Lapsettomat siskot

hankit nyrkkeilysäkin kotiin. Liimat siihen tädin kuvan tai kuvittelet sen siihen. JA sitten hakkaat ja potkit sitä niin kauan kuin jaksat. Jatka tätä kunnes alkaa tuntua siltä että j***lauta mun EI! ei ole sanahelinää ja sitten sanot sen sun EIsi sille tädille niin että mäiskähtää. Ihan tosi sun on pakko treenata tota nyt.



T edelleen kiukkuinen sun puolesta

vaan minun pitäisi osata arvostaa apua ja tajuta ajatella lasteni parasta.



Esikoisella oli jo pelkät kaverisynttärit. Taitaa kuopuksellekin tulla nyt sellaiset.



Niissä ainoa varjopuoli on sitten se, että pari viikkoa ennen synttäreitä ja pari viikkoa niiden jälkeen tungetaan tuomaan niitä lahjoja yllättäen...



Ap

Eli hoida homma niin, että menee perille. Kutsu sisarukset ryhmäterapiaistuntoon, jos ei omat keinot riitä.

ap:n totaalista läheisriippuvuutta ja ylikävelyksi tulemista tajua mussuttako täällä jostain yhteisöllisyydestä.



EI NOI TÄDIT OLE MITÄÄN YHTEISÖLLISIÄ kivoja tätejä, jotka haluaa lasten arkeen mukaan. Ne on epäempaattisia, törkeitä, toisten elämään raskaasti puuttuvia itsekkäitä tätejä.



Te vaan pahennatte ap:n tilannetta musuuttamalla paskaa.

sisaret ole niitä ihania sisaruksia, joiden kanssa on ihana jakaa oma elämä. Meillä miehen sisko on juuri tuollainen jokapaikkaan tunkija, joka asiaan löytyy oma mielipide, joka on tietysti se oikea jne. Meillä ollaan tehty niin, että pidetään miehen siskoon yhteyttä hyvin vähän, on kaikille helpompaa.

turha selittää, että ulko-ovessa on ikkuna - paat siihen verhon sitten, niin lapset ei näe kuka siellä on.

Tai selität että nyt ei avata tädeille. Lapset on aina äidin puolella kuitenkin.



Sä voi selittää loppuelämäsi kuinka vaikeet siskot sulla on tai sitten kasvaa aikuiseksi joka keksii mitä pitää tehdä että kiusaaminen loppuu.

Muiden syyttely ei vie asiaa eteenpäin. Mutta oma aloitteellisuus kyllä.



Toki on musta ihan ookoo myös valittaa täällä, sillä tästähän ap juuri saa näkökulmaa asiaan, vahvistusta näkemykselleen ja ajatuksia ja ideoita. Joten älkää nyt noin syyllistäkö ap:tä, sillä eihän tässä maailmassa kaikkea tarvi omilla aivoilla keksiä. Tällaiset aivoriihet on ihan sallittuja keinoja.

"

ulkopuolelle ihmisen, jolla ei ole lapsia. Hänhän tosiaan vain haluaa osallistua keskusteluun. Vai eikö hän saisi sanoa mitään vain siksi, ettei hänellä ole omia lapsia?!! Jos puhutaan miten kukakin on oppinut ajamaan pyörällä, niin mikse? se ole aivan yhtä kiinnostavaa, miten jonkun siskon lapset ovat asian hiffanneet? Onhan se ihan samanlainen lisä niihin oppimistyyleihin. Vai miksi ylipäätään ketään pitäisi kiinnostaa ne teidän omien lasten tekemiset. Eihän nekään oikeesti oo mitenkään kiinnostavia asioita. Jesta miten tylyjä ihmisiä osaatte olla.

Siis ketä kiinnostaa jonkun siskon lapset, mitä he ovat joskus 10v sitten tehneet??? Ymmärrän että haluaa olla jutussa mukana, mutta silti...

mutta jos tulee esim. jotain puhetta, että esim. meidän lapsi on keuhkokuumeessa, niin ei pidemmälle ehdi sanoa, kun hän alkaa kauhistelemaan että "voi, hänkin muistaa kun se ja se oli jossain nuhassa silloin kerran, oli se kamalaa"... Se tekee kaikki todella vaivautuneeksi.

"

Meillä anoppi on tuollainen - aina kun kukaan alittaakaan keskustelun meidän lapsistamme tai asioista joita heille on tapahtunut, anoppi kääntää keskustelunsa hänen omaan pikkulapsiaikaansa omien lastensa kanssa ja alkaa muistella ja kertoa tapahtumia kuin tätä päivää. Juttu meidän lapsista jää kesken ja väsyttää jo kuunnella aina juttuja 40 vuotta vanhoista jutuista.

jossa lapset valitsevat puolia. Silloinhan minäkin menen mukaan siihen temppuiluun.



Enkä todellakaan ole vielä keksinyt, millä se kiusaaminen loppuu. Kaikkia aikuisia keinoja olen mielestäni yrittänyt.



Ap

Tämä menee kohta jo vaaralliseksi, kun täällä joku nyt aivopesee ap:tä syyttämällä läheisriippuvaiseksi ja tolkuttamalla jostain ein sanomisesta!



