Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Missä välissä synnyttänyt hankkii kuntonsa takaisin?

Vierailija
28.09.2009 |

Olin ennen raskautta ja sen aikanakin hyvässä fyysisessä kunnossa. Kävin siis entisessä elämässäni paljon lenkillä ja salilla. Jotenkin kuvittelin pääseväni pikaisesti kuntoon taas synnytyksen jälkeen.



Mutta toisin kävi. Kuntoni on ihan alamaissa, sillä lapsen saannin jälkeen en ole ehtinyt kertaakaan juoksemaan tai salille, ja kotijumppakin on ollut vartin niskataivuttelua kun imetys rasittaa niin paikkoja.



Kotiutusohjeissakin oli mukana jumppaohjeita. On kamalan luuseriolo, kun en ole kertaakaan urheillu. En vaan ole ehtinyt tai jaksanut. Episiotomia tekee vielä sen, että pissaa lirahtaa housuun vieläkin (synnytyksestä 3 kk) jos juoksen tai hyppelen, joten siinäkin jo "teko"syy urheilemattomuudelle. Suurin syy on kuitenkin vauvanhoidon viemä aika ja sitten se univaje ja väsymys.



Missä välissä tässä ehtii tavoitella sitä entistä kuntoa? Ja millä keinoin? En ole lihava, mutta vatsan kohdalla on löysä pötsi entisen sixpackin sijaan. Ja hengästyn portaita noustessa jne. Lihaskunto olematon. Kroppa on sanalla sanoen romuna.



Miten teillä muilla? Ja missä ajassa olette päässeet takaisin kuntoon?

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

vauvan nukkuessa vaunuissa lähes päivittäin tunnin-puolitoista.

Eihän lihaskunto tuolla nouse, mutta kestävyys kyllä. Jumppaan lähdin vasta kun vauva oli n. 10 kk.

Vierailija
2/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tehdä pitkiä vaunulenkkejä (isoilla ja painavilla hyökkäysvaunuilla lapsi kyydissä) kävelyteillä metsämaastossa (jossa siis korkeuseroja). Kun lapsi oppi istumaan, aloitin polkypyöräretkeilyn.



Vasta myöhemmin menin jumppaan ja aloitin lenkkeilyn.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Synnytyksestä on vasta 3 kk ja ilmeisesti esikinen kyseessä. Uusi elämäntilanne saa olla vielä hallitseva juttu elämässäsi ja saat olla väsynyt.



Vaunulenkit päivittäin 3kk ikäisen kanssa on ihan riittävää. Kyllä tulee aika, jolloin vauvasta on helpompi irtaantua ja itselläsi riittää mielenkiintoa muullekin kun vauvalle.



Jos vuoden päästä vielä kirjottelet samanlaista viestiä, niin sitten voisit jo alkaa tosissasi miettiä ongelmaasi.



Ei normaalin ihmisen kuulukaan ola 3 kk päästä normaalimitoissa ja kiinnostunut kaikesta entisestä samaan malliin.

Vierailija
4/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun vauva oli 3kk

Vierailija
5/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli tilannetta ei voi verrata, mutta nyt kun vauva on 5 kk niin alan olla lahestulkoon normaalikunnossani, huippukunnostani toki viela kaukana, koska raskauden jalkeen lahestulkoon opettelin ekaksi kavelemaan ja uuvuin jo 500 m kavelystakin.



Itse aloitin juoksemaan 30-60 min lenkkeja (vahan kerrallaan) kun vauva oli 3 kk. Kayn joko siten lenkeilla etta mies hoitaa lapsia 30 min - 1 h (joka onnistuu n. 3 kertaa viikossa), tai sitten mulla on vauva joggereissa mukana (silloin voin tehda 1-1,5 h lenkin). Kotona teen sitten ihan olohuoneen matolla lihakuntoja; lisaksi mulla on kasipainot. Yksi hyva vinkki on myos se, etta tekee kaikki kotihommat yhteen potkoon (siivoaminen, pyykki jne) niin etta niista tulee ainakin 30 min jatkumo, silloin tulee ihan hiki pintaan helposti. Ohjattuun liikuntaan en jaksa 3:n alle 7-vuotiaan aitina edes yrittaa. ;-)



