yksinhuoltajuutta ihannoidaan turhaan

tilastojen mukaan vain 1/3 etäisistä tapaa lapsiaan säännöllisesti, 1/3 tapaa epäsäännöllisesti ja 1/3 ei tapaa laisinkaan.



Loppujen loppuksi aika harvalla yh:lla on säännöllisiä vapaita. Ja ihan suoraan sanoen jos on jatkuvasti vastuussa 24/7 niin pieni vapaa silloin tällöin on aika pientä eikä nyt ainakaan kadehdittavaa. Vielä kun kuvioon lisää kaiken sen, mitä ero ja kahden vanhemman välillä kulkeminen lapselle aiheuttaa.



Meillä lasten isä tapaa lapsia kerran kaksi vuodessa, lapset ovat ehkä 1 yhden isällään. Noina päivinä ole kotona, tapaan ystäviä jne. Jo se, että pääsee ihan tuosta vain lenkille on luksusta. Ydinperheessähän se toinen vanhempi voi jäädä lasten kanssa kotiin toisen lähtiessä lenkille, vanhempainiltaan jne - yh:llä jää lähtemättä ellei saa järjestettyä lastenhoitoa.



Silti en kadu ratkaisuani hetkeäkään. Ero oli sekä minulle että lapsille se paras ratkaisu.

Hei!



Mulla lapset joka toinen vkl isällään. Siis neljä päivää kuukaudessa...muuten olen yksin vastuussa lapsista, heidän koulustaan, harrastuksiin viemisistä jne. Ei tässä mitään kadehdittavaa ole. Olen kyllä kuullut monelta parisuhteessa elävältä, että "kun saiskin joskus vapaata" ja yksi tuttava yritti tunkea lastaan hoitoon minulle, kun omani olivat isällään...huoh... etenkin kun lapset olivat pieniä vapaat menivät ihan siihen, että nukuin, nukuin ja nukuin. Nyt kun ovat isompia, niin osaan ja nauttia vapaista. Nyt on tottunut siihen, että lapset ovat poissa, mutta etenkin kun olivat pieniä ikäväkin oli järkyttävä. Ja kun lapset tulivat kotiin, näki, että heilläkin oli ollut ikävä ja kiukuttelivat puoli viikoa kotiin tultuaan...onneksi nuo on jo isoja.

erotessa saavat saman järjestelyn? Tuo lasten tunkeminen hoitoon on kyllä huippu!

Hei!

Mulla lapset joka toinen vkl isällään. Siis neljä päivää kuukaudessa...muuten olen yksin vastuussa lapsista, heidän koulustaan, harrastuksiin viemisistä jne. Ei tässä mitään kadehdittavaa ole. Olen kyllä kuullut monelta parisuhteessa elävältä, että "kun saiskin joskus vapaata" ja yksi tuttava yritti tunkea lastaan hoitoon minulle, kun omani olivat isällään...huoh... etenkin kun lapset olivat pieniä vapaat menivät ihan siihen, että nukuin, nukuin ja nukuin. Nyt kun ovat isompia, niin osaan ja nauttia vapaista. Nyt on tottunut siihen, että lapset ovat poissa, mutta etenkin kun olivat pieniä ikäväkin oli järkyttävä. Ja kun lapset tulivat kotiin, näki, että heilläkin oli ollut ikävä ja kiukuttelivat puoli viikoa kotiin tultuaan...onneksi nuo on jo isoja.

En pyöri näiden kahden ihmisen kanssa enää, kumma kyllä. Olin kyllä NIIN pöyristynyt tosta, kun olisi harvana vapaana ottaa toisen lapsi hoitoon. Tekstarilla vielä kysyi ja sitten suuttui vielä, kun en suostunut :). Hohhoijaa. Kaikenlaisia ihmisiä sitä onkin tavannut :D

se on rankka rooli

Rahat riitti ja sain apua kun sitä tarvitsin mm lastenhoitoon. Nyt naimisissa, rahat aina tiukilla eikä apuakaan heru mistään.... jee...

on sitä että ikävöi lasta, josta joutuu olemaan erossa (jotta soisi hyvän isäsuhteen lapselleen), lapsen lähtö varustekassin kanssa muistuttaa karvaasti siitä rasituksesta jonka ero lapselle on, yrittää ladata akkuja jotta jaksaa taas tulevaa arkea, koittaa läpikäydä rästiinjääneitä tehtäviä jotka helpompi hoitaa yksin, jne.



