AHDISTAA!

Tuttu ajatus minullekin kyllä. Vaan olisi ehkä terveempää ajatella, että se ahdistus on välttämätön osa paranemista. Se on oire. Jos tunnet olevasi vahvoilla, koeta olla työntämättä ahdistusta pois piiloon. Koeta antaa sen vaan olla. Vähän niinkuin toteaisit itseksesi, että joo, nyt ahdistaa, ja se on ihan ok. En kuole siihen, kestän sen kyllä.

näin mä juuri yritänkin tehdä. siinä vaiheessa olen paranemisprosessia, että ymmärrän tämän, vaikka lähipiiri kehottaakin painamaan tunteet villasella. Ovat tietysti nähneet sen ahdistuksen puhkeamisvaiheen ja pelkäävät sitä. Ja niin muuten pelkään minäkin. Kyllä mä tiedän, että voisin soittaa psykiatrille ja pyytää lääkkeet takaisin. Mutta kun satun tietämään, että ne vie kaikki negatunteet pois, samoin kuin tarpeen hoitaa asioita, eli esim. valmistumisen saisin silloin unohtaa kokonaan.



Kuitenkin vasta sain toipumisprosessin jälkeen elämästä ja motivaatiosta kiinni. Nyt pelottaa, että pitää taas keskittää kaikki voimat paranemiseen, eli unohtaa kaikki elämän muut asiat, jotka pitäisi saada hoidettua.



Vielä en ole ahdistusta painanut piiloon. Vaan antanut sen olla ja koittanut kestää. Tiedän kyllä varsin hyvin, että osaan sen laittaa pois mielestäni. Sillä vaan on hyvin ikävät fyysiset seuraukset sitten, kun se päättää tulla musta ulos.

Vuosia on hoettu (myös psykiatriset hoitajat sun muut), että koeta tehdä jotain tai ajatella jotain muuta. Koeta olla ajattelematta koko asiaa. Ota lääkettä. Katso jotain hauskaa telkkarista. Mene kävelylle ja ajattele jotain ihan muuta.



Oikeasti tuntuu, että mitään kehitystä on alkanut tapahtua vasta, kun terapeutti on neuvonut toisin. Että kun tulee selittämätön ahdistus, niin kuulostelenkin, että miltä se tuntuu jne. ja koetan vaan hyväksyä sen... Vaikeaa on. Tsemppiä meille :)



4

ap