inhoan illalliskutsuja

"edustuspippaloihin" ja kyllä siellä on pääsääsntöisesti ollut hauskaa porukkaa ja mukavaa illanviettoa. Hyvin harvoin on tullut eteen ihmisiä, jotka esittävät jotain muuta kuin ovat.

verran yleisivistystä että pystyy käyttäytymään miellyttävästi typerässäkin seurassa ja keskustelemaan myös siitä puutarhanhoidosta tms. "turhasta". Ei ole vielä tullut tilaisuutta missä ei olisi keskustelunaihetta löytynyt, aina on joku yhdistävä tekijä ainakin 1-2 ihmisen kanssa. Yleensä se riittää. Matkustelu, elokuvat, kirjat, ruoka, ajankohtaiset tapahtumat yms on hyviä ja helppoja small talk aiheita

Vaan siinä, että minkä verran pitää viettää aikaa puolison ystävien seurassa, jos mieluummin olisi omien ystäviensä seurassa?



Meillä tätä pohdittiin jossain vaiheessa, sillä kun mieheni ja minä mentiin yksiin, molemmat saivat huimasti lisää tuttuja. Kummallakin kun oli jo vanhastaan melkoisen paljon ystäviä, kavereita ja tuttuja. Minä varsinkin vietin mielelläni aikaa sekä kavereitten seurassa että yksin. Mutta kun sen yksinolon tilalle tulikin miehen kavereiden kanssa vietetty aika, niin oli välillä samanlaisia fiiliksiä kuin ap:lla, tosin eri syistä.



Mutta sitten kun tätä pohti, niin itsekin piti todeta, että vastavuoroisesti mennään. Koska minulle on tärkeää, että mieheni välillä lähtee mukaan minun ystäviäni tapaamaan, lähden minäkin välillä hänen ystäviään tapaamaan, ja käyttädyn niin mukavasti ja ystävällisesti kuin voin. Joka kerta ei ole pakko mennä, mutta välillä mennään. Nuo pariskuntaillalliset ovat tietysti sellaisia, että niihin ap et oikein voi lähettää miestäsi yksin, mutta mene ja ole niin mukava vieras kuin osaat. Mutta katso että tilanteenne on yleisesti ottaen tasapainossa, että välillä pääset tekemään niitä itsellesi mukavia asioita sitten.

mä inhoan myös tuollaisia jäykistelykutsuja, juodaan yksi lasi punaviiniä ja sitten ihmetellään, että mites sitä nyt luonnehtisi, onko se nyt pehmeää vai tanniinista vai peräti erityisen pehmeän tanniinista. Argh. Ja sitten lisänä siemaillaan vähän vichyä. Toinen argh. Ja sitten kehutaan miten erikoisen hyvää illallinen olikaan, mites ihmeessä tuollainen liharuoka oikein tehdään? Ja emäntä kertoo. Kolmas argh. Sitten jälkiruoaksi kahvia ja jotain itsetehtyä feta-oliivi-piirakkaa sekä itsetehtyä sacherkakkua, niitä taas ihmetellään ja juodaan sitä kahvia pienistä kupposista. Neljäs argh. Siinä vaiheessa kyllä on jo niin kypsä, että mikään ei enää iltaa pelastaisi.

sen verran voi tehdä kumppanille mieleiksi, että silloin tällöin vaivautuu näihin illalliskutsuihin ja yrittää käyttäytyä fiksusti. Provosoiva käytös on kieltämättä jotenkin lapsellista ellet ole oikeasti luontainen kukkaislapsi:)



Eihän kaikki tarvitse aina elämässä olla niin huippua. Menet sitten taas toisella kertaa kavereiden kanssa baariin ja vedät ne lärvit. Kaikki ovat tyytyväisiä:)

Ja silti vihaan tuollaista.

Tai mitä tuolla nousukasmaisella edes tarkoitetaan? Itse tykkään maistella erilaisia viinejä ja kerätäänkin niitä, mutta hienostelevaa en kyllä tunnista itsestäni :)

Tai mitä tuolla nousukasmaisella edes tarkoitetaan? Itse tykkään maistella erilaisia viinejä ja kerätäänkin niitä, mutta hienostelevaa en kyllä tunnista itsestäni :)

niin se on sellaista "nousukasmaista", yritetään esittää kauhean hienoa ja asiantuntevaa. Se on ärsyttävää.

vähän tarkoitusta.



Pystyn tulemaan hyvin toimeen sosiaalisissa tilanteissa, enkä anna ilmi sitä, etten viihdy. Pystyn keskustelemaan myös minua ei kiinnostavista jutuista, omakohtaisesti tyhjänpäiväisyyksinä kokemistani asioista.



Silti koen tietynlaiset ihmiset ja seuran jäykistelyksi, enkä viihdy tälläisessä tilanteessa.



Pitäääkö elämän aina olla hauskaa ja mieleistä? Ei tietenkään, kompromisseja ja uhrauksia pitää tehdä suhteen(kin) eteen. Ja niin teen. Mutta pointti tässä taitaakin olla tuo erilleen kasvaminen.



Täällä puolustetaan tiettyjä juttuja henkeen ja vereen, ja leimataan heti toinen lapselliseksi, jos ei välttämättä pidä samoista asioista, kuin toinen. Eikö se juuri ole lapsellista.



Ja mikä paha on kapinahengessä, jos joku tuntee kokevansa sellaista vastanrannankiiskifiilistä, eikö se ole sitä? Ei toinen voi määrittää, mitä on kapinahenki toiselle. Monet kiroavat hiljaa mielessään, toiset autossa matkalla kotiin, jotkun av-palstalla.



Joskus monet sokeutuvat omien sanojensa ristitulessa, luulevat olevansa avoimia ja suvaitsevaisia, eivätkä sitä ole. Sorrun itsekin samaa.



Pitäkää mielenne nuorena, oli se sitten mielestänne illalliskutsuja ja keskinäisen kehumisen kerhoa, tai riehumista baareissa. Tai molempia. Rokkia ja klassista, kumpaakin mahtuu elämään. Itse valitsen noista ensimmäisen.

-> siellä sitä on. Tavallinen lihapata väännetään joksikin osso com salsa milanese xxx xxx ja mietitäään vivahde-eroja. Sillä sipuli!

ja tiedän kyllä, mitä tarkoitat. Mekin tykätään laittaa hyvää ruokaa ja juoda punaviiniä, matkustellakin, mutta toisilla vain on rasittava tapa tehdä siitä numero. Niin kuin että illallselle ei mennä tapaamaan ja kohtaaman ihmisiä, vaan just kehumaan ihmeellisiä reseptejä, kuvailemaan viinejä ja elvistelemään matkoilla. Niinpä on nyt jäänyt aika vähiin tuon pariskunnan kanssa tapailut, vaikka ennen olimme aika plajon yhdessä.