Touhuaako muiden 2-4v lapset omatoimisesti kotona?
Onko meidän perheen lapsissa tai aikuisissa jotain vikaa kun lapset vaan vinkuu kotona ollessa tekemistä, on tylsää, itsenäisesti eivät leiki, tappelevat vaan keskenään tai kinuavat aikuisia leikkimään. Lapset ulkoilevat 2xpv, kerhoilevat ja tapaavat kavereita, kotona olo on ihan kauheaa kun ei voi edes istua ilman että kaks mankujaa on heti siinä roikkumassa, jos aikuiset puhuu keskenään lapset mankuu, jos telkun laittaa päälle lapset alkaa töllöttämään sitä apaattisina vaikka ohjelma olis eduskunnan kyselytunti, siksi ei telkkaria lasten hereillä ollessa katsota. Kotitöiden ajan lapset tappelee tai vinkuu lahkeessa, yritän ottaa mukaan hommiin mutta ei muksut innostu. Mitä me tehdään väärin? Onko meidän lapset opetettu liian "hyvään"? Kai aikuisten pitää voida tehdä muutakin kuin viihdyttää lapsia kokoajan?
Kommentit (8)
pystyy leikkimään itsekseen aika pitkäänkin, mutta tykkää että oon sivummalta mukana leikissä. Kommentoin vaikka että "mikä tuo hieno legotalo on" tai "mihis sun autot nyt ajaa". Auttaa myös mielellään pienissä kotiaskareissa. Ei ole vielä missään kerhoissa, joten ei ehkä ole oppinut siihen, että joku leikittäisi. Tai ehkä temperamenttikysymys, meidän poika aika rauhallinen tapaus.
jos ovat kunnossa. Nytkin tuossa vajaa kaksi vuotias ja neljävuotias juoksevat selkäni takana keittiönpöydän ympäri kisaa. Esikoinen leikkii vintissä nyt yksin. Ennen ruokaa neljävuotias leikki vintissä yksikseen toista tuntia parkkitalolla ja pikkuautoilla ja silloin viisivuotias esikoisemme leikitti tuota vajaa kaksivuotiasta. En ole käskenyt noita isompia pienemmän kanssa leikkimään nyt vaan itse touhuavat mielellään yhdessä.
Meillä omatoimiseen leikkiin auttaa:
- Ei liikaa leluja esillä, eli suurin osa leluista on nytkin varastossa ja vaihdan esillä olevia leluja tarpeen mukaan (ovat kuin uusia kun pitkästä aikaa saatavilla)
- Aloitan lapsille toisinaan leikin esimerkiksi laitan muutaman pikkuauton parkkitaloon malliksi ja häivyn näkyvistä kun leikki alkaa sujua
- Jos minulle tulee valittamaan tylsyyttä niin automaattisesti minulta löytyy siivoustehtäviä ym. töitä. Yleensä siinä vaiheessa kun kerron mitä töitä lapset voisivat heti tehdä muistavat mikä leikki heillä onkaan omassa huoneessa kesken ja häipyvät vähin äänin (toki jos määrään heille töitä niin niistä ei livistetä)
- Jos sanon että kerkeätte leikkiä ihan pikkuhetken ennenkuin lähdetään jonnekkin / on ruoka-aika innostuvat paremmin leikkimään mitä niin että sanoisin vain että menkää leikkimään.
touhuilee samalla tavalla kuin numero 3:n lapsi.. Kaksivuotias sen sijaan keskittää energiansa sotkemiseen ja tuhoamiseen, kirjaimellisesti. Eka lapsi on rauhallinen kun taas kakkonen on itse täystuho ;D
Touhuavat omatoimisesti, koko ajan on leikit menossa. Pojat 2,5v ja 4,5v. 1v pikkuveli menee siinä perässä.
Sanoisin että vähän liiankin omatoimisia ovat välillä...etenkin tuo 2v, joka esim tänään levitti paketillisen voita keittiön lattiaan kun olin toisessa huoneessa :/
etenkin tuo 2v, joka esim tänään levitti paketillisen voita keittiön lattiaan kun olin toisessa huoneessa :/
Vaihtelee siis aika tavalla. Tosi rasittavaa on se lahkeessa roikkuminen.
Yleensä leikkivät hyvin kahdestaan tunninkin pätkiä kerrallaan, jos vaan aikuinen laittaa sopivan leikin alkuun ja leikkii hetken kaverina.
Tosiasia on, että roikkuvat lahkeessa koko ajan. Aikani hermoilin, että en saa mitään tehtyä, sitten totesin, että nyt on aika lapsien, jätin muut hapatukset ja elämä on nykyisin todella rauhallista ja auvoista.