät kirjoittivat gradunsa tietokoneella, mutta aika monet kirjoituskoneilla (sentään sähkö-sellaisilla). Oi sentään kuinka kaikki onkaan muuttunut...

kavin Ranskassa, Italiassa ja Lontoossa monta kertaa. muutin USAaan.

tätä huippuketjua, jos vaikka tulisi lisää vastauksia. :)

Ennen nuorissa oli voimaa, joka liikautti maailmaa taas piirun verran eteenpäin.
Nykynuoriso edustaa määkivää, holhottavaa lammaslaumaa, joka on täysin voimatonna kateissa käskyvaltaa.
Nuoret neidot haikailevat isänpuutteessaan vanhojen papparaisten perään.Nuorukaiset, paras puoli väestöstä517, kuihtuu vanhojen ukkojen työnarkomaniaan.
Kummaa.
Hyi, inhottavia vanhoja ukkoja.Tuntuu uimahallissakin ällöltä, kun joku kaljupää ui edellä.

elämä värikkäämpää. Mutta tuntui, että on kaikkea uutta ilmassa. Asioista piti ottaa selvää, eikä kaikki tullut kauheana informaatiotulvana. Eikä tarvinnut olla kaikki valmiina ja koettuna mahdollisimman aikaisin.



Lisäksi kavereita nähtiin aina ulkomaailmassa, sovittiin ajat ja mentiin jonnekin. Kaikkea oli vähemmän, paitsi mielestäni fiilistä eli sitä itseään. Tosin en ole nuori enää...joten ;)

ja muutenkin...olihan se aikas erilaista kuin nykyään;)

levyjä säästettiin kuukausi tolkulla, oliin toistemme luona kuuntelemassa kun joku sai uuden levyn, kaikki kirjat kierrätettiin, pojat oli kauniita, ja niiden kanssa oli hauskaa, styylattiin 14 lähtien, pussailtiin kaikki välitunnit, ja jos halus sai olla kenen tahansa luona yötä. Oltiin aika viattomia, kaikkea kokeiltiin mutta mihinkään ei jäänyt koukkuun. Kesä töitä oli niinpaljon kuin vain viitsi tehdä, oli valinnanvaraa, ja oli sellanen olo että meille oli kaikki ovet avoinna ja taivas rajana, oikeesti. Olen syntyny 57, eli parhaat ajat mulla oli 70 luvun alussa.

että kaikkea ei ollut saatavilla. Juurikin uusi levy tai vaikka sarjakuvakirja oli jotain todella hienoa, asioihin keskityttiin mielestäni enemmän kuin nykyään. Laatu määräsi, ei määrä.

Olen keskustellut tästä monen ihmisen kanssa, ovat samaa mieltä. Ei ollut samanlaista urakeskeisyyttä, oli sitä paljon kaivattua yhteisöllisyyttä sekä vanhemmilla oli paljon enemmän aikaa lapsilleen.

että sitä venas et jos se joku soittaa. Joo ja oli kaikkia mahdottoman kummia kirjekavereita Suosikkilehdestä, ja Wigwamin konserteissa oli mahtavaa käydä ja Talolla ikärajattomissa Discoissa.

mutta kaikkea on vaan niin paljon, niin helposti saatavilla, ettei sitä arvosta enää.

että silloin jos sattu saamaan vaikka Beatlesien Abbey Roadin joululahjaks oli se ihan mieletön juttu, ja kaikesta pidettiin tosi hyvää huolta, levyistä, kirjoista ja vaatteista. Joku Jorma Elovaarakin oli suuri ihmeellisyys, tai jos tapas Dave Lindholmin oli se ehdottomasti yksityiskohtaisesti raportoitava muille asiaan vihkiytyneille. Toisaalta Lontoo oli taivas ja USA täysin mahdoton ajatus että sinne pääsis joskus, bändit katsottiin ensin valokuvien perusteella kuka vois olla hyvä ja sitten itkemään musiikki fasulle että tilatkaa tää levy. Alice Cooperia en saanut koskaan, ne totes että tällästen heppujen musiikkia ne ei tilaa. Ja musiikki lehdet myytiin lasivitriinissä Akateemisessa.

mitä kukakin haluaisi tietää?



Äitiyspakkauksissa m. emalipesuvati pyykille, korvikkeet jauheina, sekoitettiin veteen..Kodinhoitajan sai yleensä kun oli tarve. Itsekin jouduin lepäämään toisen lapsen jälkeen jolloin kodinhoitaja tuli 6 viikoksi auttamaan. Äidin ollessa sairaalasa sai myös lapsiperheet.



Kaikilla ei ollut ihan 1970-luvun alussa väri-televisiota. Pieni talo preerialla oli jo silloin lemppari, lauantaisn tuli televisiosta lauantain suositut, mukavia ohjelmia paljon verrattuna nykyisiin, joita en juurikaan katso.



Kaupoista sai kuitteja säästämällä ja laskemalla ne hyvitystä, ei ollut Plussakortteja tai muita, apteekkilappujakin laskettiin ja laitettiin verotukseen, samoin silmälaseista sai vähennykset. Verohelpotusta sai lapsiluvun mukaan, tätäkään ei enää.



Kysykää niin vastaan, tässä ihan jouten olen.