Ehdotuksia jälkkäriksi?
Luvassa siis lammaspaistia ja yrttisiä lohkoperunoita. Mikä tähän sopisi? Ajattelin ehkä jotain hedelmäistä, vähän kevyempää, mutta kaikki ideat ovat tervetulleita. Täällä kun tuppaa törmäämään kaikkeen ihanaan, noin ruokamielessä siis.
Kommentit (6)
Puolukkajäädyke tai sitten valkosuklaamoussea (sekoita kermavaahtoon sulatettua valkosuklaata) puolukkakastikkeen kanssa. Tai arkisemmin puolukkakiisseliä kermavaahdon kanssa.
Tai samat ehdotukset karpalosta tehtynä.
myös aivan ihanaa vispipuuroa. Siitä tulee erityisen kuohkeaa, kun siivilöit puolukoiden kuoret pois. Olisi ehkä myös hieman keveämmänoloinen (mutta ei kyllä kuitenkaan kovin kevyt) jälkkäri tuon aika tuhdin ruoan jälkeen. Plussaa myös siitä, että voit keitellä puuron edellisenä päivänä ja vispata vasta juuri ennen ruokailua.
Vispipuuroa mietin itsekin, mutta se on kyllä kovin tuhti liharuoan ja perunan jälkeen.
Rahka taas on simppeli, mutta hain nyt vähän juhlavampaa, kun olisi hieman aikaa tehdäkin. Miellän rahkan enemmän "välipalaksi", kun sitä tulee itse syötyä arkenakin.
Hyviä ohjeita hedelmä- tai marjapaistoksiin?
jännä puolukkakakku
kuulostaa maukkaalta, aion itse koittaa huomenna
puolukasta tai omenoista.
Itse tykkään kakuista, joten juhlavasti tekisin ehkä hyydytetyn puolukkakakun. Päälle kiilteeksi vielä kaunis puolukkakiisseli.
Jos on Kotilieden vuosikalenteri, siinä on just lokakuussa ihana kuva :-)
Voisin tehdä myös puolukka-omena-keikauskakun ja maustetun vaniljavaahdon seuraksi.
ihan hedelmärahka (osta tuoretta ananasta, klementiinejä jne.).