Lue keskustelun säännöt.
Tajusin just tänään, että oikeastaan nautin siitä, että kuopus on pian jo 2 v.
24.09.2009 |
Esikoinen on 4-vuotias. Vauvat on ihania, mutta kyllä vaan on mukavaa sekin, että lapset kasvaa :)
Meillä haaveissa kolmaskin lapsi, mutta katsotaan, koska viitsii siihen hommaan ryhtyä. Nyt tuntuu tosi hyvältä näin. Muiden höpötyksistä huolimatta. Saan siis usein neuvoja, että kolmas kannattaisi tehdä tähän heti perään, mutta entä jos ei halua? Jos haluaakin nauttia jo näistä kahdesta olemassa olevasta?
Kommentit (6)
En välttämättä pyöräytä sitä kolmatta ikinä (alunperin ajateltiin kolmea ja lähiympyrät meilläkin "painostavat"), näin on just hyvä olla. Olen onnellinen ja nautin näistä kahdesta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja pakko myöntää, että odotan kovasti sitä 2-v rajapyykkiä, jolloin mun kokemuksen mukaan KAIKKi muttuu helpommaksi.
Meillä vauvat on olleet ihan iisejä, mutta tuo aika sen jälkeen kun vauva lähte liikkeelle - 2v on niin raskasta... Meillä pienin nielee kaiken minkä pystyy ja rikkoo ja reuhuaa ja painelee kaikki nappulat ja riisuu vaatteensa jos pystyy ja tietty vaipankin, ja ai jai jos siellä vaipassa on vielä aarre... Keskittymiskykyä ei kuitenkaan riitä, eli meillä ei mitään pitkäjänteistä vielä tehdä. Ulkona ei kauhean pitkään jaksa mitään touhuta. Ja on se sama jannu, joka rääkkää sisaruksiaan autossakin...
Onhan tuo älyttömän suloinenkin otus, mutta meille ei ainakaan viiteen-kuuteen vuoteen tule yhtään vauvelia lisää...
Been there, done that.
Nyt kun sulla on jo homma hallussa, niin se toinen menee paljon helpommin.
Vaikka meilläkin kuopus oli samalla tavalla hypermultisuperallerginen, niin kaikki (jopa vauva-aika!) oli ja on paljon helpompaa kuin esikoisen kanssa. Hetkittäin jopa nautin vauva-ajastakin! Sitä ei esikoisen kanssa päässyt käymään.
Nyt kuopus on iloinen, reipas, uhmaileva ja TERVE 3-vuotias. Aivan ihana. Kauheat vauva-ajat ovat kuin pahaa unta, jopa niin kaukaisia, että pari kertaa on käynyt mielessä se kolmas...
Kurjaa, mutta kuitenkin tavattoman lohdullista kuulla, että kohtalotovereita löytyy. Olen välillä miettinyt, että olenkohan paha ihminen, kun koin vauva-ajan silkkana helvettinä, mutta sitä se vaan oli.
Pientä toivetta olen elätellyt, että toisella kierroksella saisin minäkin hetkittäin nauttia vauva-ajasta. Liian optimisti en halua kuitenkaan olla, ettei tule pettymyksiä. Siitä lähdetään, että ihan hirveä vuosi taas tulossa, mutta jokainen valonpilkahdus onkin sitten positiivinen yllätys.
että jos hengissä selvitään, niin tosi kiva.
Mutta toisen kanssa - kuten jo aiemmin sanoin - sain hetkittäin jopa häivähdyksiä ns. normaalista vauva-arjesta. Silloin ymmärtää paremmin miksi monilla on niin kauhean vaikea tajuta ettei sairaan lapsen kanssa eläminen ole niin kauhean helppoa ja mukavaa, vaikka kuinka itse haluaisi ja vaikka mitä tekisi.
Tsemppiä!
Meillä esikoinen tulee kohta 2 v ja kauhunsekaisin tuntein odotan kuopusta. Esikon vauva-aika ei ollut ihanaa, ei yhtään; oli allergioineen ja univaikeuksineen erittäin vaativa vauva, itse podin synnytyksen jälkeistä masennusta ja menetin elämänhaluni lähes täysin. Vauvavuosi oli elämäni kauhein vuosi.
Toista lasta haluan kovasti, vauvaa en haluaisi, mutta kun ei niitä isompanakaan toimiteta... Esikoisen kanssa on ollut ihanaa aikaa tämä 1. vuoden jälkeinen aika, kun meillä on alettu nukkua ja allergiatkin hallinnassa.