Mistä asioista olit ylpeä vanhemmissasi kun olit teini?

asuimme omakotitalossa ihan hyvällä paikalla.

Nykyisin ihmettelen kovasti että miksi ihmeessä?!

vain siksi, että hän oli rehellinen, hauska ja kiva ja tiesin voivani kertoa ihan mitä tahansa hänelle - hän suuttui kyllä jos olin tehnyt jotain typerää mutta auttoi sitten aina ja tiesin että hän rakasti mua.

kaunis ja fiksu tyyppi ja isäpuolella aikas paksu lompsa eikä se sitä paljon peitelly. :D

vaikka ei erityisen kaunis ollutkaan.



Isästä olen oppinut olemaan ylpeä vasta aikuisena kun olen tutustunut useampiin isiin. Hän oli 60-luvulla isä, jollaisia ei vieläkään tunnu olevan. Hoiti meitä yhtä paljon kuin äiti, otti meidät lapset aina mukaan kaikkeen, työhön ja vapaa-aikaan ja ajatteli aina meitä ennen itseään, tosin tekee niin vieläkin, vaikka me "lapset" ollaan 35-49v.

...hän oli rehellinen, hauska ja kiva ja tiesin voivani kertoa ihan mitä tahansa hänelle - hän suuttui kyllä jos olin tehnyt jotain typerää mutta auttoi sitten aina ja tiesin että hän rakasti mua.

Samoja ajatuksia mullakin. Olin ylpeä, kun isäni jutteli aina kavereillenikin ja he pitivät hänestä myös. Isäni on tosi fiksu ja silleen sisäisesti sivistynyt. (sanon sisäisesti, koska kouluja hän ei ole käynyt ja ammattikaan ei ollut kaikkein arvostetumpien joukossa) Rakastan häntä!!!

kenenkään muun luokkakaverin molemmat vanhemmat eivät olleet akateemisia. Se näkyi siinä, että vanhemmat olivat hiukan iäkkäämpiä kuin nämä luokkakavereiden nuoret vanhemmat, mutta toisaalta nuorekkaampia/tyylikkäämpiä kuin tämä perusduunari-tuulipuku -sakki. Meillä oli kaunis koti ja tasapainoinen perhe-elämä.



Huonoa: vanhemmat oli tiukkiksia, mälsiä, huumorintajuttomia jne.:)

se oli minusta turvallista ja ihanaa. Olin salaa ylpeä, että isäni oli korkeakoulutettu ja hyvässä ammatissa, äiti aina huoliteltu ja hänkin vähän fiksummassa hommassa. Meillä oli sopivasti rahaa ja sain sen minkä tarvitsin, eikä siinä tarvinnut miettiä hintaa. Mihinkään turhuuksiin ei silti sorruttu ja tavaraa oli kohtuullisesti. Olin ylpeä, että minulla oli rajat, vaikka välillä ärsytti kotiintuloajat yms. Tajusin kuitenkin jo 15-vuotiaana, että ei ole normaalia, että lapselle jätetään 150 mk rahaa viikonlopuksi kun vanhemmat lähtevät humputtelemaan ja jättävät teinin moneksi yöksi yksin.

Isäni oli mielestäni hyvän näköinen mies. Äidin kanssa taas oli oikein lämpimät välit.



Vanhempani olivat ja ovat edelleen oikein hyviä vanhempia. Nuorena en kuitenkaan tajunnut että monilla asiat ovat huonomminkin. Luulin siis että lähes kaikilla muillakin on rakastavat, mukavat vanhemmat. En siis tajunnut ylpeillä mielestäni itsestäänselvillä asioilla. ;)

ymmärsin että minulla oli erittäin hyvät kotiolot, turvallista, kaunista ja mukavaa, isä oli meidän kanssa paljon, kaikki viikonloput oltiin perheen kanssa yhdessä, vanhemmat eli niin esimerkillisesti etten ikinä itse ole päässyt lähellekään heitä. Äiti oli kotona, ja piirsi siellä,yökaudet, vasta myöhemmin olen käyny katsomassa sen piirtämiä rakennuksia, ja ymmärtänyt kuinka tarkkaan kaikki yksityiskohdatkin on suunniteltu. Meillä ei koskaan puhuttu mitään mistään akateemisista, aina vaan sanottiin että pitää olla esimerkkinä pienemmille, ja käyttäytyä oikein. Mun tekemisiin ei puututtu murrosiässä, vaan oletettiin että olen tarpeeksi järkevä kaikissa asioissa. Samoin olen nyt kohdellut lapsiani, ja toistaiseksi ei ole mitään ikävää sattunut.Vanhemmiten olen tajunnut että mut vanhemmat on todella ihania ihmisiä, silloin en todellakaan antanut heille oikeestaan mitään arvoa, ajattelin että kaikilla on samanlaista.

äidistäni joka pukeutui nuorekkaasti ja tyylikkäästi ja oli todella kaunis verrattuna ystävien/tuttavien äiteihin.

mutta ei itselläni

mutta itselläni ei ole.

oli aina aidosti kiinnostunut ystävistäni, siitä, kenen kanssa aikaani vietin. Hän muisti nimeltä kaikki luokkakaverini, samoin sisarusteni luokkakaverit, ja kohteli heitä aina ystävällisesti. Meille olivat kaverit aina tervetulleita.

avarakatseisuudesta, sosiaalisista taidoista ja lahjakkuuksista.

Tietyssä vaiheessa he noista huolimatta olivat minusta noloja.