Lasten kanssa toimivat ammattilaiset, miten kestätte nähdä lasten hätää?

ja lapsesta on jo saatettu tehdäkin ilmoituksia, ne vaan ei aina johda mihinkään. Mutta itse kysymykseen, raskaalta tuntuu ja vanhempiakaan en osaa syyllistää, koska näen etteivät pysty vaan parempaan.

Nykyinen lastens. laki edellyttää varsin mittavaa ja tarkkaa syyniä, lapset ja aikuiset haastatellaan tarkkaan, ja apua työnnetään vaikka perhe ei haluaisi sitä vastaanottaa, joten ilmoitus ei ole johtanut mihinkään, ei perheessä myöskään mitään ns. tuen tarvetta ole.

Mun parhaalle ystävälle tuli mitta täyteen kaltoinkohdeltujen lasten suhteen kun hän viime vuonna sai oman ekan lapsen. Ystäväni ehti toimia erään ison kaupungin lastensuojelussa viitisen vuotta ja oli jo raskaana olleessaan ihan murtunut. Ei pystynyt jättämään töitä töihin vaan vatvoi niitä kotona ja joskus raskaushormoniensa takia itki yökaudet jonkun lapsen kohtaloa.



Kun oma vauva sitten syntyi, ystäväni päätti, ettei enää palaa siihen työhön. Tunsi, ettei pysty enää kohtaamaan niitä ongelmia vaan jotenkin herkistyi koko aiheelle. Niinpä hän on nyt ainakin toistaiseksi kotiäiti ja miettii mitä tekisi isona :o)

tästä on jo vuosia, ellei vuosikymmeniä. Työn jäivät sen jälkeen, kun poliisi hälytti hänet paikalle hakemaan 2-vuotiaan, joka oli yksin paikalla, kun isä oli ensin tappanut äidin ja sen jälkeen yksin.

viimeisen sanan piti olla "itsensä".

Tuli mieleen, että toimitko lastensuojelussa? Mikä on sinun oma lapsuustaustasi? Oletko käynyt läpi sen?

Kun tunnet noin voimakkaasti näitä lapsiaan laiminlyöviä vanhempia, oletko varma ettei se välity heille sinun käytöksestäsi jollain tavalla?

Kyllä jokainen vanhempi ajattelee ja toivoo toimivansa oikein ja hyvin lasta kohtaan, mutta aina ei voimavarat riitä. Inhon ja halveksinnan sijaan nämä ihmiset tarvitsevat ihmisarvoisen kohtelun. Hyväksyntää teolle ei tarvitse antaa tai jakaa, eikä ymmärrystä teolle, mutta niille syille jotka ovat johtaneet väärän toimintaan.

Mietin vielä, että kun saat käteesi uuden lastens.ilmoituksen, olkoot se sisällöltään mitä tahansa, tunnetko automaattisesti inhoa ja vihaa tämän perheen aikuisia kohtaan ? Ajatteletko, että taas yksi lapsiaan kiusaava epäkelpo, kuvottava, vastenmielinen ihminen?

sehän on toisinaan yhtä helvettiä. Yksinkertaisesti. Mutta sen kanssa täytyy oppia elämään. Vaikeaa on itselleni ollut käsitellä niitä tunteita, joita kokee tavatessaan näitä vanhempia; vihaa, inhoa jne. Kyllä ne tunteet ovat olemassa vaikka ne eivät näkyä saakaan. Nyrkkisääntö on, että työt on jätettävä työpaikalle ja työajalle, muuten ei yksinkertaisesti jaksa.Entisestään asiat konkretisoituivat kun sain omia lapsia; toisinaan todella kylmää...

Omat tuntemuksensa pitää osata nimetä,niitä ei voi vältellä ja ajatella että ei saa tuntea niitä. Ammattitaitoon kuuluu, että pystyy ajattelemaan ihmistä ihmisenä ja tekoja tekoina, jotenkin ehkä naivistettuna (mikä sana...!); "tekosi on väärä,itse et sitä ole". Tämä lähtökohtana.Tottakai; ymmärrystä niille seikoille, jotka ovat johtaneet lapsen huonoon kohteluun, mutta ei teoille. Kärjistin ja yksinkertaistin tarkoituksella ed. vastauksessani. Yhtälailla kun omat tunteensa ja niiden aiheuttajat on tunnistettava ja niiden kanssa on oltava sinut,on kyettävä ne myös laittamaan taka-alalle.Ja kun lukee jostakin lapsesta asioita, niin ne ovat tapahtuneita (tosi) asioita, ihmiset löytyy aina muualta kuin niistä selostuksista, olkoon kuinka totuudellisia ja kattavia tahansa.