Kuolemasta ja kuolemisesta lapselle..

meillä on vastattu kysymykseen ilman selittelyitä. Eli mitä lapsi kysyy, niin siihen vain vastataan ilman, että aletaan pitkästi asiaa selittämään. Niinkuin monessa muussakin asiassa, ei lapsi pysty "vastaanottamaan/ymmärtämään" kun liiaksi vastaa. Hmm, ymmärsitköhän pointin.



Meillä puhuttu enkeleistä, enkeliksi menee pilven reunalla. Nyt 5v tosin jo selittää luurangoista maanalla ;)ja siitä puhuttu, että vanhana kuolee. Ei puhuta, että sairauteen kuolee, ettei sitten turhaa luule flunssan olevan kohtaloksasta. Tottakai jos tulisi tilanne, että joku nuori kuolisi tapaturmaisesti tms. mutta vielä mennään tiedoilla, että vanhana sitten.



Meillä oli kanssa kuolema kausi menossa noin 4-vuotiaana

Kiitti vinkistä!

Hyvä kuulla muiden ajatuksia ja peilata niitä sitten omaan ajatus- ja arvomaailmaansa.

käydään kirkossa säännöllisesti, joten taivasasiat tulee tutuksi ihan pienestä pitäen. Ei kuolema ole mikään peikko tai tabu meidän perheessämme vaan puhumme kauniisti että ihminen menee Jeesuksen luokse taivaaseen kun hän kuolee. Siellä asiat ovat vielä paremmin kuin täällä.

että Mummo on kuollut ja mennyt taivaaseen (kun kerran siihen itse uskomme). Eli mun äiti kuoli just ennen kuin aloin odottaa esikoistamme. Mummo on kuitenkin ollut osa lasten elämää aina, hänestä puhutaan ja lapset käyvät Papan kanssa hoitamassa hautaa jne.



Lapset ovat myös kysyneet mihin Mummo kuoli ja olen heille kertonut että Mummolla oli syöpä, ja hän tuli niin kipeäksi etteivät lääkärit enää voineet häntä parantaa.

kuolee, sielu menee taivaaseen Jeesuksen luo,taivaassa on kaikki hyvin. Ruumis on sitten vain pelkkä kuori, ei enää se ihminen ja siksi se hajoaa, ei sitä enää tarvitse.

Välillä meinaa pala nousta kurkkuun, kun lapsi kyselee, voiko lapsetkin kuolla. Olen vastannut että voi, mutta sen päättää Jumala ja Jumala tietää parhaiten.

yhdessä vielä, millä tavalla vastaamme.

Taivaaseen uskomme kyllä, mutta mieluummin sielu Jumalan luona kuin pilven reunalla. Jokaiselle löytyy oma tapa, eli me nyt miettimään :)



Tuo oli hyvä muistutus, että vastataan vain siihen, minkä kysymyksen lapsi esittää. Eli ei enempi tai vähempi.



Omassa lapsuudessa nämä teemat jäivät käsittelemättä, joten mallia omilta vanhemmilta ei ole.



AP

Meillä (tuon ikäisille ja isommille) lapsille on kerrottu kysyttäessä seuraavasti:



Jotta maailmaan voisi syntyä uusia ihmisiä, on vanhojen tehtävä näille uusille ihmisille tilaa. Maa ei kestäisi sitä, että tänne aina vai tulee lisää ihmisiä tai eläimiä, eikä kerran tänne tulleet poistu ollenkaan.



Omista isovanhemmistamme olemme kertoneet, että he olivat niin vanhoja, että kuolivat pois. Vanhentuessaan ihminen usein hidastuu, ei jaksa enää niinkuin nuori ja elämään kuuluu myös se, että ihminen kuolee.



Kuoleminen tarkoittaa sitä, että sitä ihmistä ei enää ole, hänen kanssaan ei voi jutella tai nauraa uusille asioille. Mutta meidän elävien ihmisten muistoissa nämä meille rakkaat ihmiset elävät aina sellaisina, kuin me he tunsimme.



Olemme kertoneet lapsille myös kuolleista sukulaisista, heidän elämästään ja niistä asioista, joita olemme heidän kanssaan kokeneet. lapset ovat joskus kovastikin olleet kiinnostuneita juuristaan ja isoisosedistään ja -tädeistään jne.



Oma isäni kertoi joskus kuolleista sukulaisistamme ilta"saduiksi". Silloin mietin hetken, että onkohan tuo nyt laitaa mutta totesin oman epäilyni olevan kulttuurisidonnaista aikuisten asennetta kuolleista keskustelua kohtaan. Lapset diggasivat näitä kertomuksia suuresti ja tietävät paljon sukumme historiasta.

kuolemantapausta, kun lapset olivat 4 ja siitä ylöspäin. Puhuttiin sitten elämän kiertokulusta ja siitä, miten eri ihmiset uskoo sen jälkeen tapahtuvan. Se oli osittain tuttua jo Leijonakuninkaasta. Lapsista oli lohdullista ajatella, että ties vaikka isoisä ja kummi olisivat tähtenä taivaalla.

kertoa silloin, kun ollut ajankohtaista ja lapset ovat silloin kysyneet. Kummisetäni kuoli äkillisesti, kun lapseni olivat 4-11 -vuotiaita. Kerroin, että sejase tauti vei, hautajaisissa oltiin, ihmeen vähän kyselivät. Isäni kuoli yllättäen 56-vuotiaana sairauskohtaukseen, silloin lapseni kyselivät vähän enemmän, kun toki omasta ukista oli kysymys ja aika nuoresta kuitenkin ja hänen isä elää vieläkin, liki ysikymppinen teräsvaari. Lapset olivat silloin 6-13 -vuotiaita. Enkeleistä en lepertele, vaan sanon rehellisesti, etten tiedä minne se "sielu" menee eikä sitä tiedä kukaan ihminen.

ja olemme ihan kirkon oppien mukaan selittäneet taivasta ja muuta. Lapset saa sitten aikuisina itse päättää mihin uskovat. Lapselle tuo lohtua uskoa siihen, että kuoleman jälkeen on jotain, sen sijaan että rationaalisesti vaan sanoisi että se on loppu sitten, mitään ei kuoleman jälkeen ole. Olemme nyös puhuneet miten muissa uskonnoissa uskotaan, esim. uudelleen syntymisestä. Kuopuksen kummitäti kuoli yllättäen ¨kuopuksen ollessa 6-v, silloin tuli paljon puitua näitä asioita ja hänellä oli muutaman kuukauden vaihe kun pelkäsi kovasti että esim. minä kuolisin.

kysypä kirjastosta vinkkiä!

kysypä kirjastosta vinkkiä!

Kiitos!

AP