Miksi sitä ei voi myöntää ettei pärjää ilman lääkitystä?

oon joutunut lopettamaan lääkityksen raskauden ja imetyksen takia.. nytkin mieli on niin synkkä. pakko aloittaa lääkitys taas vaikka imettää :(

Kyllä imetyksen aikana voi käyttää tiettyjä lääkkeitä, itse käytin myös koko viimeisen raskauteni ajan.



Sitä vain kokee olevansa jotenkin huono kun tuommosia lääkkeitä käyttää, voispa ollakin ilman.



ap

Tunnetko että olet "oma itsesi" etkä pökkyräisen tuntuinen tms.? Jos olet, niin ei kai siinä ole mitään ongelmaa...



Minä koin että lääkityksellä en ollut oma itseni, pää oli jotenkin tahmean tuntuinen ja kaikki oli latteaa. Minäkin kävin terapiassa eikä se ratkaissut ongelmaa. Kirjoittelin tänne yksi ilta miten lopulta paranin. Mutta en tiedä onko siihen prosessiin tarvetta lähteä jos lääkitykselläkin pärjää.

Ennemmin en ole oma itseni jos en käytä... Kyse on tunteesta että on huono ihminen kun käyttää ko. lääkkeitä. Lisäksi myös se mitkä ovat pitkäaikaisen käytön vaikutukset? Sitähän ei kai tiedetä tuleeko niistä pitemmässä käytössä jotain haittavaikutuksia.



Miten sinä sitten selvisit? Olisi mielenkiintoista lukea.



ap

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1045528/kroonisesti_…



Epäilen että tuohon prosessiin lähtevät ne ihmiset jotka ovat täysin epätoivoisia ja selkä seinää vasten, niin kuin itse olin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Mutta se on ollut joka ikisen tuskallisen minuutin arvoista!

niin tulee sellainen kaikkivoipaisuuden tunne ja ajattelee että kyllä minä pärjään ilman lääkettäkin. Itsekin olen muutamaan otteeseen yrittänyt jättää lääkkeet mutta ei onnistu. Samoin pari kaveria ei tajua että ne eivät saisi jättää lääkkeitä. sitten ovat aivan sairaalakunnossa kun jättävä lääkkeet pois omin päin.

Miksi pitäisi taistella vastaan jos kerran olo lääkkeiden avulla helpottaa.

Ja niinkuin ap itse totesikin niin maailma on pullollansa ihmisiä jotka joutuvat syömään jos jotakin lääkettä, hamaan loppuunsa asti.

enkä ihan heti usko, että voin niitä koskaan lopettaa. Lääkkeitä syödessäni olen nimenomaan normaali, ilman niitä äärimmäisen lyhytpinnainen, aggressiivinen, ahdistunut. Suurimman osan ajasta en ajattele koko asiaa, mutta kun ajattelen, ajattelen sen niin, että minulla on aivoissa kemiallinen epätasapaino, jonka lääkitykseni kumoaa, ei sen kummempaa. Jos minulla olisi diabetes, olisin insuliinin varassa loppuelämäni, mitä eroa mielialalääkkeillä on tähän? Minusta ei mitään.

tuntuu varmasti helpommalta hyväksyä ns. fyysisten sairauksien lääkitseminen. Mutta jos ajattelet, että sun aivoissa vaan on jonkinlaista vajetta välittäjäaineissa tms joihin sä tarviit tehostetta. Ei riitä se, että "ottaa itseään niskasta kiinni".

että joillain on vika esim. haimassa, joillain aivoissa... Täytyy alkaa taas lääkitä, olin jo reilun kuukauden ilman, eikä se näemmä hyvää tee. Tiedän että pimeä vuodenaika vielä pahentaa tilannetta, joten ehkä olen fiksu ja aloitan taas niin säästyy lapsetkin monelta äidin pimahdukselta ...



Tuo oli mielenkiintoista luettavaa tuo Kotkansydän -juttu, pitää lukea joskus tarkemmin.



Kiitos keskustelijoille.



ap