Lue keskustelun säännöt.
Mitä jätät kertomatta ensisynnyttäjälle?
22.09.2009 |
Pelotteletko ensisynnyttäjää vai kerrotko kaiken realistisesti vai jätätkö jotain keromatta?
Mun ystäväni saa pian lapsen ja ollaan kyllä keskusteltu mun synnytyksistä jne, mutta en ole ihan rehellisesti kertonut esikoisen synnytyksen avautumisvaiheen olleen täyttä tuskaa.
Säälin oikein ensisynnyttäjiä, koska minusta se avautumisvaihe oli ihan järkyttävä.
Kommentit (32)
En kertoisi, että repeämien ompelu on yhtä helvettiä. minua ei yhdelläkään kolmesta kerrasta puudutettu ja revityn lihan ompeleminen puuduttamatta on asia, jtoa en halua muistella.
Kätilö sanoi, että on turha puuduttaa, kun verenkierto ja -vuoto on niin kovaa, että puudute valuu samantien ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kerro omista paskoista synnytysjutuista, koska niistä tietäminen etukäteen ei auttaisi mitään eikä toisilla varmasti edes tule sellaista. Käsken olemaan jämpti osastolla jos tarvitsee kipulääkettä jälkeenpäin. Siitä ne pihtailee.
Ja epiduraalia suosittelen, sillä menee avautumiset, ponnistukset ja vielä tikkaukset päälle. Itselläni paskamaisin vaihe oli viikko synnytyksen jälkeen.
22
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 18:31"]
Ja epiduraalia suosittelen, sillä menee avautumiset, ponnistukset ja vielä tikkaukset päälle. Itselläni paskamaisin vaihe oli viikko synnytyksen jälkeen.
22
[/quote]
eiku siis 23. Mutta tosiaan epiduraalin kanssa ei noista kivuista kyllä tiennyt paljon mitään.
Jos mä rupean sitten niin mahdottomaksi osastolla, että ne joutuu huumaamaan mut tilaan, jossa luulen olevani Big Bird ja asun Seesamintiellä :/
21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No riippuu kuinka läheinen tämä ensisynnyttäjä mulle olisi, ja haluaisiko tietää miten tarkkaan. Ehkä en kertoisi sitä, miten muussiksi alapää menee ja kuinka paljon sitä verta todella lorisee synnytyksessä ja sen jälkeen. Säälisin myös sen verran, etten ehkä kertoisi, että vauva ei nuku, vaan itkee ja on nälkäinen 24/7 sen jälkeen, kunhan pikkuisen syntymästä toipuu. Ja että laitoksella on hirmu tylsää ja yksinäistä, yöt kestää ikuisuuden ja tuntuu, ettei kukaan auta vauvan kanssa, vaikka kyllä ne oikeasti auttaa, jos tulee joku hätä.
Olen kertonut kaikesta ihan rehellisesti, mutta vasta kun on kysytty. En tuputa mitään juttuja enkä kerro jos toinen ei halua tietää.
Mun mielestä synnytys ei ole mitään kauheaa. Tottakai se sattuu, sen pitääkin sattua, ihan senkin takia että synnytys etenisi ja lapsi syntyisi hyväkuntoisena ja elävänä. Synnytyskipu ei ole kuitenkaan luonteeltaan "pahaa" kipua.
Olen itse synnyttänyt viisi kertaa ilman muuta kivunlievitystä kuin ilokaasu. Ihan sen takia, että mulla on synnytykset edenneet niin nopeasti ettei ole ehditty antaa epiduraalia.
Olen sanonut, että synnytys ei ole mikään urhoollisuuskilpailu, kannattaa ottaa kaikki kivunlievitykset mitkä vaan saa.
Olen kertonut myös, että se on ihan normaalia että pari päivää synnytyksen jälkeen voi tulla tosi alakuloinen ja itkuinen olotila, se liittyy hormoneihin. Siihen, että raskaushormonit lakkaavat vaikuttamasta.
Ja että kun maidontuotanto lähtee kunnolla käyntiin, niin hikeä tosissaan puskee ja on turvonnut,huono olo ja pyörryttää ja oksettaa. Ei pidä huolestua siitäkään.
Se johtuu oksitosinihormonista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei kerrottu missään vaiheessa, että synnytyksen loppuvaiheessa, ponnistusvaiheessa, ei saa enää yhtään mitään kivunlievitystä. Jos synnytys on pitkittynyt ja useampi tunti sitten annetun epiduraalin vaikutus alkaa heikentyä, niin se on ikävämpi juttu... Onneksi jouduin lopulta sektioon ennen kuin kivut muuttuivat sietämättömiksi.
