Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kannattaako mielestänne tehdä vielä neljäs lapsi meidän tilanteessa?

Vierailija
11.10.2009 |

Tiedän, että tämä on hyvin henkilökohtainen asia, mutta kysyn silti ulkopuolisten mielipiteitä nyt.



Meillä on ensin kaksi lasta peräperään. Vanhin 6v on nyt eskarissa ja vuoden nuorempi on nyt 5v. Nämä tytöt ovat aina olleet paita ja peppu, kaikkialla yhdessä ja toistensa parhaat kaverit.



Lisäksi löytyy nyt 6kk ikäinen vauva.



Nyt tuntuu, että jos emme tee tälle nuorimmalle "kaveria" (tai siis yritä tehdä, eihän sitä tiedä, että tärppääkö jne, toistaiseksi raskaaksituleminen on aina sujunut kertalaakista ja tämä viimeinen oli yllätysvauva, mutta eihän sitä tiedä), niin jääkö hän yksinäiseksi? Kolmas pyörä tiiviin isosiskokaksikon jaloissa?



Toisaalta tässä painaa muita asioita. Rahat tuntuvat olevan aina finaalissa jo tällä kokoonpanolla. Nyt varsinkin kun oltiin jo vauvan tavarat ehditty myydä ja piti uusia hankkia. Toki neljännelle voisi sitten kierrättää kolmannen vaatteita, etenkin jos hänkin on tyttö, mutta kaiketi ruoka yms maksaa kuitenkin enemmän neljälle lapselle kuin kolmelle... Auto on iso jo nyt, sitä ei tarttisi vaihtaa suurempaan. Asunto on omistusneliö ja tuskin tästä pois muutetaan, isompaan kun ei varaa ole.



Sitten tässä on vielä se, että olen suunnitellut aloittavani opiskelut. Olen nyt lähihoitaja ja suunnitteilla on, että kouluttautuisin sairaanhoitajaksi. Mahtaako opiskelu olla neljän lapsen kanssa hankalampaa kuin kolmen? Aion hoitaa nuorimman joka tapauksessa ekat 3v kotona, mutta sen jälkeen olisi tarkoitus opiskella lisää, jos onnistaa siis ja pääsisin sisälle kouluun jne.



Tuntuu, että se neljäs olisi syytä tehdä nyt, jos tehdäkseen. Mutta me ei vaan osata päättää.

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

samaan syssyyn kolmannen kanssa.

Vierailija
2/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siksi tahdomme ulkopuolisten mielipiteitä selkiyttämään asiaa.



Kiitos vastanneille!



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos asunto on melkein maksettu, mielestäni teillä olisi ihan hyvä taloudellinenkin tilanne neljättä lasta ajatelen.

Vierailija
4/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taitaa olla 23 vuotta vielä jäljellä.



ap

Vierailija
5/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta neljättä ei kannata missään tapauksessa tehdä vain siksi, että kolmas tarvitsisi kaverin. Kun hän kasvaa, hänestä voi tulla vielä tosi hyvä ystävä vanhempien sisarusten kanssa. Toisaalta taas kolmannen ja neljännen kemiat eivät mitenkään välttämättä synkkaisi yhteen.



Sinulla painavat vaakakupissa opiskelu ja taloudellisetkin asiat. Tärkein on kuitenkin se, mitä itse miehen kanssa haluatte tehdä.



Minulla on kolme lasta ja neljättä harkitsen. Tällä hetkellä tuntuu, että noissa kolmessakin on jo riittävästi tekemistä. Ihmeen paljon aikaa vie vanhemmankin lapsen harrastukset, koulunkäynti ym. asiat. Lisäksi itse opiskelen. Mutta ei ole vielä sanottu, ettenkö koskaan haluaisi sitä neljättä.



Sinä olet varmaan vielä melko nuori, joten sillä tavalla ehtisit luultavasti vielä sen neljännen hyvin saada. Itse olen jo 36 v.



Tässä vain ajatuksia asiasta, joka on minuakin mietityttänyt.

Vierailija
6/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos nykyiset siis hoitamisen puolesta on jaksamisen rajoissa eikä rasita liikaa. Jos nyt on voimien ja jaksamisen kanssa tiukkaa niin neljäs ei sitä helpota. Raha-asiat järjestyy aina ja opiskelemaan ehtii.



Itse olen opiskeleva, neljättä odottava yh.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos sulla vielä tarkoitus lähteä opiskelemaankin ja tiukkaa on jo nyt.



ei kaikki lapset tarvitse samanikäistä sisarusta. jos neljäs lapsi oliskin poika, ei heistä välttämättä edes tulisi kovin läheisiä, saattaisivat enemmänkin tapella. nyt sinulla ja miehelläsi jää enemmän aikaa perheen iltatähdelle, ja vanhempana ikäero muihin tyttöihin ei tunnu enää niin isolta.



eri asia olis jos polttavasti haluaisit(te) vielä neljättä lasta. mutta ei sitä kannata siks tehdä että olis kaveri kolmannelle.

