Lue keskustelun säännöt.
Otan eron koska en enää jaksa olla mieheni äiti.
02.10.2009 |
Mua vituttaa suunnattomasti kun lastenhoidon lisäksi pitää huolehtia 45-vuotiaasta lapsesta. Mies ei tajua käydä suihkussa ilman muistutusta, ei pese käsiään, unohtelee tavaransa mm. avaimet ja puhelin, kaikki lasten vaatteet pitää etsiä valmiiksi ja ei se edes heräisi töihin jos en herättäisi.
Eikä mies edes tienaa mitään, eli rahankaan takia tätä liittoa on turha jatkaa.
Eroan ja pääsen eroon isoimmasta ja avuttomimmasta lapsestani.
Kommentit (25)
ja siis aivan pelottaa/vituttaa että tällastako tää on? Olen vielä kuopuksen kanssa kotona, ja tiedän että viimeostään silloin kun palaan töihin niin tän kamelin selkä katkeaa. Ei vaan ole mahdollista hoitaa kahta lasta, koiraa ja kotia...ja sitä äitin omaa pientä hemmoteltua pikkupoikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että kukaan hiljattain eronnut kuvailisi tilannettaan noin yksioikoisesti. Taitaa olla ero vain haaveen asteella. Oikeasti ero nostaa pintaan katkeruutta, vihaa, kostohaaveita, epäonnistumisen tunteita, arvottomuutta, surua, häpeää, katumusta...
Tai voi tietysti olla että puhuu ihan omasta puolestaan. Jos ero tuottaa vain noita tunteita, niin jo on surkea ihminen. Pahemman luokan pessimisti. Missä muuten 15 kertoi että ero on tuore?
Minä en ole 15, mutta aivan hyvin voisin nimeni laittaa tuohon alle. Juuri samanlaista on minullakin ollut. Tai, no, en hoitanut miehen työasioita, koska tämä ei ollut koskaan töissä. Ja se ero vielä on että mun exälläni on alkoholiongelma. Iso sellainen.
Minullekin taivas aukeni. Se aukeni jo siinä rupuisessa vuokrakaksiossa, johon lasten kanssa ensin muutin. Sittemmin olen löytänyt itselleni miehen. Hienon ihmisen, joka osaa tehdä asiat ihan itsekin. Eikä ryyppää tai aiheuta mulle ylimääräistä työtä.
Mitäs muita taivaan aukenemisen kriteereitä niitä olikaan? Asunto ja työ taisi olla ainakin. Kyllä nekin on mulla. Omistusasunnossa asutaan ja olen opiskellut eron jälkeen lisää ja nyt työskentelen insinöörinä, ihan kivalla palkalla.
Kiltimmät lapsetkin taisi olla.. juu, täsmää. Elämä rauhoittui kun päästiin asettumaan ilman isää häiritsemässä. Isä ei enää ole lasten elämässä, omasta valinnastaan. Ja tämä on ihan tosi. Hän astui kaapista ulos ja elää nyt onnellisena 20v nuoremman miehen kanssa, eikä lapsilla ole asiaa häiritsemään tätä onnea, jonka hän on löytänyt. Uusi poikaystävä, 18v, ei tykkää lapsista.
Joten: joskus vaihtamalla paranee.
ei kunnon miehet kiinnosta naisia. ensin pitää ottaa narsisti hullu vaikkakin komea. sitten tullaan häntä koipien välissä täynnä kiinnostusta.
kunnon miehen tulee olla aika epätoivoinen kun sitten ottaa elämää koluneen väsyneen mamman ja hänen lapsensa huostaansa.
minä en vain voin ymmärtää miksi tässä järjestyksessä?
En usko, että kukaan hiljattain eronnut kuvailisi tilannettaan noin yksioikoisesti. Taitaa olla ero vain haaveen asteella. Oikeasti ero nostaa pintaan katkeruutta, vihaa, kostohaaveita, epäonnistumisen tunteita, arvottomuutta, surua, häpeää, katumusta...
Asunto pysyi entisellään, rahaakin on oman hyvän työn myötä erittäin riittävästi vaikka exä maksaakin ainoastaan minimielarit. Vapaa-aikaa minulla ei ollut ennenkään - teinhän itse kaiken silloinkin. Ehkä lapsen vielä hiukan kasvaessa saan sitä "omaa" aikaakin joku päivä.
Työni on ihan mukavaa - ihana uusi mieskin on löytynyt ja lapsi yhtä kiltti kuin aina on ollutkin.
Alussa oli vaikeaa kun narsisti exä yritti laittaa hulinaksi. Sai lähestymiskiellon ja tuomion kotirauhan rikkomisesta yms. yms. Olen onnellinen ja tyytyväinen että olen päässyt hänestä eroon.