Sektion jälkeen minulle oli järkytys, että jouduin nousemaan ylös sängystä seuraavana päivänä (vai oliko se toinen). Pari ensimmäistä päivää minulle tuotiin huoneeseen ruoat, mutta sen jälkeen minun oli haettava itse ruoat jostain käytävän päästä tiettyyn aikaan. Eikä se ollut mikään yksinkertainen juttu, koska ennen sitä piti saada kammettua itsensä ylös sängystä. Sama juttu jos vauvalle tuli kakka housuun, niin piti kammeta itsensä hirveällä tuskalla yksin sängystä. Tai jos itsellä tuli kusihätä, niin sängystä ylösnousemiseen meni ainakin 5 minuuttia, kun ei tuntunut hyvältä noin eikä näin päin, kun ei voinut käyttää vatsalihaksia normaalisti. Ei siellä mitään apua annettu. Katsottiin korkeintaan vierestä, että onnistuuko vai ei. Jos onnistui, niin sepä mahtavaa. Sitten kun olet vaihtanut vauvan vaipan ja kömmit taas hitaasti ja tuskalla takaisin sänkyyn kuin hidastetussa elokuvassa, niin vauva päästää uuden töräyksen. Silloin teki mieli sanoa, että "et oo tosissas?!" Sektion jälkeen ei voinut edes nauraa eikä itkeä, koska mikä vaan hytkyminen sattui vatsaan aivan helvetisti kuin olisi vatsa revennyt joka hytkäyksellä. Onneksi liikkuminen helpottui noin 1,5 viikon päästä sektiosta.
Yllätys sekin, että sektion jälkeen kivunlievitys oli... Panadol! :D
En tiennyt sektiosta sitä, että alavatsa tulisi olemaan sen jälkeen osittain tunnoton ilmeisesti lopun ikää. Mutta parempi kai niin, että hermovamma vatsassa kuin alapäässä?
Oli myös mielenkiintoista huomata, että synnytyssairaalassa ei ole kovin hyvä ääneneristys synnytyssalien välillä. Kiva kuunnella sitä tuskan huutoa naapurihuoneesta ja valmistautua itse huutamaan samalla tavalla.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 19:31"]
Minulle ei kerrottu missään vaiheessa, että synnytyksen loppuvaiheessa, ponnistusvaiheessa, ei saa enää yhtään mitään kivunlievitystä. Jos synnytys on pitkittynyt ja useampi tunti sitten annetun epiduraalin vaikutus alkaa heikentyä, niin se on ikävämpi juttu... Onneksi jouduin lopulta sektioon ennen kuin kivut muuttuivat sietämättömiksi.
Sektion jälkeen minulle oli järkytys, että jouduin nousemaan ylös sängystä seuraavana päivänä (vai oliko se toinen). Pari ensimmäistä päivää minulle tuotiin huoneeseen ruoat, mutta sen jälkeen minun oli haettava itse ruoat jostain käytävän päästä tiettyyn aikaan. Eikä se ollut mikään yksinkertainen juttu, koska ennen sitä piti saada kammettua itsensä ylös sängystä. Sama juttu jos vauvalle tuli kakka housuun, niin piti kammeta itsensä hirveällä tuskalla yksin sängystä. Tai jos itsellä tuli kusihätä, niin sängystä ylösnousemiseen meni ainakin 5 minuuttia, kun ei tuntunut hyvältä noin eikä näin päin, kun ei voinut käyttää vatsalihaksia normaalisti. Ei siellä mitään apua annettu. Katsottiin korkeintaan vierestä, että onnistuuko vai ei. Jos onnistui, niin sepä mahtavaa. Sitten kun olet vaihtanut vauvan vaipan ja kömmit taas hitaasti ja tuskalla takaisin sänkyyn kuin hidastetussa elokuvassa, niin vauva päästää uuden töräyksen. Silloin teki mieli sanoa, että "et oo tosissas?!" Sektion jälkeen ei voinut edes nauraa eikä itkeä, koska mikä vaan hytkyminen sattui vatsaan aivan helvetisti kuin olisi vatsa revennyt joka hytkäyksellä. Onneksi liikkuminen helpottui noin 1,5 viikon päästä sektiosta.
Yllätys sekin, että sektion jälkeen kivunlievitys oli... Panadol! :D
En tiennyt sektiosta sitä, että alavatsa tulisi olemaan sen jälkeen osittain tunnoton ilmeisesti lopun ikää. Mutta parempi kai niin, että hermovamma vatsassa kuin alapäässä?
