Voiko unentarve muuttua (aikuisella siis)?
Minä oon pienestä asti tarvinnut paljon unta ja se on jatkunut aina tuonne 30v ikään. Univelkaa kertyi kun lapset oli pieniä ja valvottivat todella paljon, mutta nyt kun lapset nukkuu yöt ja kaikki muutenkin hyvin ja saisi nukkua pitkäänkin niin nyt herään aina neljän viiden aikoihin aamulla ilman mitään kelloa, vaikka menisin nukkumaan vasta joskus puolilta öin ja jos taas menen ysin tai kympin aikoihin niin herään sitten jo pahimmillaan kolmelta. Jossain vaiheessa päivällä iskee väsymys, yleensä joskus yhdeltä, mutta se menee ohi viimeistään puolessa tunnissa ja iltaan asti olen taas ihan virkeä. Voiko siis oikeasti unen tarve muuttua näin paljon?
Kommentit (3)
on myös muuttunut, muttei noin paljoa. Nykyisin 8 tuntia riittää ja herään pirteänä. Sun kohdallas epäilen kyllä, et on valvominen ja stressi jäänyt jotenkin päälle. Et osaa enää nukkua, vaikka kroppa tarttis unta. Itse sain apua shiatsu hieronnasta, se rentouttaa ihmeesti ylikierroksilla käyvää elimistöä. Kannattaa etsiä kuitenkin hyvä shiatsu tms. hieroja, näissäkin on eroa kuten ihmisissä yleensä.
Vaikka sanotkin, että kaikki on hyvin, voisiko olla että sinulla on jotain piilevää masennusta? Itsellä masennus oireili pitkään juuri tuollaisena aamuyön heräilynä, päässä pyöri ajatuksia eikä unta enää saanut. Joskus voi masennus iskeä jälkeenpäin - keho reagoi vuosien venymiseen ja väsymiseen vasta kun tilanteet on itsessään jo ohitse.
Anna itsellesi aikaa, opettele tietoisesti rentoutumaan jo hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa - eli jätä TV:n katselu ja muut aktiiviset puuhat pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, anna mielen rauhoittua jotta tuo rauhoittuminen saavuttaa myös kehon ajallaan. Jos heräät aamuyöstä, keskity hengitykseen - syvään sisään, ulos, sisään, ulos...jossain vaiheessa alkaa taas nukuttaa...
mun äidillä (60+) on sama juttu =). no en halunnu olla ilkeä. kyllä unen tarve joillain muuttuu, tunnen vastaavia tapauksia.