Lue keskustelun säännöt.
Muita, joiden elämä aika "helppoa"?
26.09.2009 |
Mietin juuri vähän aikaa sitten, että mun elämä on oikeastaan aika helppoa. Meilä on 2-vuotias lapsi, joka on tosi iloinen, tyytyväinen ja helppo. Syö ja nukkuu hyvin, ilahtuu helposti erilaisista asioista jne.
Mies käy säännöllisessä päivätyössä ja itse käyn osa-aikatyössä 3 - 4 päivää viikossa. Lapsi tosi hyvällä perhepäivähoitajalla. Parisuhde voi hyvin ja ehkä kerran kuussa vietämme 2-5 tuntia aikaa kahdestaan.
Arkisin mulle jää omaa aikaa klo 20-23, kun lapsi jo nukkuu ja viikonloppuisin sekä iltaisin että lapsen päiväunien aikaan. Kotitöitä ei ole liiaksi asti, varsinkin, kun mieheni on tosi aktiivinen sekä lapsen että kotitöiden kanssa. Mies ehtii myös itse harrastaa vaikka mitä. Jos jompi kumpi haluaa mennä johonkin viikonloppuna, se on yleensä aina toiselle tosi ok. Usein kyllä vietämme viikonloput kolmisin tai ystävien tai mun perheen kanssa.
Välillä tuntuu, etten kehtaa edes sanoa muille, kuinka vähällä pääsen ja kuinka tasapainoista elämäni on, kun kuulen, miten rankkaa monilla oikeasti on.
Kommentit (14)
Lapsia on vain yksi nelivuotias. Teen 6-tuntista työpäivää ja sen jälkeen useimmiten istuskelen kerrostalon pihalla muiden äitien kanssa ja lapset leikkii keskenään. En tienaa paljoakaan, mutta toisaalta meillä ei ole lainaa, ts elämässämme ei ole taloudellisia murheita. Työni junnaa paikallaan mutta en halua juuri nyt enempää haasteita elämään.
Taustalla on vakava sairauteni, josta toipuminen kesti pitkään sekä henkisesti että fyysisesti. Samasta syystä en voi saada lisää lapsia - tai voisin mutta en uskalla ottaa riskiä. Minua on turha pelotella millään "nauti nyt kun voit sillä koskaan ei tiedä jne" jutulla. Tiedän sen varsin hyvin ja siksi nautinkin. Elämäni voisi olla ihan erilaisessa tilassa jos lapsia olisi vaikkapa 3, iso asuntolaina sen seurauksena jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri nyt olen hirveän onnellinen; hyvä, pitkä parisuhde, alle kouluikäiset muttei kuitenkaan enää ihan pienet lapset, joista hirveästi iloa ja seuraa, itsellä työ josta tykkään älyttömästi, taloudellinen tilanne hyvä eli tienataan kivasti ja asuntokin kohta maksettu. Mies tekee paljon kotitöitä, esim. laittaa aina ruuan, ja hoitaa paljon lapsia, eli mulla vapaa-aikaa juuri niin paljon kuin haluan. Vastavuoroisesti toki molemmat mennään välillä omissa jutuissamme.
Taustalla ja takana kuitenkin kaikenlaista, joten en liitele mitenkään pää pilvissä vaan nimenomaan osaan nauttia pienistäkin asioista ja elää hetkessä, sillä aina ei todellakaan ole ollut näin "auvoisaa" ja tiedän, ettei myöskään tule aina olemaan näin.
Tosin sillä erotuksella, että lapsia on neljä kpl, yhdet kaksoset ja joukossa yksi pitkäaikaissairas. Mutta verrattuna muutaman vuoden takaiseen aikaan, elämä on nyt varsin "helppoa" ja sujuvaa ja tasapainoista.
Mies on työtön ja viihtyy lapsen kanssa kotona. On hyvä isä, ja tiedän, että heillä päivät sujuvat mukavasti. Olen siis vapaa tulemaan ja menemään töihin omassa aikataulussani ilman että tarttisi aamulla roudata lapsi päiväkotiin. Ruoka odottaa valmiina ja kotityöt tehtynä kun tulen kotiin. Mies ei myöskään ole mikään menijä, vaan viihtyy kotona ja siksi voin harrastaa ja kyläillä mieleni mukaan. Lapsi on ihana ja helppo. Nukkuu ja syö hyvin ja on muutenkin aurinkoinen tapaus. Ei valittamsta!