Oli myös mielenkiintoista huomata, että synnytyssairaalassa ei ole kovin hyvä ääneneristys synnytyssalien välillä. Kiva kuunnella sitä tuskan huutoa naapurihuoneesta ja valmistautua itse huutamaan samalla tavalla.
[/quote]
Joo ei tällä palstalla noin... Hermovamma vatsassa on ihan K-A-M-A-L-A ja sektioäidit ei oo äitejä ollenkaan, eikä etenkään jos kehtaa olla sitä mieltä että onneksi sen sektion sai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 19:31"]
Minulle ei kerrottu missään vaiheessa, että synnytyksen loppuvaiheessa, ponnistusvaiheessa, ei saa enää yhtään mitään kivunlievitystä. Jos synnytys on pitkittynyt ja useampi tunti sitten annetun epiduraalin vaikutus alkaa heikentyä, niin se on ikävämpi juttu... Onneksi jouduin lopulta sektioon ennen kuin kivut muuttuivat sietämättömiksi.
Sektion jälkeen minulle oli järkytys, että jouduin nousemaan ylös sängystä seuraavana päivänä (vai oliko se toinen). Pari ensimmäistä päivää minulle tuotiin huoneeseen ruoat, mutta sen jälkeen minun oli haettava itse ruoat jostain käytävän päästä tiettyyn aikaan. Eikä se ollut mikään yksinkertainen juttu, koska ennen sitä piti saada kammettua itsensä ylös sängystä. Sama juttu jos vauvalle tuli kakka housuun, niin piti kammeta itsensä hirveällä tuskalla yksin sängystä. Tai jos itsellä tuli kusihätä, niin sängystä ylösnousemiseen meni ainakin 5 minuuttia, kun ei tuntunut hyvältä noin eikä näin päin, kun ei voinut käyttää vatsalihaksia normaalisti. Ei siellä mitään apua annettu. Katsottiin korkeintaan vierestä, että onnistuuko vai ei. Jos onnistui, niin sepä mahtavaa. Sitten kun olet vaihtanut vauvan vaipan ja kömmit taas hitaasti ja tuskalla takaisin sänkyyn kuin hidastetussa elokuvassa, niin vauva päästää uuden töräyksen. Silloin teki mieli sanoa, että "et oo tosissas?!" Sektion jälkeen ei voinut edes nauraa eikä itkeä, koska mikä vaan hytkyminen sattui vatsaan aivan helvetisti kuin olisi vatsa revennyt joka hytkäyksellä. Onneksi liikkuminen helpottui noin 1,5 viikon päästä sektiosta.
Yllätys sekin, että sektion jälkeen kivunlievitys oli... Panadol! :D
En tiennyt sektiosta sitä, että alavatsa tulisi olemaan sen jälkeen osittain tunnoton ilmeisesti lopun ikää. Mutta parempi kai niin, että hermovamma vatsassa kuin alapäässä?
Oli myös mielenkiintoista huomata, että synnytyssairaalassa ei ole kovin hyvä ääneneristys synnytyssalien välillä. Kiva kuunnella sitä tuskan huutoa naapurihuoneesta ja valmistautua itse huutamaan samalla tavalla.
[/quote]
Tuo on yksi juttu mikä sektioäideissä ärsyttää, että sanotaan: "parempi kai niin että hermovamma vatsassa kuin alapäässä". Minä en revennyt eikä alapäästäni tullut tunnoton. Päinvastoin seksielämäni parani synnytyksen jälkeen. En tosin synnyttänyt kuin 3 kg lapsen ja miehelläni on iso.
Kerron, että yrittää selvitä ilman epiduraalia, sillä ainakaan mulle siitä ei ollut apu kuin tunniksi mutta sain kuukausien selkävaivat kummallakin kerralla. Ja ne kaksi luomukertaa olen taas palautunutkin kuin vettä vaan ilman selkäkipuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaan siinä vaiheessa, kun kuulin, että sektioon ja heti, niin en tiennyt, kumpi hirvitti enemmän: alatiesynnytys vai se, että vatsani leikattaisiin auki samalla kun olen hereillä verhon takana. Mutta olin tosiaan helpottunut. Pitäisikö tuntea syyllisyyttä siitä? Kyseessä ei ollut kuitenkaan suunniteltu sektio eikä minun mielipiteelläni ollut väliä. Alatiesynnytys todettiin kuitenkin mahdottomaksi tehtäväksi, joten parempi kai, että ollaan ylipäänsä hengissä.
