onko normaalia kokea seksi kuvottavana asiana?
synnytyksestä on nyt kolmisen kuukautta. tasan kerran on edes koitettu yhdyntää. sattui aivan s*tanasti.
en revennyt, ei tehty epparia synnytyksessä. eli silä tavoin kaikki ok. mutta kun ei kiinnosta ei sitten pätkääkään. ällöttää koko asia. ja mies kuolaa perään ja alkaa ihan totta olla mustasukkainen vauvalle kun se saa olla tissillä koko ajan.
ei mulla ennen ollut mitään seksiongelmia. nyt on. hyi yök, ällöttää edes ajatella. pari kertaa olen ukolta vetänyt käteen. sekin tuntuu aika iljettävältä (mies tykkäsi kyllä).
esikoisen syntymän jälkeen ei ollut tällaista. koska tämä menee ohi?
Kommentit (6)
mutta ei ole normaalia noin suuri inhotus.
Mulla on kolme lasta ja kaikkien lasten imetysaikana limakalvot on ollu santapaperia, liukkarikaan ei ole auttanut ja seksi on tuntunut jo ajatuksena ihan ällöltä. Suihin olen ihan miestä huomioidakseni ja helliäkseni ottanut. Mutta joka kerta n. Vuosi synnytyksen jälkeen seksielämä on parantunut entiselleen ja ällötys loppunut.
en vain saata, vaikka makukortsun kanssakin kelpaisi. pelkään että laattaisin siihen paikkaan, ja se olisi noloa. ja voisi saada mieskin aika paskat fiilarit :(
ap
koska seuraavan kerran, et halua edes tehdä sitä kun jo muutenkin kaikki seksiin viittaava ärsyttää.
Ole itsellesi armollinen ja kärsivällinen. Lapsen saaminen on niin iso juttu naisen elimistölle, että kaikki ei ihan heti palaudu takaisin. Anna ajan kulua!
...mutta kyllä tosissaan tympii, ettei haluja ole juuri lainkaan. Kuopuskin on jo kaksivuotias, mutta seksi ei käy mielessä kuin ovulaation aikaan ja päivää ennen menkkoja.
Ei mitenkään ällötä, mutta ei vaan haluta. Tylsää!
Ja ei, en olisi lähdössä hankkimaan satunnaisseuraa vaikka haluttaisikin, vaan nauttisin ihan vaan itsekseni.