Monen vuoden haastava opiskelu takana ja nyt ihana, mielenkiintoinen työ, jossa erinomainen palkka. Olen yh ja lapsi on 2.5v, iloinen ja onnellinen tyttö, joka nukkunut aina hyvin. Lapsi on isällään joka toinen viikonloppu ja silloin rentoudun, tapaan ystäviä, shoppailen ja käyn ulkona syömässä, joskus juhlimassa. Lapsen isän kanssa erinomainen suhde, ei mitään riitoja koskaan ollut. Meillä on kaunis koti, siivooja käy kerran viikossa. Opiskelu kannatti, koska nyt varaa kaikkeen kivaan. Lapsen kanssa olosta nautin, ihana opettaa hänelle kaikkia asioita ja seurata miten hän kehittyy. Deittailen miehiä silloin tällöin, mutta mitään miestä meidän kotiin en tällä hetkellä kaipaa. Ihanaa kun oma tytön tyllerö nukahtaa viereen ilta kahdeksalta, sitten vien hänet omaan sänkyyn, menen saunaan tai poreammeeseen ja joskus otan lasin cavaakin iltaisin ;) En vaihtaisi paikkaani kenenkään kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
varaudu vielä henkisesti että lapsella saattaa alkaa 2.5v uhma joten nauti nyt :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös yksi, joka tuntee olonsa helpoksi ja ylen tyytyväiseksi. Meillä lapsia kolme, nuorin lähti tänä syksynä kouluun. Tuntuu siltä, että sitä mukaa kun lapset kasvavat, heistä nauttii entistä enemmän. Kaikkea hauskaa puuhaillaan yhdessä ja isoimman kanssa on mukava jutustella ja huomata miten valveutunut nuori mies hänestä on kasvanut. Miehen kanssa sujuu elämä loistavasti ja nyt kun lapset on isoja, on yhteistä aikaakin entistä helpompi järjestää. Itse kouluttauduin juuri uuteen ammattiin ja sain keväällä uuden vakituisen työpaikan, joten työrintamallakin vaihteeksi sujuu. Välillä tuntuu että elämä menee liiankin hyvin ja pelottaa että kohta on pakko sattua jotain vastoinkäymisiä.
Minulla on ollut aika raskaita aikoja elämässä ja aina sitä toivoo, että nyt alkaisi sitten helpottamaan, että elämä olisi tasaista ja hyvää.
Jonkin aikaa aina sellaista onkin. Mutta sitten tapahtuu jotain, itsestä riippumatontakin, sellaista mihin ei ole osannut varautua, tai mihin itse ei ole voinut vaikuttaa.
Nytkin on maailma romahtanut. yritän sinnitellä hengissä, olla ahdistumatta, sillä minun ahdistus siirtyy suoraan lapsiin. En aina oikien onnistu. Menen päivän kerrallaan ja päivisin hetken kerrallaan, toivon että ilta tulee ja tämä menisi ohitse, ja selviäisin tästä hengissä, me kaikki selvittäisi.
Ei minulta juuri hymyä irtoa kun perhekerhossa käyn. En jaksa jutella kenenkään kanssa.
En ole sellainen, jonka luo kukaan viitsisi tulla juttelemaan, tutustumaan.
Kysyisinkin teiltä: riittääkö teiltä ymmärrystä ihmiselle, äidille, jonka elämä on myllerryksessä? Jossa lapset itkee ja äiti karjuu tai itkee?
Miten suhtaudutte, miten ajattelette jos vaikkapa naapurissanne on tällainen mutta ette tunne tätä "ongelmaperhettä"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että nyt kannattaa nauttia, koska elämästä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Toiset vaan pääsee usein helpommalla kun taas toisille tuntuu kertyvän kaikki maailman murheet (minä lukeudun jälkimmäisiin).
Että kun näen huonosti voivia äitejä, säälin heidän lapsiaan todella paljon. He eivät saa äidin ihailua ja rakkautta, usein vaan pelkkää huutoa. Silloin äidin olisi saatava paljon apua ja lasten oltava ainakin päivät tarhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että nyt kannattaa nauttia, koska elämästä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Toiset vaan pääsee usein helpommalla kun taas toisille tuntuu kertyvän kaikki maailman murheet (minä lukeudun jälkimmäisiin).
Toisille elämä on yhtä draama ja he suurentelevat asioita...
on tainnut olla aika helppoa.
Parisuhde on kestänytjo 20 vuotta.
Vanhemmatkin ovat vielä elossa.
Molemmat lapset ovat terveitä.
Vaikeinta on matkan varrella olleet
- oman opiskelu-uran löytyminen v. 1987-1994, jolloin vasta tajusin, mitä haluan tehdä
- huonot yönunet vuosina 2000-2005
- pätkätyöt ja ainainen työn etsinä vuosina 1990-2008.
Mutta jos näitä ei ota huomioon - ja totta puhuen ne ovat huolista pienempiä, niin elämäni on ollut aina aika helppoa. Olen 41-vuotias.
Kop, kop, kop.
Niin, kyllä minulla riittää ymmärrystä äidille, jonka elämä on myllerryksessä. Kahdella parhaalla ystävälläni on näin. Ihan naapuria en uskalla lähestyä kuitenkaan, vaan annan elää omaa elämäänsä ja tuumaan, että taitaa tädillä olla stressiä.
... mutta päätin vaarantaa sen hankkimalla vielä yhden lapsen (vielä syntymätön). Luultavasti kadun jonakin unettomana yönä vauvan kanssa valvoessa sitä, etten jatkanut vain helppoa elämääni tyytyväisenä, vaan halusin palata taas vauva-arkeen... =)