Ja yrittää olla räjähtämättä siitä katkeruudesta jonka lapsen isä aiheuttanut heittämällä perheensä ulos elämästään kysymättä muilta osapuolilta mitään.



Sopiihan tätä ihannoida.

Mitä hittoa sä tollaisen tyhjätaskun olet ottanut? Siis mä en suostu luopumaan sinkkuudesta vain miehen takia. Kyllä sen toisen pitää pystyä "tarjoamaan" mulle edes sama mihin olen yksin pystynyt. OIKEESTI!

Se on tietääkseni yhteishuoltajuutta. Todellinen yksinhuoltajuus on rasittavuudessaan aivan eri luokkaa.

luen tentteihin ja kirjoitan niitä rästiin jääneitä raportteja ja esseitä, joita en arkisin lasten nukahdettua jaksa/ehdi valmiiksi tehdä.

Toki käyn siinä välissä lenkillä ja rauhassa isossa ruokakaupassa ostamassa viikon ostokset valmiiksi. Siinäpä se suunnaton oma aika sitten vierähtääkin ;)

t. opiskeleva yh, joka on ihan tyytyväinen näin, vaikka puurtamista riittää

yksi heistä ei käy ollenkaan isällä. Kaksi taas on joka toinen viikko.



Kyllä silloin minulla on aikaa itselleni.. osittain koska yksi lapsista on kotona. Vapaa viikko, onhan se kivaa, mutta sillon on hirveä ikävä lapsia niin ettei kykene mihinkään järkevään.



Miten sitä voi ihannoida, kyllä mä ihannoin perheitä joissa on kaksi aikuista vastaamassa lapsista ja kaikesta muustakin.



Kun ero tuli, eipä minulta juuri kyselty onko minusta kivaa jäädä yksin... mutta en ole katunut päivääkään. Minä en halua jakaa miestäni toisen naisen kanssa... kuinka moni teistä perheellisistä jaksaisi sellaista elämää??? MInua vedätettiin viisi vuotta niin taitavasti ettei ole mitään rajaa..



Joten ihannoikaa tai halveksikaa ihan rauhassa.

Mä en sääli enkä ihannoi ketään pelkän huoltajuusmuodon perusteella, sen enempää yksinhuoltajia kuin yhdessä eläjiäkään. Kumpikin elämäntapa voi sujua hyvin ja olla mielekästä, tai sitten olla olematta. Kyllä elämän kokonaisuuteen vaikuttaa hyvin monet muutkin asiat kuin lapsen huoltomuoto.

Huoltajuus ja tapaamisoikeus ovat kaksi eri asiaa.

Yhteishuoltajuudessa molemmat päättävät lapsen asioista, yksinhuoltajana saa yksin hankkia esim lapselle tilin pankkiin,passin, vaihtaa nimen ja uskontokunnan, päättää yksin asuinmaasta jne.

On yhteishuoltajia, jotka eivät etävanhempina tapaa lastansa ollenkaan ja on taas yksinhuoltajia, joiden lasten etävanhempi tapaa useinkin lasta.

Se on tietääkseni yhteishuoltajuutta. Todellinen yksinhuoltajuus on rasittavuudessaan aivan eri luokkaa.

luen tentteihin ja kirjoitan niitä rästiin jääneitä raportteja ja esseitä, joita en arkisin lasten nukahdettua jaksa/ehdi valmiiksi tehdä.

Toki käyn siinä välissä lenkillä ja rauhassa isossa ruokakaupassa ostamassa viikon ostokset valmiiksi. Siinäpä se suunnaton oma aika sitten vierähtääkin ;)

t. opiskeleva yh, joka on ihan tyytyväinen näin, vaikka puurtamista riittää

minut kun sanoin etten ole yksinhuoltaja, kun meillä on yhteishuoltajuus. Sanottiin, että olet jos saat yksinhuoltajalisää lapsilisään ja lapsi asuu pääsääntöisesti luonasi. Joten, sen viestin komentamana olen nyt sitten yh..

Mä en ymmärrä miten ihmiset joilla on joka toinen viikko, tai edes joka toinen vkloppu (ja yleensä se joka toinen vkloppu isovanhemmilla...) vapaana, voivat edes kutsua itseään yh:ksi?

Komppaus tähän. Joku muu nimitys pitäisi olla, vaikkapa että on lähivanhempi. _Yksin_huoltajuus on ihan eri juttu.

