Lue keskustelun säännöt.
Solmussa itseni kanssa!
13.10.2009 |
Oon ollut nyt sinkkuna kesän alusta asti ja alkuun toivoin tapaavani uuden kumppanin mahdllisimman pian, vaikka kuitenkin tunsin vahvoja tunteita ex-miestä kohtaan. Exällä oli jo uusi suhde, mutta oli silti vielä henkisesti kiinni mussa ja seksiäkin harrastettiin useamman kerran. En ollut itsestäni ylpeä, mutta en kuitenkaan tuntenut toimivani väärinkään. Yritettiin palata yhteenkin, mutta liian paljon oli ehtinyt jo vahinkoa tapahtua ja ei se vanha liekki enää palanut niin vahvana kuin ennen. Toinen ero sattui, mutta tapasin jo samana iltana miehen joka vei jalat alta, ihastuin oikein kunnolla! No siitä ei kuitenkaan tullut mitään joten päätin, että nyt saa tunteilut riittää ja minä elän villiä sinkkuelämää.
Odotin jokaista vapaata viikonloppua kuin kuuta nousevaa ja tavoitteena oli saada aina joku siihen kainaloon yöksi. Onnistuinkin tavoitteessani ja aina joku löytyi. Tätä jatkui muutaman kuukauden, kunnes tapasin erään miehen johon ihastuin, vaikka en sitä edes halunnut. Tämäkään ei vastannut tunteisiin. Nyt olo on todella yksinäinen ja haikea, toisaalta haluan jatkaa sitä vastuutonta sähellystä ilman sydänsuruja, mutta toisaalta haluan löytää sen oikean jonka kainaloon voisi joka ilta nukahtaa. Ahdistaa niin paljon, että henkinen paha olo on muuttunut fyysiseksi enkä saa enää edes nukuttua. Ikävöin koko ajan jotain, mutta en saa otetta, että mitä.
Suututtaa, surettaa ja masentaa!
Kommentit (6)
En osaa neuvoa kun en koskaan vastaavassa tilanteessa ole ollut. Toivotan sinulle kuitenkin valoisampaa syksyä ja varmaan se uusi rakkauskin vielä rinnalle löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin joskus 18v.
Nyt vuosia "oikean" eron jälkeen olen yrittänyt ihan yksikseni käydä läpi asioita miksi pitkä liitto kariutui. Heti eron jälkeen olin niin rikki että ajattelin ettei sille pohjalle voi minkäänlaista suhdetta rakentaa ja pari vuotta eron jälkeen kokeilin yhden illan juttuja pari kertaa mutta niihin pätee sääntö vaikka nainen aina saa niin harvoin kuitenkaan saa.
Nykyisin elämä yksin lasten kanssa on niin mukavaa että en edes osaa kuvitella miestä tähän elämään.
jotain, mitä sun pitäisi löytää omasta itsestäsi. Mieti sitä, MIKSI sinä tarvitset sen kumppanin siihen heti nyt? Miksi pitää olla aina "edes joku" ? Mun mielestäni sun pitäisi ensin pystyä rakentamaan omalle elämällesi ihan itsesi kanssa kestävä pohja, ennen kuin edes harkitset toisen ihmisen siihen mukaan ottamista.
Lohdun sanana voin sanoa, että aika moni toimii kuten sinä, mutta seuraukset ei yleensä ole mitkään parhaat mahdolliset.
Jotenkin ajatus elämästä vain lasten kanssa tuntuu yksinäiseltä. Haluaisin joskus, ehkäpä jo nyt, jonkun jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Olisi kai ihanaa tuntea itsensä rakastetuksi ja halutuksi, eikä vaan tyhjäksi kuoreksi joka kelpaa ainoastaan yhden illan iloksi. Silti en osaa sanoa, kestänkö enää yhtään uutta säröä jo valmiiksi rikkinäiseen sydämeen. En odota, että yksikään mies ne säröt paikkaisi, mutta olisi se silti mukava tavata joku jota voisi oikeasti rakastaa ja jolta voisi saada myös vastarakkautta. Miksi elämän pitääkin olla niin vaikeaa?
Omalla tavalla olet varmasti oikeassa, mutta en silti koe, että etsisin miestä paikkaamaan elämässä tyhjiötä. Arjesta osaan nauttia lasten kanssa, mutta iltaisin ei ole ketään kenelle jakaa omia tuntemuksiaan. En ehkä osaa tuntemuksia selittää, uskon vaan ettei ihmistä ole luotu olemaan yksin.
t.Ap (6 oli myös ap)
...ja miten siitä selvinneet?
t.Ap joka ei pysty edes katsomaan itseään peilistä