Miksi katoatte mammamaailmaan?

Olen jostain lukenutkin, että on jo biologian sanelema juttu, että ns. pikkulapsiaikana naisten kiinnostus tuppaa kohdistumaan lapsiin. Ja vakavasti ottaen, en tunne yhtään äitiä, joka olisi jäänyt tuollaiseksi (tuttavapiiri suurimmaksi osaksi akateemista). Ohimenevä vaihe useimmilla.

19 :D Aika hauska kuvaus. Mutta onko tuollaisia oikeasti?

Vietämme kynttiläillallisia joka viikonloppu mieheni kanssa. Olen hyvin aktiivinen sängyssä - meistä se aktiivisempi. Haluan pitää parisuhteestani hyvää huolta.



Tähän vaikuttanee ikäni, kokemukseni ja yksi epäonnistunut liitto takana...

Jatkoin kuntoilua lapsen ollessa 3kk, seksi maistui lasten saamisen jälkeenkin, muutkin asiat kiinnostivat kuin lapsi/kotona kökkiminen jne.

meistä MOLEMMISTA lapsi on tärkein. Ja imetys on tärkeää, mies kannustanut pitkään imetykseen urakalla. Ja muskari on tärkeää ja lapsen kanssa touhuilu.



Ja by the way, silti tässä esim perjantaista laskien on ollut varveja 4 kpl... että ei se parisuhdekaan ihan unohtunut ole...

Ihan kiva kun mietit tällaista. Juuri noin minullekin kävi -yhdellä pienellä poikkeuksella. Tuo lause "mies järjestää sinulle omaa aikaa" ei ole toteutunut! Ja kun lapset pitää hoitaa 24/7, ja mies ei sitä omaa aikaa järjestä, niin miten mammautumisen vältät? Miten mies sitä voisikaan järjestää, kun työ vie kaiken hereilläoloajan, ja käy kotona vain nukkumassa.

Mietin tätä koko päivän.

Tätä arvoisat mammat on mammautuminen ja sillä voi olla vakavia seurauksia:

Muut kuin lapsiasiat eivät kiinnosta enää. Elämänpiirisi supistuu hyvin pieniin ympyröihin: koti, kauppa, äitikerho, puisto, piha, netti. Keräät muutamia lisäkiloja ja pukeutumisesi muuttuu. Kuuminta hottia ja kalliimpaa ja tyylikkäämpää makua edustaa Me&I tunika jolla voi yrittää tehdä vaikutuksen puistossa. Mutta itseasiassa mikä tahansa rätti kelpaa, kunhan vielä mahdut siihen.

Kun sitten joskus ilmaantuu satunnainen tilaisuus tai iltameno niin huomaat ettei sinulla ole mitään päälle pantavaa etkä oikeastaan edes tiedä miten ihmiset nykyään pukeutuu ja mikä on muodissa ja pelkäät näyttäväsi juntilta ja siksi laitat AV:lle aloituksen "mitä päälle yökerhoon??Please auttakaa!!" Kampaajalla et tietenkään ole käynyt vuosikausiin koska on niin paljon tärkeämpääkin rahanmenoa kuten kerätä kaapit täyteen ihania lastenvaatteita joita ei muksu ehdi pitää kuin kerran päällä ja sitten oletkin jo myymässä niitä huuto.netissä:) Pahimmassa tapauksessa huomaat että kaupunkikuva on muuttunut niin että et enää tunnista sitä. Ravintoloita joissa ennen kävit ei enää ole.

Ja kun olet muussa kuin äitiympyröissä et löydä puheenaiheita sillä et ole seurannut pitkään aikaan mitä maailmassa tapahtuu. Et osaa enää entistä työtäsi tai aika on ajanut siitä ohi ja työllistyminen vaatisi lisäkoulutusta. Sinulta on mennyt itsetunto ja ulkomaailmaan palaaminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta. Kotihoidontuen loppu kuitenkin häämöttää, joten ehkä valitset tutun reitin ja kolmen vuoden lisäajan ja saatat uuden pullan uuniin.