Ja tuolle joka kirjoitti parisuhteen sössimisestä, kyllä musta on paljon ihailtavampaa uskaltaa lähteä huonosta suhteesta joka tuhoaa kaikkia, kuin roikkua siinä kynsin hampain, ettei muuttuisi "huonoksi ja halveksittavaksi yksinhuoltajaksi". Hyvä että toisten elämä on täydellistä ;-). Kaikkien yksinhuoltajien tausta ei sitä paitsi ole epäonnistunut parisuhde.

lapsi ei tapaa isäänsä kuin kerran vuodessa yhden vuorokauden.



Tapaamisilla ei ole mitään tekemistä huoltomuodon kanssa, yksinhuoltaja "joutuu" antamaan lapsensa tapaamisiin ihan yhtälailla (tämä kommentti siksi kun moni tuntuu luulevan, että jos on yksinhuoltajuus nii lasta ei tarvitse antaa sille toiselle vanhemmalle).



Arkikielessä "yh" tuntuu vakiintuneen termiksi silloin, kun toinen vanhempi asuu ainoana aikuisena lasten kanssa, oli kyseessä sitten virallisesti yhteis-tai yksinhuoltajuus. Onhan minullakin paperilla yhteishuolto, mutta kela maksaa yh-korotusta lapsilisään, koska olen talouden ainoa aikuinen.

Ei sellanen ole YH, jonka lapset ovat välillä isällään! Se on tietääkseni yhteishuoltajuutta.

Huoltomuodolla (yksin- vai yhteishuoltajuus) ei ole mitään tekemistä lasten tapaamisoikeuden kanssa. Huoltajana voi olla joko toinen vanhemmista (yksinhuoltajuus) tai molemmat vanhemmat (yhteishuoltajuus) riippumatta siitä tapaako etävanhempi lasta usein vai ei koskaan.

Toisin sanoen yhteishuoltajuudessa etävanhempi voi olla täysin poissa lapsen elämästä ja toisaalta jos esim. äiti on yksinhuoltaja, isä voi tavata lasta hyvinkin säännöllisesti.

Itse voin kertoa 4 vuoden kokemuksella, että vaikka yh:lla on vapaapäiviä, se ei poista sitä tosiseikkaa, että muutoin hän on yksin lasten kanssa. Ei ole ketään, joka voisi auttaa iltatoimissa tai vaikka osallistua hoitoon kuskaamisissa. Näin ei välttämättä ole ydinperheissäkään, mutta se on sitten jo perheen sisäinen ongelma, jollei mies laita tikkua ristiin perheensä eteen.

Mä en ymmärrä miten ihmiset joilla on joka toinen viikko, tai edes joka toinen vkloppu (ja yleensä se joka toinen vkloppu isovanhemmilla...) vapaana, voivat edes kutsua itseään yh:ksi?

Harva yh pitää joka viikonloppu vapaata tyyliin joka toinen viikonloppu lapset olisivat isällään ja joka toinen viikonloppu isovanhemmillaan. Jos näin on, kyseinen huoltaja taitaa olla melkoisen huonossa jamassa.

Minä on yksinhuoltaja (en siis yhteishuoltaja lasten isän kanssA), vaikka lapset tapaavatkin isäänsä joka toinen viikonloppu. Miksi en voisi sanoa itseäni yksinhuoltajaksi, kun huolehdin yksin lasten elämästä? Ostan vaatteet, maksan harrastukset, lääkärit, lääkkeet, järjestän yksin työtäni laiminlyöden päiväkotikeskustelut, koulukeskustelut, vanhempainillat, hammaslääkärikäynnit, allergiatestit jne. Vastaan yksin lasten koulunkäynnistä (tehtävien tarkastamiset ja avustaminen tehtävissä), päivähoitoon kuljettamisesta ja sairastamisesta (se olen tietysti minä joka hoitaa lapset kotona jos he sairastavat). Entäs sitten tavallinen arki? Ei täällä meillä ole näkynyt toista aikuista, joka huolehtisi aamukiireistä, aamupaloista, välipaloista, päiväruuista, pyykkihuollosta, lasten harrastuksista ja kavereiden kyläilyistä, iltapesuista, iltapaloista jne.

(Ehkä teillä ydinperheellisillä isä ei osallistu yhtään mihinkään mutta se onkin sitten jo perheenne sisäinen ongelma.)