Virtsankarkailu ei muuten liity eppariin sinansa (mulla 3 synnytysta ja 3 epparia takana, eika karkaile) vaan ihan lantionpohjan lihaksiin ja myos osittain tuuriin (mulla karkaili kakkosen jalkeen mutta jostain syysta ei kolmosen). Jos se on kovin pahaa, apua voi saada fysioterapiasta (hae lahete laakarilta), muuten kannattaa yrittaa jumpata lantionpohja kuntoon kotikonstein mahd. pikaisesti, tai jaa muu liikunta tekematta.



Hengastyminen voi muuten olla merkki siita etta hemoglobiini on liian matalalla; jos olet ennen raskautta ja raskauden aikana ihan normaalikunnossa, kannattaisi ottaa ehka veriarvot jos olet poikkeuksellisen uupunut.

Vierailija
6/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu no vaunulenkeillä olen toki käynytkin ja pitkillä sellaisilla. Sekä kävellyt vauva rintarepussa. En vaan osaa pitää tuota liikuntana edes, eihän siinä hengästy tai tule hiki edes. Koko raskausajan kävelin ja tein kaikenlaista fyysistä mm. puutarhatöitä.



Miten vatsanseudun saa entiselleen? Koko maha on sellaista löllöä, jota ei saa vedettyä sisään. Ryhdin suoristaminen auttaa vähän.



Suurin "ongelmani" liikunnan aloittamisessa on se, etten vaan jaksa ajatustakaan lenkkitossujen vetämisestä jalkaan, kun vauva vihdoin nukahtaa. Olenhan juuri kuljettanut häntä vaunuissa pari tuntia, kanniskellut vauvaa ja pyykkivuorta, ostoskasseja, koiraa lenkittänyt samalla tms. Ei voi jaksaa urheilla! Ihmettelen, onko jossain todella äitejä, joilla riittää energiaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vielä edelliselle hyvistä vinkeistä. ja virtsankarkailusta: juu ei se tosiaan taidakaan liittyä eppariin, vaan siihen, että ponnistusvaiheeni kesti yli 2 h :( Ainakin kätilö totesi, että "no ei ihme jos virtsa karkailee". En siis esim. pysty katkaisemaan virtsasuihkua, ja muutenkin käytän pikkuhousunsuojaa jatkuvasti. Aivastaminen, yskiminen, tekee myös tepposet. Tosi ankeaa.

Vierailija
8/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piti sanoa, etta esikoisen kanssa on minustakin ihan normaalia ihmetella sita elamanmuutosta vaikka ekan puoli vuotta tai pidempaankin, nain kavi mullekin. Itse vaittaisin etta on helpompaa olla 3 lapsen aiti kuin esikoisen aiti, ainakin minulle monessa mielessa on ollut, koska kaikki menee rutiinilla.



Ja vauva rintarepussa kavely, etenkin kun vauvalle tulee painoa enemman, ON urheilua, ja aika kovaa sellaista. Kuten myos nuo kotityot voi olla urheilua.



Vatsanseutu taas tokenee viimeistaan n. vuoden paasta synnytyksesta, joillain aikaisemmin, joillain myohemmin (oma aitini vaittaa, etta imetys edistaa vatsan palautumista, en tieda onko tassa peraa), mutta 3 kk paasta synnytyksesta se tuskin on lahestulkoon keneltakaan palautunut.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

lähtee taatusti läskit ja saat lihasta. Eikä aikaa tarvitse käyttää kuin 1h/treeni, mielellään 4krt/vkossa. Itse olen saanut kaksi lasta ja olen paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Vierailija
10/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

synnäriltä kotiin viisi kilometriä ja sen jälkeen olen päivittäin kävellyt / juossut rattaiden kanssa. VAtsalihaksia voi vedellä vaikka vauvan köllötellessä vieressä. Minä olen ennemminkin ihmetellyt, missä välissä kotiäidit lihoo. Sen verran liikkuvaa minun elämäni ainakin on tätä nykyä.