Vierailija
8/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä asunto on meille riittävä. Strategiamme on ollut maksaa asunto nopeasti omaksi, jotta rahaa olisi enemmän elämiseen, eikä menisi korkojen maksuun! Lapset kasvaessaan kuitenkin haluavat kalliit talvitakit ym;)



Asumiseen menee 1000 euroa lainaan ja 285 euroa yhtiövastikkeeseen ja vesimaksuihin/kk. Jos oltaisiin maksettu lainaa tyyliin 600-700 euroa kk, niin oltaisiin edelleen runsaissa veloissa!!! Nyt velka on maksettu kokonaan 2 vuoden kuluttua ja sitten meille jää 1000 euroa/kk enemmän muuhun. Huomaatko miten kannattavaa on maksaa velka nopeasti? Haluttiin paljon lapsia, joten täytyi olla suunnitelmallinen...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja asuntolainaakin on hyvästi yli 100 000 euroa. Opintolainaakin olen ottanut jottei tarvitse tehdä hirveästi töitä opiskelun ohella.



Tosin me ei varmaan olla ihan yhtä tiukilla taloudellisesti kuin te, mutta opiskelu neljän lapsen kanssa onnistuu kyllä, ainakin sh:ksi ;-).



Muuhun en otakaan kantaa, jokaisen on tehtävä päätökset itse...

Vierailija
10/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin usein on ja sitä jotkut haikailevat.



Meillä neljä, kun tuo kolmaskin oli niin helppo. Ymmärrän hyvin tuon kaveriajatuksen, helpottaa arkea, kun on kaveri (vaikka olisi poikakin!), ei niin paljon "tarvitse" aikuisen leikittää, jos aikaa ei ole.



Meidän elämä kyllä rikastunut lasten myötä, emme ole katuneet. Päinvastoin, jos lapsia olisi "vain" yksi tai kaksi, niin voi, kun nämä jälkimmäiset on niin ihania. Lapsen elämä on niin ainutlaatuista. Ajattele, jos sinut olisi jäänyt tekemättä, kun vanhemmat olisivat niin päättäneet. Mutta sillä ajatuksella voi kyllä syyllistää itseänsä loppuelämän, vaikka olisi 7 lasta.



Jollekin "mitta on täysi" yhden, toiselle kahden toiselle viiden lapsen kanssa. Joidenkin onni ei lisäänny lasten lkm. mukaan. Täydellisen onnellinen voi olla ilman lapsiakin. Mun mielestä kolme on kätevä määrä. Auton vaihto ei liene ongelma, vaikka täällä jotkut käyttää sitä perusteena =). Me vaihdettiin kymppitonnin luokkaa oleva farkku tila-autoon ja saatiin vähän voittoakin. Kämppä sitten eri asia, ei ole kiva jos seinät tulee vastaan. Sitäkin voisi vaihtaa, mutta jos opiskelet, niin tiukilla olette myös taloudellisesti. 4h+k on mielestäni ahdas 6 hengelle. Sh-opinnot varmasti vaativat, kuten tuleva ammattikin. Muista, että elämä kuitenkin helpottuu koko ajan, kun isommat kasvaa.



Eli puolensa ja puolensa. Hieman hankalalta yhtälöltä teidän kohdalla vaikuttaa (asunto, opiskelu). Miehen tulojen varassa, kannattaa vähän taloutta laskeskella. Mun helppo puhua, kun eletään nuukasti, talokaupat menneet hyvin ja viimeisin rakennutettu/ rakennettu edullisesti (150m2 = 170 000 eur + tontti). talous siis kunnossa ja sen puoleen lasten teko ei ongelma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja haikailetteko neljättä vai ette.



haluatko kaksi pientä jalkoihisi pyörimään vai tämän yhden vain? isommat ovat pian koulussa..



jos meinaat joka tapauksessa 3v olla kotona, niin ehtiihän siinä kahta pientä hoitaa samalla kun yhtäkin..?



eli mun mielestä siitä on kiinni mitä TE haluatte.

Vierailija
12/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei se tarkoita sitä että keskenään leikkivät. Meillä 6 lapsinen perhe, ja lähimmät on sisarukset joilla 10 vuotta ikäero. Oikeesti on kivaa kun on perheessä joku pieni, nauti näistä lapsista nyt ja odottele jokunen vuosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
11.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kaksi lasta ja kolmatta haikailen. Mutta tämä kaksikko on niin tiivis pienellä ikäerolla, että epäröin, miten kolmas ja isommalla ikäerolla mahtuisi joukkoon. Pitäisi sitten ehkä tehdä neljäskin. Joten itse koen, että lapsia olisi hyvä olla "parit".

Vierailija
14/14 |
12.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

koska lasta pitäisi haluta ihan hänen itsensä vuoksi, ei kenellekkään kaveriksi tai siksi kun niitä nyt vaan pitää olla joku määrätty määrä tai olla molempaa sukupuolta yms. Raha ei mielestäni ole mikään olennainen asia, mutta jos se rassaa niin lasten kasvaessa menot senkun lisääntyy. Harrastukset, kännykät, vaatteet jne. Neljä lasta tuo rutkasti lisää työtä mutta tietysti myös iloa ja onnea.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan yhdeksän