Tietenkään kaikkien alatiesynnyttäjien alapäät eivät repeä eikä tule hermovaurioita, mutta tämän varmaan tiesitkin, että asioita voi tapahtua tai olla tapahtumatta? Enkä minä ajatellut ihan ensimmäiseksi seksiä, kun mainitsin alapään hermovauriot. Ajattelin vähän arkisempia asioita kuten se, että miten tuntovaurio alapäässä vaikuttaisi virtsan- tai ulosteenpidätyskykyyn. Luulen, että se kyky on loppupeleissä paljon tärkeämpi elämälle kuin orgasminsaantikyky. Mutta kiva, että sinulla on nyt miehesi kanssa vieläkin kivempaa kuin ennen... :D
Nro 29
Neljä synnytystä on takana, eikä suunnitelmissa lisää lapsia. Jotenkin on mennyt ohi se aika, kun synnytyksiä kertailtiin ja vertailtiin kavereiden kanssa.
Jos joku kysyy, vastaan kyllä asiallisesti. En mitään kauhukertomuksia virittele, vaikka kyllähän sitä kipua on vaikea kuvailla kevyillä vertauksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla 3 nopeaa luomua joten haluan valaa ensisynnyttäjiin uskoa että siitä voi selvitä "helpolla". Mulle ei ole tullut edes yhtään tikattavaa koskaan joten mielelläni levitän sitä ilosanomaa että synnyttäminen on hieno kokemus...Olen minäkin ollut kyllä tosi kivulias ja huutanut kivuissani mutta se kipu ei ole musta "pahaa" kipua vaan asiaan kuuluvaa koska pitäähän se vauva saada ulos eikä se voi olla tuntumatta.
Monella ensisynnyttäjällä on ajatuksia että tietenkin otan epiduraalin jne. mutta kun ajattelee niitä mahdollisia haittavaikutuksia niin musta on hyvä taktiikka kokeilla ensin muita pehmeämpiä keinoja ja sitten ottaa epiduraali jos ei enää kestä.
Ja mielestäni kannattaa tutustua mahdollisiin puudutuksiin ja niiden vaikutuksiin, erilaisiin asentoihin joita voi kokeilla avautumis- ja ponnistusvaiheessa. Synnytyshän ei mene käsikirjoituksen mukaan mutta että kannattaa rohkeasti vaikka kävellä tai keikutella itseään jos se tuntuu helpottavan sen sijaan että makoilee sängyssä. Liikkuminen myös monesti nopeuttaa synnytystä ja auttaa vauvaa laskeutumaan joten jotain voi itsekin tehdä synnytyksen helpottumiseksi että ei se musta ihan niin ole että mennään vaan sairaalaan ja odotellaan että kätilöt sanoo mitä tehdään. Eri ihmisellä kipu tuntuu erilaiselta, eri asennot helpottavat jne.
Avautumisvaiheen kipuun on hyviä kivunlievitysmenetelmiä, esim. epiduraali. Jos niitä ei jostain syystä HALUA käyttää, on kyse omasta valinnasta.
ja lapsi syntyy vasta seuraavana yönä aamuyöstä, niin seuraavana yönä se vastasyntynyt sitten saattaakin huutaa koko yön...ja seuraavan....ja seuraavan....Eli siitä hetkestä kun synnytys alkaa, voi olla ettei pitkään aikaa pääse enää nukkumaan.
mutta en lähde millekään pelottelulinjalle.
Musta se avautumisvaiheen tuska on jotain sellaista, mitä ei voi mitenkään ymmärtää, jos ei ole koskaan synnyttänyt. Mulla on aina ollu hirvittävän kivuliaat menkat, ja jotenkin ennen synnytystä kuvittelin, että ehkä mulla joku aavistus on synnytystuskista. Joopa joo, todella kalpea aavistus :D
Ja jokainen synnytyshän on erilainen, toiset kokevat ponnistamisen pahempana kuin avautumisen jne.
karmeaa, vaikka sattuihan se kovasti ja kesti pitkään molemilla kerroilla. Se on ihan hyvä tietää, jos ensisynnyttääjällä ei ole käsitystä siitä, miltä homma tuntuu.
Mutta kannattaa sanoa siitäkin, että osalla kipua ei juuri tunnu, sekin on mahdollista
Mutta muuten en mässäilisi sillä, mikä kaikki voi mennä pieleen ja miten sille ja sille tutulle kävi, kun vauva vammaustui/kuoli tai äiti repesi pahasti jne.
miten hemmetisti avautumisvaihe sattuu, ja miten tuntuu, että koko alapää hajoaa, kun vauvan pää puskee ulos, mutta omapahan on ollut valintani synnyttää ilman kivunlievitystä (tai no, pitkin liian kauan, enkä ehtinyt saamaan enää, kun alkoi sattua niin paljon, että olisin sitä halunnut).
AAAAAPUA!