Miehesi mielestä olet tylsä sillä puhut vain lapsista ja lastenvaatteista, olet vanhentunut ja rumentunut sillä olet mättänyt suuhusi mitä sattuu, jättänyt liikunnan sillä "koskaan ei ehdi", et huolehdi itsestäsi, et meikkaa (vaikka syytä olisi)kampaajakäynti tuntuu tarpeettomalta samoin kuin uudet vaatteet "mitä väliä kun en koskaan käy missään". Seksi ei enää kiinnosta sillä mielenkiintoisemmat asiat kuten me&I -mallistot, muumimukit ja niiden keräilykoodit, ruokareseptit ja sisustusideat täyttävät mielesi. Jonkin ajan kuluttua huomaat että miehelläsi on suhde (tai miehelläsi on suhde vuosia mutta et huomaa sitä keskittyessäsi täysillä mammailuun)

Ette tarvitse kahdenkeskistä aikaa miehesi kanssa sinun mielestäsi koska asiaan kuuluu että nyt on perhe ja toistat mantroja kuten "lasten ehdoilla tässä mennään". Unohdat olevasi nainen ja yksilö. Mies järjestää sinulle omaa aikaa mutta et tiedä yhtään minne menisit ja mitä tekisit koska et tiedä enää mitä haluat (paitsi ne kaikki siitä uusimmasta me&I-mallistosta).

Itse et huomaa sitä, mutta sinusta tulee muiden silmissä tylsä, ikävystyttävä, taantunut ja tyylitön. Et myöskään näe asioita laajemmin eikä se kiinnostakaan. Kun myöhemmin palaat ulkomaailmaan tajuat tämän kaiken. Tai sittet koskaan palaa. Jäät työkkärintuella "kotiäidiksi" koska ensin lapset tarvitsevat sinua kouluikään saakka ja sitten sinun tarvitsee olla kotona kun pikkukoululaiset tulevat koulusta. Sitten et enää muistakaan miksi sitä kotona edelleen pitää olla, mutta töihinkään et enää osaisi mennä.

Ei ole ollut imetystä, muskaria eikä meandaita (mikä se lieneekään). Mutta ihan oikeasti. Ei kai kukaan tosissaan ajattele tuollaista hölynpölyä? Mamma saa ihan rauhassa olla mamma stressaamatta siitä mitä naapurin rouva siitä ajattelee. Jokainen pukeutukoon ihan miten lystää ja puhukoon imettämisestään jos siltä tuntuu. Se on sitä aikaa ja sitten tulee toiset ajat.

ja sitä haluaa olla mahdollsimman hyvä äiti.



Tärkeä aihe, mutta miksi pitää ottaa aina niin syyttävä sävy? Miksi nainen ei voi kannustaa toista naista? Naisella (ja miehellä) on lapsiperheen arjessa niin paljon tehtävää ja muistettavaa, niin paljon vaatimuksia, että voi vain yksinkertaisesti olla vaikeaa löytää se oma itse sieltä äidin, työntekijän, kodinhoitajan yms. alta.



Ja keskittyä siihen, että muistaa ja jaksaa rankan päivän jälkeen nähdä miehensäkin Miehenä ja olla tälle Nainen.

Hmm..joskus olen itse pohtinut tätä samaa. Johtuu varmaan osittain iästäni että olen pitänyt itsestäänselvyytenä myös muun elämän jatkumista lapsen syntymän jälkeen. Elämme lapsen tarpeiden mukaan,mutta emme niin että lapsi on kaiken keskipiste. Mielestäni tärkeintä on,että lapsi oppii normaaliin elämään ja mun korvaan ei kuullosta normaalilta että kaikki mitä tehdään on lapsen takia,lasta varten. Teemme edelleen samoja juttuja kuin ennen lapsen syntymää. Matkustelemme,harrastamme,liikumme..ja aina on luovittu tilanne niin että lapsi kulkee menossa mukana. Mulla on kerran kuussa tyttöjen ilta,jolloin jätän arkihuolet kotioven taakse ja käyn kavereiden kanssa syömässä,leffassa,jammailemassa tai sitten ihan vaan saunotaan ja juoruillaan viinilasin ääressä. Teen silloin tällöin keikkatyötä kun sitä on tarjolla ja pysyn näin kiinni työelämässä vaikka pääasiallisesti kotona olenkin. Toki mulla on myös niitä "äitikavereita" ja heidän kanssaan onkin hyvä jakaa lapsiin liittyviä asioita. Mutta siihen en suostu että koko entinen elämä joutaisi romukoppaan sen jälkeen kun minusta tuli äiti! Ihan yhtälailla tarvitsen senkin jälkeen ystäviä,hellyyttä ja lempiharrastustani.

Me kasvettiin miehen kanssa yhdessä vanhemmiksi. Ei mun miehelle tullut yllätyksenä, että lapsi tarvitsee ruokaa ,ja että tämä ruoka on äidimaitoa. Eikä mieheni ollut ennen isäksi tuloa suinkaan meidän parisuhteen pikkupoikanen, joka sai mun jakamattoman huomion, vaan hän oli silloinkin aikuinen, itsenäinen ihminen.



Mä en ymmärrä alkuperäisen kysymystä. Ootko sä jotenkin katkera tai ulkopuolinen omassa parisuhteessasi? Jos olet, niin mitäpä, jos alkaisit nauttimaan ihanasta lapsestasi, kuten isät yleensäkin tekevät? Opetteleisit kommunikoimaan hänen kanssaan, nimenomaan vaikka niitten muskarilorujen kautta.