Yksinhuoltaja päätän myös yksin lasten kouluista, pankkitileistä, asuinpaikasta, sukunimestä, passista jne.

Se, että minulla on "vapaata" joka toinen vkl ei tee minusta yhtään vähempää yksinhuoltajaa kuin mitä todellisuudessa olen. Vapaapäivät kuluvat siivotessa, lapsille hankintoja tehdessä ja isompia ruokaostoksia tehdessä, jotta olisi aikaa keskittyä taas viikolla lasten läksyihin, harrastuksiin jne.

Kaikki se aika, jolloin lapset ovat minulla on todellakin sitä aikaa, kun kukaan toinen EI OLE LÄSNÄ EIKÄ VASTUUSSA.

Menkää siis ihmiset itseenne ja hankkikaa elämä. Niin tässä yksinhuoltajatkin tekevät.

joilla on joka toinen viikko, tai edes joka toinen vkloppu (ja yleensä se joka toinen vkloppu isovanhemmilla...) vapaana, voivat edes kutsua itseään yh:ksi?

Itse kuulun myös niihin, jotka ovat joka ikisen päivän vuodessa lapsen kanssa. Yhdessä mennään hammaslääkäriin, gynekologille... kaikkialle. Ei ole isää tai isovanhempia, jotka vahtisivat ja hoitaisivat.

En ole kuullut yh:ta ihannoitavan, mollattavan kylläkin. Kumpikaan noista ei mitenkään järkevää...

on kuitenkin aika vähän. Useampi tuntemani yh (todellakin yh, eikä yhteishuoltaja) saa apua silloin tällöin, ystäviltään, tuttaviltaan tai esim vapaaehtoistyöntekijältä. Monet ovat etsineet toisen yh:n, jonka kanssa vaihtavat esim viikonpäivää, jolloin toinen on vapaalla ja toinen hoitaa kaikkia lapsia. Muutaman kerran olen nähnyt esim neuvolan ilmoitustaululla tällaisia lappuja, joissa etsitään hoitajaa vuoroperiaatteella.

Mutta tietenkin minua voi ihan vapaasti kutsua miksi tahansa, olen virallisesti yh ja yksin vastuussa lapsestani, vaikkakin lapsen isä tapaa lastansa silloin tällöin.

joilla on joka toinen viikko, tai edes joka toinen vkloppu (ja yleensä se joka toinen vkloppu isovanhemmilla...) vapaana, voivat edes kutsua itseään yh:ksi?

Itse kuulun myös niihin, jotka ovat joka ikisen päivän vuodessa lapsen kanssa. Yhdessä mennään hammaslääkäriin, gynekologille... kaikkialle. Ei ole isää tai isovanhempia, jotka vahtisivat ja hoitaisivat.

En ole kuullut yh:ta ihannoitavan, mollattavan kylläkin. Kumpikaan noista ei mitenkään järkevää...

Eipä ollut tarkoitus

-vapautta on se, että ei tarvitse pelätä miestä

-vapautta on se, että ei tarvitse riidellä jatkuvasti ja näin luoda kotiin pahaa ilmapiiriä

-vapautta on se, että saa päättää lapsen kasvatuksesta aivan itse

-vapautta on se, että ei ole kenestäkään toisesta aikuisesta riippuvainen

-vapautta on se, että on onnellinen juuri tähän tilanteeseen



.. vaikka olenkin totaali-yh, lasten kanssa 365 päivää vuodessa, hoidossa käyvät mummullaan ehkä kerran 2kk:ssa. Mutta olemme onnellisia ja meille ei miestä mahtuisikaan, sellaista emme enää tarvitse. (tällaiset mietteet tällä yh:lla järkyttävän ja lapsiakin traumatisoineen väkivaltaisen exän jälkeen..)

Se, että minulla on "vapaata" joka toinen vkl ei tee minusta yhtään vähempää yksinhuoltajaa kuin mitä todellisuudessa olen. Vapaapäivät kuluvat siivotessa, lapsille hankintoja tehdessä ja isompia ruokaostoksia tehdessä, jotta olisi aikaa keskittyä taas viikolla lasten läksyihin, harrastuksiin jne. Kaikki se aika, jolloin lapset ovat minulla on todellakin sitä aikaa, kun kukaan toinen EI OLE LÄSNÄ EIKÄ VASTUUSSA. .

Joo. Mutta sitten on niitä Yksin Huoltajia, joilla ei ole niitä vapaapäiviä.