Kesäkuun vauva tulossa. Mitä pitäis ottaa huomioon?
Kommentit (16)
ja minä olen jo "kaiken" suunnitellut ja miettinyt - moneenkin kertaan :)
tyhmiä kommentteja olet saanut. höh. kai nyt saa innoissaan olla :)
ja täytyy sanoa, että kesällä on ihanaa, kun vauvan kanssa voi ulkoilla ihan alusta asti. Talvivauvan saaneet kaverit joutuivat pakkasaikaan olemaan viikkoja sisällä. Lisäksi kesässä on se ihana puoli, että alussa, kun joutuu imettämään usein yöllä, on valoisaa (Pohjois-Suomessa ainakin). Ei väsytä niin paljoa. Ja kesävauva on helppo pukea, kun alussa pää on niin rento, niin ei tarvi tunkea heti päälle sataa vaatekerrosta. Sitten, kun väli- ja toppapukuja tarvii, vauva on jo jäntevöitynyt. Lisäksi kesävauvat karaistuvat sopivasti syksyn myötä ja ovat jo "kestävämpiä", kun ekat pakkaset tulevat.
Eli olkaa iloisia kesävauvoistanne!
Olin ennen raskauttani hoikka, ehkä hieman alipainoinenkin, ja kun vatsa oli joka tapauksessa iso, antauduin herkuttelemaan enemmän kuin ikinä. Nyt on tyly tuomio, kun entiset housut jäävät puoleen reiteen kiinni.
ja heinäkuussa olet aika löllössä kunnossa vielä.
Etkä voi istua terassilla imuttelemassa sidua.
Onnea kuitenkin!
saat koko kesän kulkea toppatakissa välttääksesi rintatulehduksen
saat koko kesän kulkea toppatakissa välttääksesi rintatulehduksen
ensinnä...rintatulehdushan ei noin vaan tule kun ulkona ollaan... siinä on tukkeutuneet tiehyeet yms syynä. jos imettelee tai pumppailee ja hieroo rintoja jos pakkautuu maito, niin ei pitäis tulehtua.
itsellä 2 kesävauvaa, kiva kun sai olla ulkona ja vauvakin vähillä vaatteilla ja sai myös aurinkoa, joten ei tarvinnut juurikaan keltaisuutta pelätä. itsekin sai istua biitsillä yms. älä syö emempää kuin normaalistikaan niin kiloja ei kery kesäksi. kiva heti vaunuilla ihmistenilmoilla, puistoissa ja toreilla ym toisin kun kylmässä viimassa.
mulla on talvivauvoja 3 ja en todellakaan ole ollut sisällä niiden kanssa vaikka onkin pakkasta ollut 25 astetta on ulos lähdetty jo 4 päivän isässä.tarpeeksi vaatetta päälle ja suojaiset vaunut niin ei varmasti tule kylmä.jo on uus avutonta sakkia jos täytyy sisällä olla kun on pakkasta:(
ja täytyy sanoa, että kesällä on ihanaa, kun vauvan kanssa voi ulkoilla ihan alusta asti. Talvivauvan saaneet kaverit joutuivat pakkasaikaan olemaan viikkoja sisällä. Lisäksi kesässä on se ihana puoli, että alussa, kun joutuu imettämään usein yöllä, on valoisaa (Pohjois-Suomessa ainakin). Ei väsytä niin paljoa. Ja kesävauva on helppo pukea, kun alussa pää on niin rento, niin ei tarvi tunkea heti päälle sataa vaatekerrosta. Sitten, kun väli- ja toppapukuja tarvii, vauva on jo jäntevöitynyt. Lisäksi kesävauvat karaistuvat sopivasti syksyn myötä ja ovat jo "kestävämpiä", kun ekat pakkaset tulevat.
Eli olkaa iloisia kesävauvoistanne!
Neuvolasta saat hyvät ohjeet ja neuvot ja muista, että tervettä järkeäkin saa käyttää. Unohda äidin, anopin ja kumminkaimojen 70-luvun lapsenhoitovinkit, äläkä käytä aikaasi sellaisten asioiden suremiseen etukäteen, mille et kuitenkaan mitään mahda.
Lapsenhoito-ohjeita ja muuta "hyväntahoista" neuvontaa saat jokatapauksessa joka suunnalta tuutin täydeltä, halusit eli et, joten keskity miettimään vain sitä, millainen äiti haluat itse lapsellesi olla.
Eli kesävauvalle kannattaa ehdottomasti hankkia kova kantokoppa pehmeän sijaan, koska pehmyt on kesällä liian tukala.
mutta tämä kova koppa on myös talvella erittäin suojaisa.ainakin emmaljunga duo edge mallissa.
Eli kesävauvalle kannattaa ehdottomasti hankkia kova kantokoppa pehmeän sijaan, koska pehmyt on kesällä liian tukala.
kesävauva ja vielä lapsi joka oli (ja on edelleen) todella kova hikoamaan, mutta siitä kantokopasta sai ainakin sen peitto-osan pois, joten ei sillä niin isoa merkitystä ollut...
Mulla on yksi syysvauva, yksi talvivauva ja yksi kesäkuun poika. Kyllähän vauvakesä on ihanaa! Tosin ei niitä vastasyntyneitä nyt ihan sortseihin voi pukea vaikka onkin lämmin, ne ovat pikkuruisia ja viluisia =)
Mulle otti kesävauvan raskaudessa koville se, että oli yhtäaikaa kaamosväsymys ja alkuraskauden väsymys. Huh! Meinasi mennä ihan masennuksen puolelle. Kauhea aika elämästäni, mutta onneksi tiesin että se johtuu näiden kahden yhdistelmästä. Muista kuunnella itseäsi nyt syksyn ja talven mittaan ja ota lomaa ja lepää jos vähänkin tuntuu siltä. Huolehdi liikunnasta, monipuolisesta syömisestä ja d-vitamiinin saannista!
hemmetin alussa... itelläkin menkat myöhässä, ja jos olisin raskaana, niin kesäkuussahan se aika olisi. Mutta enpä tosiaankaan tee edes testiä vielä, saatika huutelisi missään vaikka tekisinkin. Muutaman viikon päästä pitänee tsekata, jos ei vuoto ala...
Ei tosiaan kannata vielä kauheita suunnitelmia tehdä tuolta pohjalta, ap!! Vähän ehkä jopa naurettavaa näin aikuisemmasta näkökulmasta...Ja miks pitäs jotain erityistä ottaa huomioon sen mukaan, missä kuussa vauva syntyy??