Koska jos sä syyllistät sun kumppania siitä, että hän yrittää olla hyvä äiti, niin samalla sä torjut lapsen. Ja jos sä kieltäydyt jakamasta kumppanisi kanssa iloa lapsesta, olet sä, sori vaan, aika nopsasti matkalla eroon. Et sä voi olettaa, että joku muu (nainen?) huolehtii kasvustasi vanhemmaksi ja isäksi, itse se homma on jokaisen tehtävä.

Saa se mieskin tulla mukaan vauvamuskariin ja puistoon jos tahtoo, yleensä sen vaan pitää ehtiä töihin, että saa perheelle ruokaa pöytään.

todennäköisimmin näissä "meistä molemmista tämä on nyt tärkeintä" -perheissä. Oletteko nimittäin nyt AIVAN varmoja, mikä sen miehen fiilis on?

parisuhdetta. Nykyisessä suhteessa minulla ovat sekä lapset, että parisuhde, joten tiedän, että se on täysin mahdollista ja normaalia.



AP

ja minun kokemukseni/ tuttavapiirin perusteella ne parit ovat eronneet, joille ns. vauva-arki, ja se, että elämä muuttuu, alku on tiivistä imetystä jne. on tullut yllätyksenä.

t. kolmen äiti, jonka lapset ovat jo kouluiässä ja parisuhde kukoistaa

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että erot tapahtuvat todennäköisimmin näissä "meistä molemmista tämä on nyt tärkeintä" -perheissä. Oletteko nimittäin nyt AIVAN varmoja, mikä sen miehen fiilis on?

Yllätyksenä tuli tämä täydellinen ja epänormaali katoaminen mammamaailmaan, jota siis nykyisessä suhteessa ei esiinny.



AP

ne meikittömät ja tyylittömät äidit, joita tunnen, olivat meikittömiä ja tyylittömiä jo ennen lapsia.

miehiä, jotka eivät hoida ulkonäköään kuin naisia, jotka eivät hoida ulkonäköään. Miksi miehet katoavat sohvamaailmaan? Miksi mies unohtaa halata, suukottaa ja kehua kauniiksi, mutta olettaa silti, että säännöllinen seksi tulee automaattisesti?



Onko se vika naisessa vai miehessä vai kenties molemmissa?

Minä tunnen enemmän miehiä, jotka eivät hoida ulkonäköään kuin naisia, jotka eivät hoida ulkonäköään. Miksi miehet katoavat sohvamaailmaan? Miksi mies unohtaa halata, suukottaa ja kehua kauniiksi, mutta olettaa silti, että säännöllinen seksi tulee automaattisesti? Onko se vika naisessa vai miehessä vai kenties molemmissa?

ne meikittömät ja tyylittömät äidit, joita tunnen, olivat meikittömiä ja tyylittömiä jo ennen lapsia.

Äidit, jotka ennen lapsia meikkasivat, meikkaavat myös nyt kun niitä lapsia on.

En tunne yhtään äitiä, joka olisi jonnekin kadonnut. En kyllä tunne yhtään eronnutta äitiäkään.

Eiköhän se ole ihan luonnollista, että pikkulapsivaiheessa ne puheenaiheet pyörii siinä lasten ympärillä. Samoin kuin sitten kun menee töihin takaisin, jutut pyörii siinä työssä, tai kun aloittaa uuden harrastuksen. Elämäntilanteet muuttuu ja puheenaiheet siinä mukana.

Ja kyllä meillä myös mies kokee lasten hoidon tärkeäksi. Ja ymmärtää, että se lapsi juo maitoa minun tissistäni muutaman tunnin välein ja tarvitsee muutenkin 24/7 huolenpitoa.

vaikka lapsen vaatetuksesta miehellleni varmaan liikaa puhunkin... Muskarista ja hiekkalaatikkotapahtumista puhumme molemmat kiinnostuksella. Mutta puhumme myös politiikasta ja BB:n tapahtumista...

Minulle tapahtui tosiaan tuo "katoaminen", 3 lasta tasan kolmen vuoden sisään niin ei siinä oikeasti jäänyt paljon tilaa muulle.



Mammautuminen on ihan oikeasti vakava juttu, tiedän tapauksia jotka ovat jääneet sille tielleen. Jotkut jopa saaneet mielenterveysongelman. Eräältä tällaiselta lähti lapsetkin huostaan:( Se on eri juttu kuin vain "pikkulapsivaihe", se on sitä kun unohtaa kuka minä itse olen eikä se enää kiinnostakaan.