Mahduin kolme viikkoa synnytyksen jälkeen kireimpiin farkkuihin ja maha palautui nopeasti. Pissan karkailua ei ole ollut, vaikka välilihan leikkaus tehtiinkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaunulekit on tosi hyvä keino pitää kuntoa yllä, mutta jos kotona on muitakin vielä pieniä lapsia, ei ole mahdollista tehdä mitään tunnin-kahden vaunulenkkejä päivisin ja meillä ainakin vauva tankkaa iltaisin, joten silloin ei pääse lenkille. Kotiäidit lihoo varmaan sen vuoksi, että liikuntaa saa päivisin aika vähän (tyyliin kävely puistoon kolmevuotiaan kävelyvauhdilla) ja syövät sen mitä ehtivät(=ei varmasti terveellisin ja vähäkalorisin vaihtoehto) siinä välissä kun eivät passaa muita. Ei ihme että tekee mieli etsiä lohtua suklaapatukasta.

Vierailija
12/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

nimim. puolikas suklaalevy vedetty tänään kun vihdoinkin tuli hiljaisuus taloon. Onneksi painoni on täsmälleen sama (56kg), kuin ennen lapsia!

Kotiäidit lihoo varmaan sen vuoksi, että liikuntaa saa päivisin aika vähän (tyyliin kävely puistoon kolmevuotiaan kävelyvauhdilla) ja syövät sen mitä ehtivät(=ei varmasti terveellisin ja vähäkalorisin vaihtoehto) siinä välissä kun eivät passaa muita. Ei ihme että tekee mieli etsiä lohtua suklaapatukasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ovat jo oikein hyvää liikuntaa!



Oletko yksinhuoltaja vai voisiko miehesi hoitaa lasta edes muutaman tunnin viikossa, että voisit käydä vaikka sauvakävelyllä? Itse ainakin koin helpommaksi lähteä sauvakävelemään kuin juoksemaan.



Käytä vauvan päiväuniajat nukkumiseen ja lepäämiseen. Kun vauva nukahtaa, niin touhotus seis. Näin keräät voimia itsellesi. Kotityöt voi tehdä vauvan hereillä ollessa, vauva tykkää seurata äidin touhuja.



Itse ostin Cross Trainerin. Kun vauva meni illalla nukkumaan n. 20-21 aikaan, katselin jotain telkkarin sarjaa ja sitten poljin samalla 30-60 minuuttia. Vatsalihakset päälle.



Ensimmäisenä hoida tuo väsymys pois eli nuku päivisin vauvan kanssa. Ja sitten kun saat unta tarpeeksi, jaksat miettiä liikuntaakin.

Vierailija
14/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosin meillä ikäero oli vain 1,2 kk, joten kumpikin viihtyi rattaissa/vaunuissa. Ja TODELLAKIN, missä lapsen isä on. Ei tuohon kuntoiluun tarvitse alkuun kuin pari iltaa viikossa ja aikaa menee max 1,5 h, jos käy vaikka jumpassa. Kyllä isä sen ajan pärjää.



Tsemppiä, mutta tosiaan armahda myös itseäsi. Ei elämä ole suorittamista, ja pistä elämän arvot kohdilleen. Toki pitää olla hyvässä kunnossa, että jaksaa lapsen kanssa seuravat 20 vuotta, mutta pikku mahamakkarat ei nyt niin hirveitä ole. Itse tosin laihduin kahden peräkkäisen imetyksen takia tosi sairaan laihaksi, mutta nyt onkin suunnitelmissa kadonneiden lihasten metsästys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juoksepa 10 km lenkki työntäen samalla vauvanvaunuja, ja kunnon mäkisessä maastossa, niin jos ei hiki tule, niin ei sinun kunnossasi ainakaan vikaa ole.