Ap, siskollasi on paha ongelma ja ymmärrän, että nyt synttäreiden lähestyessä ahdistut!



Nyt kannattaisi ottaa yhteyttä neuvolapsykologiin, siis sinun, ja selittää tilanne, hän kyllä neuvoo eteenpäin, jos vaikka siskollekin apua saadaan.

tukea siskojasi lapsettomuudessa. Et usko miten kamalalta se tuntuu.

Onhan se varmasti ärsyttävää jos koko ajan kyttänä mutta tuskin siskosikaan tuossa kriisissä on ihan "normaalitilassa"



Ja muille, ei lapsettomuudesta kärsivällä ole mitään velvollisuuta olla niin hirveän kiinnostunut teidän muksuista. Ettehän tekään ole selvästi kiinnostunut heidän "siitä puolesta"



Miten teistä äideistä tuleekin niin ajattelemattomia.



Jos läheisesi kärsii kyseisestä, pari vinnkiä JOS haluat tukea on, älä puhu koko ajan lapsista, se satuttaa ja ÄLÄ tuputa lapsia heille hoitoon, se on mielestäni jo aika törkeää, jos tiedät, että heillä on tuollainen tilanne, vaikka sitten olisi niinkin läheinen kuin veli tms.



Masentuneena ihminen saattaa olla hieman "rasittava" mutta koittakaa ymmärtää, ja useimmilla se menee ohi, tosin pitkän ajan kanssa ja suurella tuella.



Hyvät teot palkitaan loppujen lopuksi!

Ja ajattelin, että veli voisi sen verran jeesata. Olinpa todella ajattelematon. Mutta veli ei tietenkään ollut ajattelematon, että jätti mut sairaana pulaan, vaan hänhän oli vain kriisissä, jota on pakko ymmärtää joka armaan sekunti vuodesta toiseen.



On se kamalaa, jos olen velvoittanut toisen auttamaan yhden kerran tässä elämässä. Mutta niinhän se sitten on, että jos toinen on lapseton, niin ei siltä voi apua pyytää. Äidin on vaan jaksettava selvitä kaikista tilanteista olkoon keuhkokuume vaikka sitten. Muuten sitä vaan on ajattelematon.



Ja mulle ei sitten ikinä mene jakeluun tuo, miten suureen itsekkyyteen lapsettomat ovat mielestään oikeutettuja.

joten olen kyllä joutunut miettimään paljonkin lapsettomuutta.



Ja jos luet kirjoitukseni, huomaat, että en minä ole lapsia heille tunkemassa, vaan meille tungetaan väkisin.



Ei voi olla kohtuullista, että minun lapsistani tulee jotain terapialeluja - näin hyvin rumasti sanottuna. Kyllä aikuisen kuuluu kantaa vastuuta tässä suhteessa ja hakea apua jostakin muualta. Ei tädin lapsettomuuden käsittely voi olla lapsen tehtävä.



Ap

lapsen asioista hankkivat oman...

Että nämä lapset ovat minun, perhe on minun, eivät hänen. Että on tervetullut kylään, mutta ydinperheen jäsen hän ei ole, kuten itse katsoo olevansa. Pillastui totaalisesti.



Hänen logiikallaan minun pitäisi suunnilleen "antaa" toinen lapsi hänelle, koska minulla on jopa kaksi ja hänellä ei yhtään. Samalla tavoin hän kyllä sosialisoi kaikkea muutakin. Syyllistää kybällä, kuin se olisi minun syyni, että hänellä ei ole lapsia.

käy myös hermoille; puuttuu lasten tekemisiin, tekevät liikaa sitä ja tätä ja liian vään jotain muuta, puuttuu muutenkin meidän perheen sisäisiin asioihin, arvostelee veljeään lasten kuullen ja kaikkea muuta kivaa. Vielä en ole hänelle asiasta sanonut, mutta pinna on vuosien varrella kiristynyt huomattavasti...

Nyt tuli tekstari, jossa kysytään toisen lapsen kengännumeroa. Eli ilmeisesti on ostamassa tälle kenkiä.



Ei voi kysyä tarvitseeko lapsi kenkiä (ei tarvitse, kaikki hankinnat on jo tehty). Ostaa kengät kuitenkin, seuraa viikkojen show, koska ovat kuitenkin vääränkokoiset ja sitten seuraa kuukausien kyttäys käyttääkö lapsi juuri näitä kenkiä eniten. Joka kerta kun lapsi pukee kenkiä tädin nähden, täti huomauttaa, että "kyllä täti tietää, mitkä kengät on sinulle parhaat" jne.



Ap

Ihanaa että on huolehtivia sukulaisia lähellä. Ihanaa että löytyy sellaisia aikuisia jotka välittävät muustakin kuin itsestään.

Voitte olla hyvillä mielin jos teille jotain sattuis, niin lapsilla olisi hyvä paikka minne mennä.



Antakaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

Ja onko tuo oikeastaan ollenkaan oikeaa huolehtimista?



Vai omien traumojen lääkitsemistä lastemme ja meidän perheen kustannuksella?



Se ei nimittäin tunnu yhtään huolenpidolta.



Ap