Voiko vauva-arki olla ihanaa?

Riippuu siitä, kuin ka vauva nukkuu ja sairasteleeko. Tutullani yhtä helvettiä kun vauva huutaa yhtenään, itsellä taas yhtä onnea kun helppo ja mukava vauva, nukkunut yöt hyvin ja ei ole sairastellut.

Jos on hyvin nukkuva ja syövä eikä itke paljon, niin sitten varmaan ihan hyvä vauva-aika. Mutta tulee se silti melkoisena yllätyksenä että kuinka sitovaa se onkaan. Kyllä hyvinkin nukkuvan kanssa pitää aluksi herätä yöllä syöttämään ym.



Jos sattuu koliikki tai muuten vaan itkuinen, eikä mieskään paljon jaksa osallistua vauvan hoitoon, niin silloin tulee olemaan rankkaa.

Jos vain yrität olla olematta täydellinen vaimo ja äiti. Voit huoletta jättää enimmät siivoukset pois ja delegoida kotihommia isälle. Sinä jaksat paremmin ja miehesi jaksaa paremmin, kun vaimo on levännyt ja tyytyväinen.



Nautit vain vauvasta, se hetki on niin lyhyt ja on ohi ennen kuin huomaatkaan...

vasta kolmannen ja neljännen lapsen vauva-ajasta. Ekan kanssa stressasin kaikkea (oli helppo ja tyytyväinen vauva) ja toka oli meillä hyvin vaativa pakkaus. Kolmas ja neljäs olivat helppoja vauvoja ja vauva-arki soljuvaa ja leppoisaa.

Söi ja kasvoi hyvin, nukkui vauvaksi tosi hyvin. Arki oli ihanaa ja helppoa. Toinen vauva oli koliikkivauva ja uniongelmainen koko ensimmäisen vuoden. Kuitenkin oma vauva on niin rakas, että sitä vain yritti auttaa pientä kestämään. Olin olemassa sitä suloista nyyttiä varten, josta olin kovin kiitollinen. Ihanaa oli siis sekin aika. "Ihanuus" on suureksi osaksi asennekysymys. Vaikeudetkin ovat äitiyttä.

Minulla asiaan saattoi tosin vaikuttaa sekin, ettei ollut toista aikuista "vauvaa" hoidettavana eli olen yh ihan omasta tahdostani. Vauva oli tosin helppo pienestä pitäen ja nautin vauva-ajasta täysin rinnoin!



(Ja sitten "lapsella pitää olla isä" -valittajille tiedoksi jo nyt, että päätimme lapsen isän kanssa tehdä yhdessä lapsen, vaikka emme pari olekaan. Lapsi on kummallekin vanhemmalleen erittäin rakas ja näkee molempia lähes päivittäin.)

Isä isyyslomalle ja hoitovapaalle, huolehtimaan siivoamisesta ja äidin ruokailusta. Kun alusta asti mukana lasta hoitamassa työtaakka puolittuu. Jos haluaa katsoa telkkaa lasta nukuttaessa kannattaa ottaa tv-kaista palvelu. Vaikka lapsi onkin keskipiste niin lapsen perhe on äidin ja isän välinen suhde. Äidin hyvä yksinäänkin tuulettua välillä.

Vauva täyttää parin viikon päästä 1 vuoden, joten näin voidaan sanoa. Lapsi on nukkunut kuin unelma, ollut terve ja hyväntuulinen. Paremmin olisi voinut syödä, mutta tämähän stressaa lähinnä neuvolan käyräntuijottelija-hoitajia.

Minulla se oli upeaa aikaa vaikka mies päättiki lähteä kun vauva oli vähän yli kuukauden ikäinen. Olin varautunut että vauvan kans on ihan kamalaa joten sen ihanuus yllättikin ja isosti. Ei kannata stressata siivouksilla tai ruuanlaitolla tai millään muullakaan turhalla. Eikä kannata ottaa liikaa vieraita kun vetoaa vain aina tylysti siihen että nyt ei jaksa, jos siltä tuntuu. Minä halusin olla lapselleni "täydellinen" äiti eli tein minkä oikeaksi katsoin ja menin ihan tunteella tilanteesta toiseen. Toki välillä väsytti ja vitutti mutta onneksi apu oli silloin puhelimen soiton päässä. sanoin myös kaikille sukulaisille että minun lapsenhoitoa ei saa arvostella eikä kotia haukkua paskaiseksi tms. Hyvin uskoivat vaikka välillä olen saanut kuulla arvostelua siitä että minun lapsi on saanut olla liikaa sylissä mutta sellaisia asioita en jaksanut ottaa reklamaationa.



Siis päätin laittaa lapsen etusijalle aina. Jos sitä itketti ja halusi olla sylissä niin istuin sohvalla ja annoin sen olla sylissä. Jos se halusi tissiä niin annoin sitä. Jos se halusi nukkua kainalossa niin annoin sen nukkua kainalossa. Omasta jaksamisesta pidin huolta aina kun vauva nukkui itsekseen. Silloin eka söin tukevasti mitä kaapista löytyi ja sen jälkeen painuin nukkumaan. Sitten kun vauva heräsi niin sitten toimittiin vauvan ehdoilla. Kotia siivosin jos voimia oli ja vauva antoi minun niitä hereillä ollessaan tehdä. Jotain saatettiin tehdä yhdessäkin. Aluksi luulin että minun vauvani oli helppo ja kiltti mutta nyt kun se on vähän isompi niin ymmärrän ettei se ollutkaan sitä. Ei se paljoa itkenyt kun ei sillä ollut syytä mutta pidinkin sitä aina sylissä kun se halusi ja sitä se halusi PALJON. Sai syödä myös aina kun halusi ja nukkua aina kun halusi. Minulle sanottiin että siitä tulee vaativa lapsi isompana mutta eipäs vain tullutkaan. Paljon touhuilee itsekseen kun tietää että äiti on aina huutomatkan päässä. Ihanan luottavainen ja onnellinen on muutenkin.