Samoin tee 10 km vaunulenkkejä talvella kun on lunta, huonosti auratuilla kävelyteillä tulee äkkiä hiki normaali ihmisellä.



Mutta pidä lenkit pitkinä. Ei kai millään 5 km lenkeillä vielä kunto nousekaan, itse kuljin esikoiseni kanssa aina 10-20 km lenkkejä. Imettää voi matkalla, jos vauva herää.

Vierailija
16/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta en todellakana tunne kuvaamaasi ilmiötä. Ehdin hyvin syödä terveellistä, enkä tarvitse lohtua mistään suklaapatukasta. Lohtua minulle suo se, että vaatteet näyttää hyvältä päällä eikä läskit hylly.



12

Vierailija
17/20 |
28.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

En toki tarkoittanutkaan, että tämä olisi sinulle ongelma vaan vastasin vain oman kokemukseni pohjalta kun ihmettelit kuinka kotiäidit lihovat. Mukavaa kuulla, että sinä kykenet tekemään pitkiä lenkkejä jopa 5-vuotiaan kanssa ja samalla hanskaat vielä terveelliset pöperöt.Olet paljon parempi kuin me muut.

Vierailija
18/20 |
29.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu en minä lihonut ole, laihtunut vaan kiitos imetyksen. Ja ongelmana vaúnujen kanssa juoksemisessa on, että asutaan maalla ja tiet on aika huonoja - ei asvalttia, missä voisi lujaa työntää vaunua. Siksi valitsenkin usein rintarepun, että pääsen vauvan kanssa metsäpolulle kävelylle.



Vatsalihaksia ei kai edes saisi vielä varsinaisesti tehdä näin pian synnytyksen jälkeen? Paitsi koontoa. Muttei mitään sit-upeja.

Vierailija
19/20 |
29.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sinun aerobinen kuntosi ole mitenkään surkea, jos jaksat kevyesti reippaat tunnin parin vaunulenkit. SIllä on hyvä ylläpitää ja jos lisää vastusta haluat, kohtahan sitä on lunta, missä kärryjä voi lykkiä...



Kyllä 3 kk kohdalla voi alkaa liikkua ihan normaalisti, jos tilanne on normaali. Kuntosalitreeniä tai jotain muuta voimaharjoittelua suosittelen. mene ammattitaitoisella salille, jossa ohjaaja tekee ohjelman sinun tilanteeseesi sopivaksi. Mikään ei tehoa imetyksen jumittamiin lihaksiin niin hyvin kuin täsmäliikkeet kunnon painoilla.



Lisäksi suosittelen pilatesta tai muuta syväjumppaa korsetin kunnostamiseen.



Mahanahkasta ei voi vielä tietää, miten sille käy. Löllö maha pinenee aika kauan, mutta osalle se jää römpöksi, jos on sellainen kudostyyppi, että ei kestä venymistä. Läskikerroksen saa pois laihduttamalla ja lihakset alla kuntoon treenillä, mutta nahkaa ei voi jumpata ;)

Vierailija
20/20 |
29.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta oikeesti vatsan ja vatsalihasten palautuminen vie oman aikansa. Aluksi ei voi treenata kuin niitä syviä vatsalihaksia ja lantionpohjalihaksia sekä käydä kävelyllä. Ei tuntunut mustakaan yhtään urheilulta, mutta neuvolassa terkka esitti suht vakuuttavan selvityksen miksi nää perusjutut kannattaa tehdä huolella, että en sitten alkanut liian aikasin riehumaan. Kuntosalilla aloin käydä kun esikoinen oli 4kk, mutta sielläkin tein aika kevyesti siihen asti, että oli 6kk synnytyksestä. Elimistöllä kestää kuitenkin lähes vuosi toipua raskaudesta ja synnytyksestä, joten älä ole liian ankara itsellesi. liian aikaisella ja kovalla treenillä voi pilata kehonsa ihan kokonaan.