Muista että olet äitiysäLOMAlla ja kukapa sitä lomalla jaksaisi stressiä kantaa. Onnea matkaan ja vauva ajasta tulee juurikin niin onnellinen ja rento kuin siitä itse vain tekee.

Yllätyin, kuinka hieno vauvavuosi meillä oli (nyt lapsi jo 2,5-vuotias). Ekat viikot oli toki aika raskaita, kun sai heräillä niin paljon öisin, mutta yhtäkkiä vauva alkoi nukkua 2 kk iässä täysiä öitä ja sen jälkeen arki muuttui todella kivaksi. Oli myös muuten iloinen ja positiivinen vauva, ei mahavaivoja tms.



Lisäksi olin järjestänyt itselleni 2 kertaa viikossa 5 tuntia kerrallaan opiskeluaikaa (tein väitöskirjaa) keskellä päivää, jolloin lastenhoitaja tuli hoitamaan vauvaa. Näin pysyin itsekin tosi hyvällä tuulella. Lisäksi kävimme vauvan kanssa äiti-lapsipiirissä ja vauvamuskarissa, tapasimme silloin tällöin muita äitiyslomalla tai hoitovapaalla olevia ystäviäni jne. Usein olimme kuitenkin myös "vain" kotona, mutta sekin oli tosi kivaa.



Taloudellinen tilanteemme oli myös erinomainen. Lisäksi mies osallistui aktiivisesti. Kaiken kaikkiaan upea vuosi!

oli yhtään liioittelematta ehdottomasti elämäni parasta aikaa!! Vauva ei ehkä ollut kaikkein helpoimmasta päästä (laaja-alaisesti allerginen ja nukkui erittäin huonosti), mutta se rakkaus ja oma tunne että on kerrankin tarpeellinen ja korvaamaton! Kerrankin osasin rakastaa pyyteettömästi ja täydestä sydämestäni. Kakkosen synnyttyä vammaisena alkoi arki olla haastavampaa, eikä se suoraan sanottua ollut kovin nautittavaa enää. Mutta kyllä se taas nyt sujuu :)

Toiset nyt suhtautuvat elämään muutenkin niin masentavasti ja omituisin odotuksin.



Ja tietysti, jos vauva on vaativa, on tekemistä.



Itselläni on nyt 3. vauva ja arki on vauvan kanssa todella helppoa ja mukavaa. Vauva onkin perustyytyväinen enkä itse (enää) stressaa pikkuasioilla. Hermot menevät kyllä noitten isompien kanssa... :)

vauvojen kanssa.

Sisarusten kanssa tilanne oli jo ihan toinen, kun oli monia huollettavia, mutta arki yhden vauvan kanssa on niin helppoa ja mukavaa, jos ottaa sellaisen asenteen. Yhden kanssa liikkuu minne vaan ja tekee mitä vaan eikä muulla kuin vauvalla ole mitään merkitystä.

Olen nyt hoitovapaalla 10-kuiseni kanssa, ja olen joka ikisestä päivästä nauttinut!! Olin aina varma, etten viihdy kotona, ja etten takuulla jää hoitovapaalle... vannomatta paras. En edes laukkaa vauvan kanssa pitkin kyliä, vaan saattaa mennä useampi päivä ihan vaan kotosalla.



Ja joka ikinen päivä ajattelen, miten suloinen lapsi meillä on :) Toki on hetkiä, että hermoja kiristää kun arki on täynnä ohjelmaa tai kun ei siistinä pysy paikat ikinä (kun ei jaksa koko ajan siivota). Mutta mitäpä tuosta! Onhan elämässä aikaa tehdä myöhemminkin noita "pakollisia" sitten tarkemmin!

jopa kahden vauvan kanssa. Tietysti myös väsyttävää, mutta väsymyksen keskelläkin ihanaa! Varmaan vauvasta ja omasta asenteesta kiinni.

saat nähdä oman lapsesi valtavan kehityksen, ensimmäset hymyt, naurut, ja liikkeelle lähtemiset. ketään toista ei voi rakastaa enempää kuin omaa lasta. tottakai huonojakin päiviä tulee...mutta kyllä vauva-arki ON ihanaa!

oli ihanaa ja helppoa. Ehkä vähän tylsää joskus. Nyt vaativan kakkosen kanssa on ollut rankkaa, mutta elämä ei ole ollut lainkaan tylsää ;)

eli ei vaan vauva-ajasta



myöskin uhmiästä (vaikka suutuin minäkin niin kuin kaikki äidit)



Olen vaan niin onnellinen siitä, että mulla on 2 ihanaa (suurin osaa ajasta) lasta!

Vauva oli suht helppo, tai ainakin kantoliinaan lapsen sai aina rauhoittumaan/nukkumaan.



Imettäminen oli leppoisaa, kun samalla pystyi lueskelemaan kirjoja tai katselemaan telkkaa. Iltaisin vauva oli enimmäkseen tissillä, joten pystyi rauhassa juttelemaan miehen kanssa tms.



Kantoliinan kanssa kulkeminen oli helppoa ja käytiinkin paljon erilaisissa vauvajutuissa ja muutenkin tietty liikuttiin. Ja matkustaminen oli helppoa myös.



Yövalvomista oli, mutta ei niin paljon, että se olisi vaikuttanut jaksamiseen.



Taaperon kanssa oleminen ei sitten olekaan ollut niin auvoisaa...